Asiaa urheilusta

Heipsan taas pitkästä pitkästä aikaa. Siitä on kulunut ihan pieni tovi kun viimeksi oon mitään kirjoitellut tai edes Instagramia päivitellyt. Pieni someloma on ollut ihan tietoinen valinta, koska paljon on tapahtunut sitten viime kevään, ainakin tiettyjen asioiden suhteen.

Se, mikä on vienyt lähes kaiken ajan ja energian keväästä lähtien on urheilu. Jep, taas näin neljän vuoden jälkeen! Mulle iski keväällä ihan kamala kaipuu urheilukentille tavoitteellisen urheilun pariin eikä se ainakaan yhtään helpottanut treenejä itsekseen aloittelemalla. Mä maltoin treenata itsekseni noin kuukauden, jonka jälkeen olin vakuuttunut siitä, että tää on se juttu mihin haluan nyt panostaa. Taas. 

Lukioaikana urheilu oli se, mihin satsasin ihan sata lasissa ja vitsi mä nautin siitä. Mun kohdalle osui kuitenkin tosi paljon erinäisiä vammoja ja terveysongelmia, jonka takia myös motivaatiota koeteltiin. Tai no, sanoisin, ettei mulla koskaan ollut varsinaisia motivaatio-ongelmia taistella vammojen yli, vaan ne niin monet vastoinkäymiset alkoi vaan rasittamaan henkisesti tosi paljon, että elämä ilman niistä huolehtimista tuntui tosi paljon helpommalta ajatukselta. Että joku toinen asia elämässä voisi olla helpompaa ja vähemmän henkisiä voimavaroja kuluttavaa. Se on vaan ihan äärettömän raskasta kun panostaa satasella johonkin, mutta vastoinkäymisiä vaan iskee toinen toisensa perään. Varmasti lähes kaikki urheilijat tähän samaistuu, koska sitä se nyt vaan on.. Esimerkkejä on tietysti ihan jokaisella elämän osa-alueella, ei vain urheilussa.

Toinen ajatus, joka lukion jälkeen pyöri päässä oli vain urheilijana oleminen ja se tuntui tosi vaikealta. Tiedän, että silloin olis ehkä ollut kaikista suurin kehitysharppaus otettavissa, mutta mulla ei silti ollut tarpeeksi pokkaa tehdä sitä päätöstä, että vain urheilisin ja katsoisin mihin se riittää. Ainakin näin jälkikäteen ajateltuna varmasti jännitin sitä, että mitä jos kehitystä ei tulekaan. Mitä jos vammoja tulee entistä enemmän ja kaudet menee plörinäksi toinen toisensa jälkeen. Onko ne vuodet mennyt hukkaan, mitä "vain urheiluun" laitoin? Lisäksi koen, että mun heikohko menestyminen lukiossa ei ainakaan edesauttanut sitä ajatusta, että voisin urheilun sivussa lukea pääsykokeeseen ja päästä sisään. Tiesin, että se vaatisi ihan kokopäiväisen panostuksen jos kouluun haluaisin. Mä siis halusin saada koulupaikan ja lisäksi piti tehdä töitä, jotta saisin vuokran maksettua. Ne kaksi asiaa vei sitten urheilun paikan mun elämästä muutamaksi vuodeksi. Ja hyvä että niin tein. Tälläkin hetkellä oon sitä mieltä, että tein oikean päätöksen, vaikka urheilu jäikin taka-alalle.

Anyway... Musta alkoi lukion jälkeen tuntua siltä, että ehkä elämällä on jotain muutakin annettavaa kuin urheilu. Jotain, mikä ei veisi jatkuvasti mieltä maahan vaikka kuinka laittaisi kaiken peliin. Ja niinhän sillä olikin! Lääketieteen opiskelusta tuli mun uusi haave, unelma ja tavoite. Lähdin tavoittelemaan paikkaa lääkiksessä ihan samalla mentaliteetilla kuin urheilussakin suuria tavoitteita kohti mennään. Mä nautin niistä kahdesta vuodesta mitä pääsykokeisiin luin, jonka jälkeen kova työ palkittiin ja sain koulupaikan.

Mä oon ihan pienestä pitäen ollut tosi kilpailuhenkinen ja mulla pitää olla selkeät unelmat, tavoitteet ja suunnitelmat. Lääkikseen pääsyn jälkeen voin sanoa, että se osa musta jäi jollain tapaa tyhjäksi. Mä nautin tosi paljon opiskelusta ja oon kyllä valmistumassa omaan ammattiini, siitä ei oo epäilystäkään, mutta sitä tavoitteellisuutta aloin taas kaipaamaan elämään. Tottakai koulussa voi tavoitella vitosia kursseista, mutta loppujen lopuksi arvosanoilla ei ole mitään väliä eikä ne aina edes korreloi osaamisen kanssa. Kun tähän koulutusputkeen on kerran päässyt, niin ulos tullaan vain lääkärinä. Se ajatus tuntuu tosi helpottavalta ja ihanalta, mutta samalla ei niin-tavoitteelliselta. Ei asialta, joka pistäisi adrenaliinin virtaamaan samalla tavalla kuin vaikka haave urheilussa tai pääsykoe. Huomasin myös pärjääväni ihan hyvin koulussa ilman mitään överi panostusta, joten opiskelutkin alkoi viimeistään keväällä mennä täysin omalla painollaan eteenpäin. 

Voin sanoa, että mun ajatusmalli urheilun suhteen muuttui oikeastaan yhdessä yössä. Tottakai se kyti takaraivossa jo viime syksystä alkaen kouluun pääsyn jälkeen, että mitä jos vielä, mutta mitään päätöksiä en tehnyt. Jos treenasin, mietin aina että "Luojan kiitos en enää urheile, tätähän pitäis jaksaa tehdä kahta kauheemmin". Mutta siinäpä se juttu oikeastaan piilikin. Mulle treenaaminen ei oo koskaan ollut sinällään nautinto, vaan se tavoitteellisuus on. Kun tiedän mitä kohti haluan mennä, niin treenaamisesta tulee kivaa. Tarvitsen sen jonkun ajatuksen potkimaan eteenpäin myös niinä vaikeina päivinä ja kovina treeneinä. Haluan, että treenillä on joku konkreettinen hyöty matkalla tavoitteita kohti, eikä vaan se hyvä fiilis (jota en kyllä sitäkään koskaan saanut...). Ja ei kannata käsittää väärin, mä nautin ihan sairaasti tällä hetkellä treenaamisesta, mutta nimenomaan sen takia, että tiedän sen vievän mua eteenpäin. 

Tiedän, että esimerkiksi niitä vammoja ja muita vastoinkäymisiä tulee ihan varmasti taas eteen (on tullut jo, ei kai urheilija tervettä päivää näe?), mutta mä koen kasvaneeni tosi paljon tässä neljässä vuodessa ajatusmallien suhteen. Urheilu ei ole enää ainut iso asia mun elämässä, vaan mulla on myös muita suunnitelmia tulevaisuuteen. Tavoitteena tottakai olisi katsoa ihan loppuun asti mitä urheilulla on mulle tarjota, mutta jos se loppuukin lyhyeen tai mitään suurempaa ei enää mun uralle mahdu, niin ei se maailmaa kaada. Nyt tiedän ainakin mitä sitten teen; opiskelen lääkäriksi tai työskentelen sellaisena. Ei yhtään huono vaihtoehto sekään jos multa kysytään. Tiedän, että ei kukaan jää tyhjän päälle oikeasti, mutta silti ajatus siitä, että olisin ollut vain urheilija lukion jälkeen oli jollain tapaa hurja. Mä haluan, että jos panostan johonkin ihan täysillä, niin mulla on se turvaverkko alla joka ottaa kiinni jos joku meneekin pieleen. Ehkä pelkuruutta, mutta mä näen sen vaan suunnitelmallisuutena.

Tää on ollut mulle jollain tapaa arka aihe ja on edelleenkin, siksi tää pieni hiljaisuus jokaisessa somessa. En saisi liikaa identifioida itseäni sen mukaan oonko lääkisopiskelija, urheilija vai ihan joku muu, mutta on vaikeaa kirjoittaa mitään kun koin/koen edelleen olevani jonkinlaisessa siirtymävaiheessa uusiin (vanhoihin) juttuihin. Tuntuu siltä, että mä oon taas palannut siihen lukioikäisen Hetan pääkoppaan, mikä on ihanaa. Tuntuu myös, että nyt oon saanut yhdistettyä sen urheiluminän ja lääkisminän yhteen ja sillä mennään eteenpäin katsoen mitä tapahtuu. Mä jännitin tosi paljon, että mitä nyt tapahtuu kun mä palaan siihen "vanhaan elämään" ihan erilaisessa elämäntilanteessa ja jollain tapaa muuttuneena, mutta ihan turhaan. Oon saanut ihanan vastaanoton urheilukentillä näin muutaman vuoden jälkeenkin ja kaikki tuntuu olevan kuten ennenkin. 

Se, miten tuun käytännössä yhdistämään urheilun ja koulun, jää nähtäväksi. Ainakin tän kakkosvuoden suhteen oon luottavaisin mielin, koska en todellakaan ole ainoa urheilija, joka opiskelee. Kakkosvuosi meillä Kuopion lääkiksessä on vielä preklinikkaa eli teoriapainotteista, mutta kolmosvuonna siirrytään klinikkaan sairaalaan ja opetus muuttuu käytännönläheiseksi. En kuitenkaan halua vielä etukäteen tehdä klinikasta mörköä mun urheilu-uralle, vaan edetä fiiliksen mukaan viikko, kuukausi ja vuosi kerrallaan. Jos vuodenkin päästä urheilu on se mihin haluan panostaa, on urheilun ja koulun yhdistäminen edelleen varmasti mahdollista ja pystyn tekemään oikeita päätöksiä sen hetkisen fiiliksen mukaan. Vaikka kovin suunnitelmallinen persoona olenkin, niin tässä asiassa en anna itseni liikaa suunnitella tulevaisuutta. Se vaan pistää herkästi stressaamaan. Luotan siihen, että kaikki menee just niin kuin täytyykin mennä ja teen oikeat päätökset sitten, kun niiden aika on. 

Tästä tuli ihan järjettömän pitkä postaus, vaikka musta tuntuukin, että pääsin kertomaan vasta tosi pintapuoleisesti mun ajatuksista ja tekemisistä tältä kesältä. Nyt tuntuu, että jonkinlainen paino on tipahtanut hartioilta kun tiedän taas mitä haluan tehdä ja mitä kohti mennä. Myös tänne blogin puolelle päivittelyä se helpottaa kummasti, kun tietää mistä haluaa kirjoittaa. Tähän asti kesää se on ollut vähän hakusessa, kun oon vielä etsinyt niitä omia fiiliksiä innostumatta liikaa tästä kaikesta.😊

Arki just nyt

Tällä hetkellä hankalimmat päätökset elämässä koskee sitä, käyttäisikö ajan palapelin tekemiseen vai virkkaamiseen. Syönkö nyt leipää ja illalla salaattia vai toisinpäin? Lähdenkö kävely- vai juoksulenkille ja laitanko tuulihousut vai pärjääkö juoksutrikoissa? Toisaalta mä nautin näistä elämän suurista kysymyksistä, koska vihdoin tuntuu, että on päässyt oikeasti keskittymään muuhunkin kuin opiskeluun jos ottaa huomioon pari hakuvuottakin. Ei se mun mielestä kuitenkaan näin pitäisi mennä, että pandemia on ainut tilanne jolloin huomaa, että elämässä on muutakin ja voi keskittyä hyvinvointiin. Ainakin tästä voi oppia tulevaa ajatellen ja keskittyä itseensä jatkossa entistä enemmän myös kiireisen arjen keskellä.

En varsinaisesti sano, että motivaatio koulun suhteen olisi tipahtanut, koska edelleen asiat tuntuu mielenkiintoisilta ja haluan aidosti oppia. Kaipaan silti ihan tosi paljon sitä kaikkea oheissälää mitä koulunkäyntiin liittyi. Kouluruokailut, taukokahvittelut ja koulumatkat kaverin kanssa. Mulle ja varmasti melkein jokaiselle koulunkäynti on paljon muutakin kun vain asioiden oppimista. Koko se kokonaisuus saa myös itse opiskelun tuntumaan kivemmalta ja mielekkäämmältä. Täytyy kuitenkin muistaa, että me ensimmäinen vuosikurssi ollaan todella onnekkaassa asemassa, koska meidän opiskelut ei kärsi juurikaan. Asiat voi hyvin opiskella kotoakin käsin eikä läsnäoloa välttämättä tarvita opintopisteiden ja opintojen etenemisen eteen.

Koulujuttuja on kuitenkin paljon. Ainakin mun mielestä. Mulla piti olla kaksikin ulkomaanreissua tähän keväälle ja meinasin, että selviäisin hyvin koulujutuista niinä välipäivinä kun suomessa olisin ollut. En olisi selvinnyt😀. Ehkä tää koko tilanne oli vaan mun henkisen terveyden kannalta onni, koska en tosiaan tiedä missä välissä olisin koulujuttuja hoitanut. En koe olevani jäljessä, mutta haluaisin olla paremmassa tahdissa kurssien suhteen. Ehkä nyt vaan pitää hyväksyä viimeistään se fakta että oon yliopistossa ja asioita pitää alkaa priorisoimaan mitä opiskelee ja mitä ei, koska ihan kaikelle ei jää aikaa millään. Ainakaan kun itse en ole sellainen joka oppii ensimmäisellä lukukerralla asiat, vaan niitä joutuu tankkaamaan useampaan kertaan että uppoaa päähän.

Oon viettänyt paljon aikaa perheen kanssa, joka on ollut ihanaa. Kukaan ei ole vielä menettänyt järkeään, vaikka toistemme seurassa ollaankin 24/7. Ollaan tehty monta palapeliä, pelattu pleikkaria (retro playstation 2 tietysti) ja lautapelejä, katsottu leffoja ja ihan vaan hengailtu. Ihan parasta yhdessäoloa siis!

Tällä hetkellä pieni murheenkryyni on kesätyöt, joita voi ollakin että ei ole. Mut, kuten myös monet monet muut lomautettiin töistä. Mun piti tehdä kesätöitä Subissa jossa oonkin nyt koulun ohessa tehnyt töitä ja sitä ennenkin pari välivuotta. Saa nyt nähdä kuinka käy! Tiedän, että en todellakaan ole tässä tilanteessa ainut ja varmasti monella on huonompikin tilanne. Siksi en jaksa sen enempää murehtia vaan katsoa asioita siihen tahtiin kun niitä eteen tulee.

Töiden ohessa jännitän myös tän vuoden pääsykoetta. Oon päässyt seuraamaan koko pääsykoerumbaa todella läheltä opiskeluvalmentajana, joka on ollut ihanaa. Harmittaakin ihan super paljon jokaisen hakijan puolesta se, että perinteistä pääsykoetta ei tänä vuonna järjestetä. Ihan rehellisesti sanottuna en tiedä miten olisin itse viime vuonna selvinnyt tällaisesta pommista. Mua satuttaa ajatuskin ja tulee ihan kamala olo. Tsemppiä siis ihan jokaiselle tähän tilanteeseen ja muistakaa, että laskennalliset todennäköisyydet eivät ole sen pienemmät kuin aiemminkaan ja edelleen yhtä paljon porukkaa pääsee sisään kuin aiemminkin. Tää tän vuoden poikkeus voikin kääntyä onneksi sisäänpääsyn kautta, joten täysillä vaan päätyyn asti!

Ihanan keväistä ja aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille, niin se vaan on toukokuukin muutaman päivän päästä!☀️

Kymmenen hyväksi todettua vinkkiä etätyöhön

Pitäisi tehdä etätyötä/-opiskelua, mutta tuntuu hankalalta. Mä itse en ole moneen vuoteen opiskellut kotona myöskään pääsykokeisiin lukiessa, koska keskittyminen ei säily millään. Jotenkin koti ei ole se mulle tehokkain paikka opiskella, koska erilaisia häiriötekijöitä on liikaa. En myöskään osaa vetää selkeää rajaa työlle ja opiskelulle, vaan opiskelun jälkeen vapaa-aikakin tuntuu erilaiselta kuin kirjastopäivän jälkeen. Mä oon joutunut tässä pohtimaan paljonkin kuinka saisin itseäni niskasta kiinni, koska kaksi isoa kurssia on vielä nyt keväällä edessä. Nyt tuntuukin, että pikkuhiljaa on alkanut saamaan rutiineita kotityöskentelyllekin, joten tässäpä mun hyväksi todettuja vinkkejä siihen!

1. Aamukävely/happihyppely. Mä oon tottunut siihen, että kävelen tai pyöräilen kouluun. Nyt kun aamupalapöydästä voisikin suoraan siirtyä opiskelemaan, niin päivä ei millään lähde käyntiin. Huijaamalla kroppaa ja käymällä ihan pienelläkin happihyppelyllä saan tsempattua ja opiskelut on päivän alusta alken tehokasta.

2. Pidä rytmit ja rutiinit normaalissa. Herää silloin kun heräisit normaalistikin arkiaamuina, vaikka voisit nukkua pidempään. Syö lounas samaan aikaan joka päivä kuten tekisit muuallakin. Lopeta työskentely myös illalla tiettyyn aikaan, että aikaa jää muullekin.

3. Jätä puhelin jonnekin kauemmas. Mulla itsellä on jokin kumma juttu, että kotona opiskellessa kännykkä ei millään pysy poissa kädestä. Kirjastolla tai koulussa se helposti kuitenkin jää reppuun. Siksi oonkin yrittänyt, että jätän tietoisesti kännykän jonnekin niin kauas, että nousematta tuolista siihen ei yletä.

4. Vaihda vaatteet yöpaidasta ja kotivaatteista pois. Tämä nyt on varmaan aika selkeä juttu, mutta yks isoimmista tekijöistä itselläni. Mä oon todella saamaton kaiken suhteen jos yritän perus kotivaatteilla opiskella. Kun työt on hoidettu, voi taas vaihtaa rennompaa päälle. Tästä tulee kanssa se fiilis, että on skarpimpana sen opiskeltavan ajan ja sitten pääsee taas rentoutumaan.

5. Suunnittele tarkasti kuinka kauan teet töitä/opiskelet. Jos aamulle ei ole aikataulua, opiskelun aloitus venyy helposti kauaskin. Myöskään jos en suunnittele tarkasti kuinka monta tuntia pyrin päivässä opiskelemaan tai mitkä asiat haluan keritä käydä läpi, niin aivan varmasti saan aikaiseksi vähemmän.

6. Yritä tehdä työskentelypisteestä viihdyttävä ilman suurempia häiriötekijöitä. Lisäksi työskentelypisteen sijoitus on tärkeää. Mulla itselläni on aina ennen ollut opiskelupiste ikkunan edessä, paitsi nyt. Oon huomannut, että nyt kun tietokoneen takana on vain tyhjä seinä, ei tule haaveiltua ollenkaan vaan ajatus on koko ajan olennaisessa. Tämän lisäksi opetusvideoita katson välillä seisoen ja samalla esim. venytellen hartioita ja se on kyllä toiminut. Sellainen levottomuus istumisesta häviää samantien.

7. Älä napostele vaikka sitä olisi tarjolla. Helpommin sanottu kuin tehty. Mä itse pyrin syömään vain ja ainoastaan taukojen aikana, mutta vesipullo on jatkuvasti kädessä. Se ehkä viekin multa sellaisen napostelun tarpeen pois.

8. Pidä taukoja tasaisesti, mutta älä ala tekemään mitään suurempaa. Mulle itselle taukojen suunnittelu on hankalaa kuten aiemminkin sanoin, koska hyvässä opiskeluflowssa haluan opiskella vähän pidempään. Yritän kuitenkin havaita väsymyksen nopeasti ja silloin aina pitää tauon.

9. Edelliseen liittyen, yritä pitää tauot samaan aikaan muiden perheenjäsenten kanssa jos heitä samassa asunnossa asuu ja työskentelee. Mulla porukoiden luona oon huomannut tän toimivaksi, koska pienikin häslinki ja puheen äänet häiritsee mun keskittymistä aika paljon.

10. Taas aasinsillalta edelliseen liittyen: radio. Vaikka perheenjäsenten äänet mua häiritseekin, niin hiljaisella olevan radion oon huomannut hyväksi jutuksi. Tasainen puheensorina tai hiljainen musiikki saa mut rauhottumaan ja keskittymään opiskeluihin tosi hyvin.

Jospa näistä edes joku olisi ollut sulle sellainen, mitä voisit kokeilla. Näissä nyt ei ole mitään oikeaa ja väärää, vaan ihan pelkästään kokeilemalla erilaisia tapoja voi löytää ne omat tavat. Nyt onneksi kevättä on vielä reilusti jäljellä ja hyvin kerkiää löytää ne omat tavat ja saamaan rutiineista kiinni!😊

Mistä asioista voin olla onnellinen?

Sanotaanko näin, että nämä pari viimeistä viikkoa ei ole mennyt kuten olisin kuvitellut (tai kuten kukaan olisi kuvitellut). Kaikki suunnitelmat ovat menneet uusiksi ja muutenkin tuntuu, että monikaan asia elämässä ole tällä hetkellä omissa hyppysissä. Vaikka mä en koekaan itseäni miksikään positiivisuuden perikuvaksi, niin tällä hetkellä ajattelin olevan hyödyksi miettiä niitä hyviä asioita joista olla onnellinen ja kiitollinen.

Läpi mennyt ruotsin (!!!) sekä VERHE:n kurssi (verenkierto, hengityselimistö ja nestetasapaino), josta saattaa jopa tulla mun eka vitonen jos pisteet pyöristyy mun eduksi. Mä kauhistelin jo pääsykokeisiin lukiessa sitä, että koulussa tulee olemaan myös paljon monivalintatehtäviä tenteissä kun ne oli selkeästi mun heikkous jo pääsykokeessa. Ja kyllähän niitä on ollutkin, kaikki meidän tentit tähän mennessä on ollut (lähes) kokonaan monivalintaa. Ainakin niissä on ollut pakko kehittyä ja onneksi tekemällä oppii.

Kaikki ne hömppäohjelmat jotka alkaa näin keväällä. Melkein joka ilta tulee joku ohjelma, joka vetää telkun ääreen. 

Palapelin tekeminen. Me ollaan tässä tylsyyksissämme tehty nyt 1000 palan palapeliä, jonka parissa aika vierähtää ihan uskomattoman nopeesti. Kyllä sitä vaan on ihminen innoissaan pienistä onnistumisista kun saa pari palaa paikoilleen! Mä ihan motivoiduin ja otinkin tavoitteeksi, että haluan vielä joskus saada kasattua jonkun super ison, usean tuhannen palan palapelin🤩.

Perhe. Mä oon ollut nyt Jyväskylässä jo jonkun aikaa perheen luona, koska meillä on nyt kaikki loput kurssit etänä. Vaikka toisten naamat saattaa alkaa jossain kohtaa ottamaan päähän, niin kyllä mä silti nautin tästä ajasta. Tuskin samanlaista tilannetta enää koskaan tulee, että kaikki työskennellään kotoa käsin ja ollaan keskenämme 24/7, erikoisia aikoja!

Puhtaat ja kuivat kadut, jotka on varma kevään merkki! Tuulitakissa pärjää ulkona hyvin ja autossakin tulee kuuma jos aurinko paistaa.

Koulu. Vaikka hakkaankin päätä seinään aika useasti koulujuttujen kanssa, varsinkin juuri ruotsin, niin oon mä silti joka päivä onnellinen siitä, että saan opiskella kohti lääkärin ammattia. Opiskeluista tulee helposti itsestäänselvyys, vaikka sitä se ei todellakaan ole. Aina välillä on hyvä muistutella itselleen, että nää kaikki asiat mitä nyt teen vie kohti työelämää ja juuri sitä työtä, jota oon jo pitkään haaveillut tekeväni. Tällaisina hetkinä sitä miettii kun terveydenalan ammattilaiset ahertaa, että vitsit miten hienoon ja merkitykselliseen ammattiin mä oon valmistumassa.

Uusi työpöytä, jonka ostin omaan huoneeseeni tänne Jyväskylään. Se, että kirjastoon ei pääse opiskelemaan, on mulle aika hankalaa. Keskittyminen on vaikeampaa ja opiskelumotivaatiokin koki pienen kolauksen näin kotioloissa opiskellessa. Uusi oma työpiste on kuitenkin kasvattanut taas motivaatiota ja oon jo pikkuhiljaa päässyt rutiineihin kiinni. 

Lämpimät, siskon paistamat sämpylät aamupalaksi. Tai no, oikeastaan välipalaksi. Mä olin kerinnyt jo jonkin aikaa tänään opiskelemaan aamulla, kun sisko kutsui pienelle brunssille. Opiskelut jatkuikin sitten entistä paremmalla energialla! Ehkä mä kuitenkin oon enemmän kiitollinen siskosta kuin niistä sämpylöistä, heh😀

Luontodokumentit. Meidän jokailtainen suosikki heti hömppäohjelmien loppuessa. Harmi vaan, että niiden tekeminen on vaikeaa ja kallista (tai oletan näin), niin me ollaan ihan kohta kaikki mahdolliset jo kertaalleen katsottu monista suoratoistopalveluista ja Yle Areenasta eikä uusia dokumentteja ihan kovin nopeaan tahtiin tule. 

Ystävät. Mulla on aivan ihania ystäviä Kuopiossa, mutta onneksi myös Jyväskylässä. Vaikka en olekaan pystynyt nyt tietenkään sen suuremmin ketään näkemään, niin onneksi puhelinkin on keksitty. Nyt kun elämässä tapahtuu kaikenlaista ja ei niin mukaviakin juttuja, niin oon vaan super kiitollinen siitä, ettei asioiden kanssa tarvitse jäädä yksin ja aina on ystäviä joiden kanssa jaetaan samat ajatukset. 

Ihanan keväistä loppuviikkoa jokaiselle 💛

Miksi juuri Kuopion lääkis?

Nyt kun yhteishaku eilen aukesi, niin tää postaus on ajankohtainen. Avaan mun mielipiteitä Kuopion lääkiksestä ja Kuopiosta kaupunkina, jos tämä auttaisi edes jotakuta valitsemaan kaupunkia. Idea lähti kun vastailin Instagramissa Kiaran (@kiara.utu) kysymyksiin, joista hän kokoaa eri kaupungeista tietopaketit. Mulla kuitenkin tuli niin paljon ajatuksia näistä, että riittää ihan postaukseksi asti. Joten tässäpä tulee!

1. Miksi valitsin juuri Kuopion?

• Suurin syy oli, että Jyväskylä ja kotikoti oli lähellä. 
• Lisäksi houkutteli se, että Kuopio on suunnilleen saman kokoinen kaupunki kuin Jyväskylä missä oon koko elämäni asunut ja ajatus muutosta tuntui kotoisalta. Halusinkin kotiutua nopeasti ja tiesin, että Kuopioon se on mahdollista. Tamperetta mietin myös, mutta sympaattisen Kuopion maine sai mut sen puolelle. 
• Toki myös alhaisemmat pisterajat löi lukkoon muut ajatukset ja Kuopioon haun; kaikki mun keksimät asiat oli siis positiivisia!  

2. Millainen kaupunki Kuopio on elää? Asumiskustannukset, harrastusmahdollisuudet jne.

• Kaikki on lähellä. Vaikka asuisi vähän kauempana kaupungin laidalla, on silti lyhyiden matkojen päässä yliopistosta/keskustasta. Eli jos haluaa säästää asumiskustannuksissa, niin voi hyvin miettiä asuntoa vähän kauempaa esim. 4-5km päästä yliopistosta ja silti kouluun pääsee hyvin pyörällä tai bussilla. 
• Kaupungin eri alueet ovat erilaisia hyvällä tavalla. Joka alueella on omat plussansa eli minne tahansa muuttaakin, niin mikään alue ei ole huono. Plussana voi olla hyvät kulkuyhteydet, hyvät ulkoilumaastot tai sijainti koulun lähellä. Toki Kuopiossakin on kauempana olevia asuinalueita, mutta keskustan ja koulun läheisyydessä on tosi paljon erilaisia alueita, joissa opiskelijoita asuu.
• Mä itse maksan saunallisesta ja parvekkeellisesta yksiöstä Kuopion satamassa 600e plus vesi, mitä pidän kohtuullisena hintana. Sitä luokkaa ne taitaa satamassa/keskustassa olla. Halvemmallakin tietysti saa saunatonta, parvekkeetonta, pienempää, keskustan ulkopuolelta jne. Syksyllä oli haastavaa löytää mieluista yksiötä, mutta toki se taitaa silloin olla ongelma joka paikassa. Pitää olla kärsivällinen, vaikka tuntuisi ettei hyvää asuntoa löydä millään. Näin jälkikäteen on huomannut, että niitä ihania kämppiä on kyllä paljon vaikka Kuopio vähän pienempi kaupunki onkin.
• Harrastusmahdollisuuksia on paljon, käytännössä kaikki perus harrastuspaikat löytyy keskustan tuntumasta, maastot hiihtoon ja luonnossa lenkkeilyyn sitten Puijonlaaksosta. Itse lähinnä käyn kuntosalilla tai lenkillä, se onneksi onnistuu missä vain.
• Sykettä  -korkeakoulun liikuntatoiminta on tosi hyvä juttu, sen kautta pääsee ryhmäliikuntoihin, kuntosalille, höntsäsählyyn/-futikseen yms. tosi helposti vain mobiilisovelluksen kautta ilmoittautumalla. Maksaa vain 66e/lukuvuosi!

3. Millainen yhteishenki koululla, tapahtumissa ja muissa yhteisissä jutuissa?

• Tosi hyvä yhteishenki. Mä itse en kaikkiin tapahtumiin tai pippaloihin ole mennyt, mutta niihin suurimpiin joo. Niistä oon tykännyt kyllä paljon ja erityisesti oon huomannut sen, ettei ketään jätetä ulkopuolelle. Se, että mä en ole jaksanut kaikissa käydä on vaan mun omaa laiskuuttani, ei sitä etteikö niissä olisi kiva käydä tai mua sinne otettaisi mukaan. Kaikkeen pääsee kyllä mukaan ja hauskaa tulee olemaan. Myös koululle on aina tervetullut olo hyvän yhteishengen vuoksi.
• On todella paljon erilaisia kerhoja ja harrastusmahdollisuuksia ainejärjestön kautta jos niiden toimintaan haluaa lähteä mukaan. Jokaiselle löytyy ihan varmasti oma paikkansa ja toimintansa ja toki sitä kautta pääsee tutustumaan paljon myös muihin vuosikursseihin!

4. Preklinikka/klinikka jako, milloin preklinikka loppuu ja milloin klinikka alkaa?

• Preklinikka loppuu kakkosen jälkeen, eli klinikkaa on 3-6 vuodet. Aiemmin mietin, että en tiedä onko aikainen klinikka kiva juttu, koska tykkään niin paljon myös teorian opiskelusta. Nyt kouluun pääsyn jälkeen en malta odottaa klinikkaa. Paljon on asiaa opittavana ennen sitä, mutta on kiva, että klinikka alkaa jo heti kolmosen alussa. Mä oon kuulopuheiden perusteella ymmärtänyt, että muissa kaupungeissa alkaa joko samaan aikaan tai myöhemmin, mutta ei ainakaan aiemmin.

5. Millaista opetus on preklinikassa?

• Mä oon tykännyt ihan todella paljon meidän opetustavoista. Luennot ei ole lähtökohtaisesti pakollisia, vain pari tähän mennessä on ollut ja ne on ollut sellaisia, että muutenkin olisin mennyt, eli syystäkin pakollisia. Luentojen lisäksi on ryhmäopetuksia ja harkkoja. Ryhmäopetukset on kooltaan huomattavasti suurempia kuin harkat, RO-koot noin 50 henkeä ja HA-koot noin 15 henkeä. 
• Ryhmäopetuksissa saadaan tehtävät etukäteen tietystä aiheesta, joita sitten pienissä pöytäryhmissä käydään lävitse. Lopuksi pieni testi, jolla voi korottaa omaa kurssin loppuarvosanaa. 
• Harkat on käytännön harjoituksia, joita on kurssista riippuen enemmän tai vähemmän. Tuki- ja liikuntaelimistön harkoissa esim. avattiin possun polvi ja verenkiertoelimistön kurssilla otettiin toisiltamme EKG, avattiin possun sydän ja harjoiteltiin erilaisilla neuloilla laskimoverinäytteen ottoa perinpohjaisesti. Eli käytännössä on päässyt tekemään heti ykköseltä asti paljon enemmän kuin kuvittelin! 
• Kaikki on järjestetty tosi hyvin ja kokonaisuus on selkeä. Kaikkeen paneudutaan huolellisesti ja tuntuu, että opettajat tietää tasan tarkkaan mitä tekevät. Muutenkin opettajat on ihania ja aidosti haluaa auttaa. On tullut tunne, että opettajat on ”samalla tasolla” oppilaiden kanssa ja asioista keskustellaan yhdessä pohtien, ei mitenkään opettaja auktoriteettiaan liikaa käyttäen. Koska klinikan opetuksesta en tiedä, niin siitä voi lukea lisää esimerkiksi Kiaran instagramista muiden vastausten perusteella kun hän niitä julkaisee😊

6. Onko PBL vai ei? Millä tavoilla opiskellaan?

• Vähän kerroinkin jo opiskelutavoista edellisessä kysymyksessä, mutta tosiaan Kuopiossa ei ole PBL:ää (problem based learning). Mä oon tykännyt tästä systeemistä todella paljon. Meillä kuitenkin ryhmäopetuksissa paneudutaan erilaisiin kliinisiin tapauksiin paljon, eli niitäkin pääsee pohtimaan. Ensin opettelee itse asian, sen jälkeen tekee RO-tehtävät, joissa pääsee soveltamaan opittua tietoa käytännössä erilaisten potilastapausten kanssa ja sitten vielä keskustelee omista vastauksistaan ja näkemyksistään muiden kanssa. Kaikissa ryhmäopetuksissa potilastapauksia ei ole, mutta aina kun aihe liippaa käytäntöä läheltä niin silloin on.
• Muutenkin oon tykännyt todella paljon ryhmäopetuksista, koska niissä oppii aina paljon uutta ja saa varmuutta omasta osaamisesta sekä varmuuden siitä, että opiskelee oikeita asioita. RO-tehtävät antaa tosi hyvän suunnan tärkeimmille kurssin asioille. Lisäksi ryhmäopetuksissa pöytäryhmät vaihtelee joka kerralla, eli pääsee tutustumaan tosi paljon uusiin ihmisiin.
• Ryhmäopetuksia on noin kerran viikossa, harkkojen lukumäärä vaihtelee kurssin mukaan noin 2-7 harkan välillä per kurssi ainakin tähän mennessä. Luentoja on vähän enemmän, pari kertaa viikossa. Näiden lisäksi sitten tottakai omatoimista opiskelua, juurikin mm. RO-tehtävien tekemistä, uuden aiheen opiskelua, kertailua jne.

7. Opiskelijakampus, asuuko opiskelijat lähellä/kaukana ja miten kouluun kuljetaan?

• Tästäkin mainitsin vähän jo aiemmin, mutta itse kuljen kouluun talvisin kävellen (n. 3km) ja kun pyöräily onnistuu niin pyörällä. Tuo ei ole yhtään liian pitkä matka mun mielestä vaan pieni ulkoilu aamuin ja iltapäivisin tekee pelkästään hyvää. Bussikin menee ihan oven edestä yliopistolle pari kertaa tunnissa sekä keskustasta, n. 400 metrin päästä jatkuvasti. Bussia oon muutaman kerran käyttänyt kaatosateessa tai kipeänä ollessa. Muutenkin mun mielestä julkinen liikenne on hyvää ja se on huomioitu opiskelijaystävälliseksi. Vuoroja on esim. lisätty aamulle ennen klo. kahdeksaa. 
• Musta tuntuu, että opiskelijoita asuu tosi hajautetusti ympäri Kuopiota. Varmasti 6 vuoden aikana monet valuu kohti yliopistoa ja keskussairaalaa, mutta montaakaan huonoa asuinaluetta ei ole. Kuten aiemmin sanoin, kaikissa on omat hyvät puolensa. 
• Pyörällä kulkee suurin osa kouluun myös talvisin, bussilla ja kävellen sitten suurin osa lopuista. Omilla autoillaan kouluun tulee mun ymmärtääkseni tosi harva.

8. Millaiset opetustilat? Onko kaikki lähekkäin?

• Opetustilat on tosi hyvät ja viihtyisät. Meillä on omat itseopiskelutilat jonne pääsee myös yliopiston ollessa suljettuna omalla kulkulätkällä, joka on super hyvä juttu ja oon sitä paljon hyödyntänytkin.
• Kampukset on tosi lähellä toisiaan ja myös KYS on ihan vieressä. Ei todellakaan pitkiä välimatkoja opetustilojen välillä. 
• Luentosaleja on paljon erilaisia ja nimenomaan tuo oma itseopiskelutila on suuri plussa. Siellä on käytössä anatomisia malleja, paljon kirjoja sekä monia luokkia ja hiljainen tila, joista voi valita itselleen sopivan missä haluaa opiskella.

9. Miten olen viihtynyt?

• Oon viihtynyt ihan super hyvin ja harmittaakin, että nyt tämä fuksivuosi saattoi olla tässä. Tunsin heti olevani kotona kun Kuopioon muutin niin kaupungin kuin koulunkin osalta. Koulu on mun mielestä ihana paikka olla sekä kaupunkina Kuopio on mulle just hyvä. En todellakaan vaihtaisi muualle. Oppilaita tulee Kuopioon ympäri Suomen ja oman kaveriporukkansa löytää aivan satavarmasti. Mitään aiemmin kuulemaa ylimielisyyttä tai muuta en ole nähnyt sitten yhtään, vaan mun mielestä Kuopiossa on ihanan maanläheinen ja rento yhteishenki. Siellä on hyvä olla😊

Toivottavasti tästä postauksesta oli edes jollekin hyötyä ja sai vähän kuvaa siitä, millainen kaupunki Kuopio olisi opiskella!

Rentouttavaa loppuviikkoa jokaiselle💛

Ajatuksia tästä kaikesta

Vaikka mä oonkin osittain kaikkea tätä yliuutisointia ja tikusta asiaa vääntämistä vastaan, niin tuntui oudolta jos en olisi kommentoinut koko korona-asiaa mitenkään. Tottakai sekin ajatus hakkaa takaraivossa, että jos tästä suuni avaan, niin se on sitten lääkisopiskelijan mielipide ja kanta asiaan. Siksipä nyt heti alkuun: mä en todellakaan tiedä koronasta, sen tarttumisesta, itse taudista tai siitä paranemisesta yhtään sen enempää kuin sinäkään. Siksi mä uskalsinkin nyt kirjoittaa, koska haluan kirjoittaa näistä ajatuksista ihan täysin vaan omana itsenäni ilman mitään painetta siitä onko nämä lääketieteellisesti hyviä ja oikeita ajattelumalleja. Niiden aika on ehkä sitten muutamien vuosien päästä, tällä hetkellä osaaminen riittää vain omien ajatusten kanssa pyörimiseen.

Koko viime viikko tuntui kuin olisi ollut jossain elokuvassa, eikä nyt niin hyvällä tavalla. Siskon  (ja monen muun) kirjoitukset aikaistui viikolla, joka on jotain ihan uutta ja ennennäkemätöntä. Meidän koulun ryhmäopetukset muuttui etänä suoritettaviksi eikä luentojakaan pidetä, mun mielestä todella järkevä päätös. Myös ruotsin kauan odotettu esitelmä suoritetaan nyt etäyhteydellä, saa nähdä kuinka se sujuu. Myös lähimpänä olevat tentit tentitään todennäköisesti sähköisesti. Vasta näin jälkikäteen (ja oikeastaan ollaan vasta siinä suurimmassa myllyssä) alkaa huomaamaan kuinka laaja vaikutus tällä kaikella on. Pienempinä ja vähäpätöisempinä juttuina mainittakoon kaksi ulkomaan reissua jotka multa nyt jäävät välistä, mutta ei oikeastaan edes harmita. Tällä hetkellä ja tässä tilanteessa mä en todellakaan pystyisi lähteä matkustamaan, vaikka siihen lupa olisikin. Mieluummin yritän kaikkeni, jotta en saa tautia itse, tai varsinkaan tartuta ketään toista.

Eipä sitä olisi moni arvannut kuinka iso juttu tästä tulee. Mä itsekin kärsin flunssasta reilu viikko sitten, josta postaustakin kirjoitin. Onneksi nyt alkaa pahimmat päivät olemaan jo ohi ja jälkitautina on enää jäljellä yskä ja nenän niiskutus. Niimpä, yskäkin. Mä Jyväskylään matkustaessani pidätin yskimistä koko kaksituntisen bussimatkan, sillä en uskaltanut päästää kunnon kröhimistä ilmoille. Olen varma, että jokaisen matkustajan mielessä olisi ainakin käynyt korona, oli siitä sitten huolissaan tai ei. Tämä kertoo kuitenkin jo siitä, että tällä hetkellä ollaan jo aika syvällä asian äärellä. Mulla ei siis ole koronaa, sanottakoon se nyt selvyytenä tähän väliin.

Ennen kuin koronasta tuli Suomessakin näin suuri juttu, myönnän sortuneeni ajatteluun "ei se ole normaalia flunssaa kummempi". Ei välttämättä olekaan, mutta pahimmillaan se on. Se, että minä sairastaisin koronan todennäköisesti tavallisena flunssana, mutta tartutan sen esimerkiksi astmaatikkoon, onkin toinen asia. Meillä jokaisella on vastuu omasta sairastumisesta juuri tästä syystä. Mulle valkeni vasta tällä viikolla, että suurin ongelma tulee olemaan tehohoitopaikkojen vähyys. Koronasta selvitään kyllä tehokkaalla terveydenhuollolla ja hoidolla hyvin, kunhan kaikki ei sairastu samaan aikaan. Siksi jokaisen vastuulla on huolehtia omasta terveydestään ja mahdollisesti sairastuessaan tehdä varotoimia, jotta sitä ei tartuta yhteenkään toiseen ihmiseen. Vaikka itse ei olisikaan huolissaan omasta terveydestään, niin muista huomioida läheistä. Sä voit pelastaa omalla toiminnalla jonkun toisen sairastumisen.

Vaikka aihe onkin jopa vähän synkkä ja ahdistava, niin halusin silti tulla avaamaan mun omia ajatuksia. En halua, että tällaisessa tilanteessa kirjoitan pelkästään iloisista ja kivoista asioista, vaikka siihen pyrinkin taas seuraavassa postauksessa. 

Haluan sanoa kaikille suuret tsempit kirjoituksiin.💛 Haluan myös sanoa kaikille, että vaikka ympärillä ei paljoa muuta näe kuin koronaa, niin nauttikaa tästä ajasta jollain tavalla. Nyt voi katsoa kotona leffoja, kutoa villasukkia tai pelata lautapelejä. 

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille, pysykäähän terveinä💛 Me palataankin seuraavan kerran huomattavasti iloisemmissa merkeissä. 😊

Flunssan täyteinen viikonloppu

Mä oon nyt pari päivää päässyt nauttimaan on/off kuumeilusta ja jatkuvasta nenän niiskutuksesta tarmokkaasta käsien pesusta huolimatta. Oon jopa vähän pettynyt mun immuunipuolustukseen, sillä koulun ruokalassakin mä kosken vain servetillä ottimiin välttääkseni suurimmat bakteeripesäkkeet. Kipeänä olo ei ole musta mitenkään erityisen kamalaa, mutta yritän silti säästyä pahimmilta taudeilta yleisellä varovaisuudella. Nyt kuitenkin joku tauti pääsi valloilleen, joten tässäpä muutamia vinkkejä siihen, miten viettää sairauspäiviä omien voimien puitteissa. 

• Pelaa vähän erilaista juomapeliä, kuumalla juomalla. Se menee niin, että tietty nestemäärä pitäisi saada juotua tunnissa, itse suosin mummon mehua. Tähän en osaa mitään faktatietoa antaa että kuinka paljon nesteytystä pitäisi harrastaa, itse pyrin yhden kupposen tunnissa juomaan. 

• Kasvata elimistön kuumeen lisäksi matkakuumetta etsimällä sattuneesta syystä halpoja lentoja ja matkoja toinen toistaan ihanampiin paikkoihin.

• Katso kaikkia tosi-tv-ohjelmia mitä TLC ja muut saman tyyliset kanavat tarjoaa. Ihan älyttömän viihdyttäviä vaikka konseptit onkin mitä yksinkertaisimpia. 

• Nettishoppaile. Vaikka mitään en olekaan vielä ostanut, niin parastahan on nimenomaan se sivustojen selailu. Tällä hetkellä kesävaatteet ovat erityisesti etsinnässä tulevia reissuja ja tietysti kesää ajatellen😍

• Häiritse kavereita lähettämällä jatkuvasti kuumemittarin kuvia kohoavasta astelukemasta. 

• Eksy You Tuben syövereihin katsomaan videoita, joihin ei muulloin olisi aikaa. Esimerkiksi bloopers -videot eri sarjoista ja elokuvista on ihan parasta viihdettä ja myöhemmin huomaa katsoneensa videoita jo monta tuntia.

•  Googleta koronaviruksen oireet - tottakai. Tuskinpa mun kohdalle osui.

• Laske burana-aikataulu. Insinööri -iskä on opettanut mulle taulukkomallin siitä, kuinka kauan buranan vaikutus kestää ja milloin seuraava tabletti kannattaa ottaa edellisen jälkeen, jotta vaikutus pysyisi hyvänä koko ajan. Ainakin tuntee olevansa niskan päällä ja kontrollissa, vaikka joku yrittääkin sisältä päin taltuttaa😀 Täytyy tietysti muistaa, että kuumeen on myös hyvä antaa nousta elimistön puolustusmekanismina edes tiettyyn pisteeseen asti.

• Kasvata kännykän ruutuaikaa monella sadalla prosentilla edelliseen viikkoon verrattuna. Käytetty ruutuaika iskee joka kerta päin kasvoja viikon alkaessa kun puhelin sen niin kattavasti ilmoittaa. Pakko myöntää, että kyllä se on auttanut miettimään omaa ruutuaikaa ja sitä mihin aikaansa laittaa monia tunteja päivässä.

• Syö kaapit tyhjäksi, koska ei ole oikein muutakaan tekemistä. Myös herkkujen syöminen hyvällä omalla tunnolla on harvinaisen sallittua.

• Taistele pientenkin puristusvoimaa vaativien askareiden kanssa. Ainakin mulla pienikin lämmön nousu saa puristusvoiman aivan nollaan, esimerkiksi eilen iltapalajugurtin foliokannen avaaminen tuotti suuria ponnisteluita, enkä edes liioittele.

• Tasapainottele erilaisten peittojen kanssa lämpötilan mukaan. Välillä paksu peitto korviin asti vedettynä on parasta, mutta ihan sekunnin päästä ohut neulospeittokin on liikaa. 

• Nuku. Nyt jos joskus on hyvä aika ottaa mahdollisia univelkoja kiinni pienillä (ja suurilla) päiväunilla. 

Tervettä ja aurinkoista alkavaa viikkoa jokaiselle💛

13 x helmikuussa ilahdutti

1. Ruotsin ensimmäinen kirjallinen koe läpi, kop kop. Ainakin se tuntui olevan sen verran helppo, että ihan vaan kunnon pänttäämiset pari päivää ennen koetta oli riittävä panos. Vielä olisi toinen kirjallinen koe sekä suullinen esitelmä pidettävänä joka voikin olla vähän suurempi kompastuskivi, mutta treenaamalla siitäkin toivottavasti selviää.

2. Valoisat aamut, varsinkin niihin aikoihin kun mä herään. Vitsit tykkään siitä, että meillä alkaa todella harvoin koulu ennen kymmentä. Opetus on usein joko klo 10-12 tai esimerkiksi 13-15, joka tarkoittaakin vähän pidempään nukkumista. Mä silti pyrin siihen, että herään joka aamu viimeistään kasin pintaan ja lähden sitten koululle opiskelemaan oli opetusta tai ei, jotta rytmit pysyy kunnossa. Joka yö tulee silti nukuttua ihan super hyvät unet ja koulullakin kerkeää opiskella hyvin. Saa nähdä onko loppukeväästä tarvetta nipistää noista aamutunneista pari opiskelulle.

3. Sopivan rennot kouluhommat ja sen ansiosta rauhalliset viikonloput. Tähän hieman edellisessä kohdassa viitaten, koulujutut ovat olleet aika kevyitä joulun jälkeen varsinkin verrattuna siihen joulua edeltäneeseen kiireeseen. Tarvetta kunnon puristamiseen ei ole ollut, on riittänyt kun on tehnyt vähän hommia hitaalla tahdilla. Tässä tenttien painaessa päälle ja uusien kurssien alkaessa todennäköisesti kiire hieman kasvaa, mutta antaa kasvaa kun kesälomakin häämöttää jo.

4. Aurinko. Varsinkin viimesimmät päivät helmikuulta oli ihan täydellisiä auringonpaisteen osalta ja kyllä mä niistä nautinkin.

5. Emmagaala ja hotelliviikonloppu Helsingissä rentoutti ihanasti. Vitsit mua vaan harmittaa se, että en todellakaan ole aamusyömäri vaan ruokaa uppoaa enemmänkin iltaisin. Missaan aina kaikki ihanat hotelliaamupalat kun en saa mitään kummoisempaa syötyä. Oon kateellinen niille ihmisille, joiden mielestä aamupala on ihanin ateria päivässä ja voisivat syödä mitä vain.

6. Laskiainen ja laskiaispullat. Mulla on tapana käydä kaverin/kavereiden kanssa syömässä välipalaa pidempinä koulupäivinä koulun kahvilassa. Ihan muutaman kerran jouduin antautumaan laskiaispullan houkutukselle, mutta onko sen parempaa kun laskiaispulla ja kahvi opiskelun välissä? Kahvittelupullien lisäksi kavereiden kanssa jo perinteeksi muodostunut laskiaispullien leipominen ilahdutti ihan erityisen paljon.

7. Tasoittunut rytmi joulun jälkeen niin syönnin, nukkumisen kun liikunnankin kannalta. Vaikka mä rakastankin joulua ihan yli kaiken juhlana, niin silti sen ympärillä olevat pyhäpäivät ja muut välipäivät ovat vähän vaikeita mulle, kun niissä ei ole minkäänlaista rytmiä. Vasta tammikuun puolivälissä alkaa taas saamaan rutiineista kiinni ja se on parasta. 

8. Sain pelastettua yhden mun kasveista, jonka suhteen olin jo luovuttanut. Saa nähdä onko tää hyvä vaihe vaan huono enne tulevasta, mutta mä otan senkin!

9. Kohonnut kunto syksyyn verrattuna. Tai ainakin siltä on tuntunut, lähinnä pohjautuen siihen fiilikseen millä treenit jaksaa vetää loppuun asti suht helposti. Tai sitten mä oon vaan alkanut sietämään sitä inhottavaa oloa vähän paremmin, kukapa tietää. Huomennahan se nähdään kun osallistun meidän harkkaryhmästä vapaaehtoisena kardiorespiratorista suorituskykyä (ilmeisesti terveys-/peruskuntoa) mittaavaan pyörätestiin. On kyllä kiva, että koulun harkkajutut on näin käytännön läheisiä ja oikeasti pääsee testaamaan itseltään vaikka mitä veriryhmästä ja hemoglobiinista EKG:hen.

10. Kandijuhlien brunssi jossa olin kuvaajana / työntekijänä. Vaikka vähän pikaisella aikataululla juhlilla kävinkin, oli juhlat tosi kiva kokemus. Mua on yllättänyt yliopistoelämässä se, että vapaaehtoistoimintaa on ihan älytön määrä. Tietenkin tää on ihan looginen asia, sillä kaikki tapahtumat tottakai järjestetään pitkälti kurssilaisten toimesta, mutta sitä en tullut ajatelleeksi ennen kouluun pääsyä. Vaikka oonkin osallistunut ihan muutamiin tapahtumiin vapaaehtoisena ja kurssin valokuvausvastaavana olo kaverin kanssa on yksi pienimmistä hommista, niin silti tuntuu, että tässä on ihan riittävästi enkä enempään pystyisi. Ihailen kyllä ihmisiä jotka jaksaa hoitaa kurssin asioita monella eri taholla, ilman tällaisia ihmisiä hommat ei millään pyörisi.

11. Tumma suklaa lemppariherkkuna. Mitäpä tähän lisäämään.

12. Riisipuuro aamupalana ruokalinjalla jatkaen. Mä tässä juurikin parhaillaan keittelen suunnilleen kymmenettä riisipuurosatsia joulun jälkeen, sitä ennenkin keitin about yhtä suuren määrän aina edellisen loppuessa. Mä oon jopa vähän huolestuttavan koukuttunut aamu- ja iltapuuroon, eli mun on saatava puuro ensimmäisenä ja viimeisenä päivän ateriana. Se, onko se kaura- vai riisipuuro on sitten se ja sama. Vaikka söisin iltaruuan vielä yhdeksän aikaan ja menen kympiltä nukkumaan, on mun pakko tehdä pienen pieni puuro vielä juuri ennen nukkumaanmenoa. Kaurapuuron kanssa menee mansikkakeittoa, riisipuuron kanssa luumukeitto on best. Harmi vaan, että luumukeittovarastot alkaa huolestuttavasti loppumaan lähikaupan valikoimasta näin joulun jälkeen.

13. Sain pelastettua mun valkoiset sukat, jotka oli muuttuneet vaaleanpunaisiksi pesussa. Mä en omista kuin yhden punaisen vaatteen, joten punaista pyykkiä on turhaa odotella pestäväksi erikseen. Luottavaisin mielin "ei se kuitenkaan värjää mitään enää näin monetta kertaa pestäessä" -ajatuksella iskin kaiken sekaisin, jonka jälkeen sainkin huomata, että ihan oikeasti sitä väriä irtoaa vielä useamman pesun jälkeenkin. Sain kuitenkin pelastettua tilanteen liottamalla sukkia valkaisupulverin sekaisessa vedessä, jonka jälkeen sukat oli kuin uudet. Tästä niksipirkkavinkki jokaiselle!

Ratkaisevat tekijät lääkikseen pääsyssäni

Otsikko nyt on hyvin tiivistetty, mutta postaus tulee pitämään sisällään mun ajatuksia niistä asioista, joita tein eri tavalla verrattuna aiempaan hakukertaan. Mä tosiaan hain kolme kertaa, joista ensimmäinen oli suoraan lukiosta nollapohjalla samatta pisteen pistettä, eli siitä en edes puhu hakukertana ihan selvyyden vuoksi.

Aloitetaan nyt siitä kaikista kliseisimmästä, eli laatu ennen määrää. Vaikka näiden kahden hakukerran välillä oli todella suuri ero laadun ja määrän suhteen niin koen silti, että tein ihan oikein myös ensimmäisellä kerralla. Mä ajattelen näin jälkikäteen niin, että se kauhea määrä oli vaan kahlattava läpi. Jos olisin keskittynyt vielä enemmän laatuun ekalla kerralla, olisin ollut paljon hitaampi, mikä taas olisi verottanut itse pääsykoetta. Tottakai pyrin laadukkaaseen opiskeluun myös sillä kerralla, mutta enemmänkin olisi siihen voinut panostaa. Voi olla, että jotkut tehtävät olisi sujuneet kokeessa paremmin, mutta loppujen lopuksi eka haku jäi kiinni myös paljolti itsevarmuuden ja laskurutiinin puutteesta. Näitä kun en kumpaakaan olisi saanut kehitettyä hitaammalla tahdilla. Silti, vaikka olisit hakemassa ekaa kertaa, niin ehdottomasti kannustan laatuun ennen määrää, vaikka tahti onkin pyrittävä pitämään reippaana tottakai.

Vähän jo aihetta sivutessani äsken: luotin itseeni. Tää oli jopa se kaikista suurin tekijä, sillä se eka kerta meni panikoidessa omaa osaamista ja verratessa itseä muihin, joka on myös yksi asia josta pyrin päästämään irti toisena vuonna. Mihinkään muuhun ei voi vaikuttaa kun omaan osaamiseensa, joten miksi stressata muiden tekemisestä. Nämä asiat menee tietysti siihen "helpommin sanottu kuin tehty" -kategoriaan, mutta paremmaksi voi aina tulla. Yleisesti mun ajatusmalli koko toisen hakukerran oli sama: siellä ei kysytä mitään mistä en olisi kuullutkaan. Toisin sanoen, ei pitäisi olla yhtäkään tehtävää jota en osaisi edes aloittaa esim. kaavan kirjoittamisella. Taisi mulla silti jäädä yhden tehtävän alakohta tyhjäksi liiallisen matikan pyörityksen takia, mutta muihin tämä asenne päti hyvin. Se, osaako tehtäviä on sitten eri juttu, mutta lähtökohtainen itsevarma asenne ennen tehtävän aloitusta on super tärkeä.

Vaikka pyrin olemaan itsevarma, olin myös todella kriittinen omaa osaamista kohtaan. Tein jatkuvasti itselleni listoja asioista, joita oli vielä kerrattava ennen pääsykoetta, harkkakoetta, ensi viikkoa jne. Aina kun olin saanut kerrattua asian, viivasin sen yli. Asiat ei koskaan loppuneet, sillä joka harkkakokeen jälkeen lista kasvoi aina monilla uusilla aiheilla.

Edellistä jatkaakseni, keskityin mun heikkouksiin. En karttanut niitä, vaikka se olisikin ollut se kaikista mukavuuden haluisin vaihtoehto. Tää oli kanssa ehdottoman tärkeä asia, vaikkakaan en vaikeita asioita ekalla kerralla sen enempää pakoillutkaan. Tiedostin, että mikään kiva juttu ei tuu ilmaiseksi, vaan jokaisen lukutunnin yritin käyttää mahdollisimman hyvin hyödyksi, oli se sitten kuinka inhottava aihe tahansa.

Kertasin todella paljon ja käytin siihen paljon aikaa keväällä. Heti, jos tuli vastaan aihe joka ei sujunut niin hyvin mitä olisin halunnut, kertasin sen ja tein tehtäviä. Se, että ei osaa koko koealuetta on ihan ok. Se, että ei osaa edes niitä asioita joita on opiskellut, onkin vähemmän ok. Tää on mun mielestä hyvä ajattelumalli jota itsekin käytin, koska pääsykokeessa kukaan ei tule kysymään laskujen määrää tai käytettyjä tunteja. Kyse on ainoastaan omasta osaamisesta ja tuurilla on tosi suuri merkitys. Jos oot käynyt puolet kaikista aiheista, on tottakai tuurista paljolti kiinni osuuko kysymykset juuri niihin käymiisi aiheisiin. On silti paljon paremmat todennäköisyydet päästä sisään jos olet lukenut nämä puolet asiat todella hyvin, kuin että olisit hutiloiden käynyt hieman laajemman kokonaisuuden, mutta et osaisi syventää tai viedä tehtävää kaavaa pidemmälle. Tottakai on muistettava, että lääkiksen pääsykokeessa eri aihepiirejä pitää osata yhdistellä, mutta karkeasti ajateltuna itse käytin tätä ajattelumallia hyvänä ohjenuorana.

Vaikka kertasin paljon ja pyrin osaamaan kaiken ihan tip top, niin tiedostin myös sen, että kaikkea ei voi osata ja se ei haittaa. Kaikkea ei todellakaan tarvitse osata myöskään pääsykokeessa ja virheille on varaa. Sen tiedostaminen auttoi mua rentoutumaan ja hyväksymään sen, että virheitä sattuu enkä pelännyt niitä.

Tein paljon monivalintatreeniä. Monivalinnat oli mun murheenkryyni, joten niitä harjoittelin paljon aiemmista pääsykokeista. Laitoin kellon soimaan tunnin päähän, yritin välttää suurimmat konnan koukut ja löytää mulle helpoimmat pisteet.

Kun tuli harkkakoe, joka meni penkin alle, en murehtinut sitä paria päivää pidempään. Nopeamminkin olisi asiasta voinut päästä yli, mutta en kertaakaan miettinyt luovuttamista kuten ekalla hakukerralla. Tottakai harkkakokeet on takaisku jos tulos ei ole toivottu, mutta täytyy muistaa, että prosessi on kesken niin kauan kun klo 9 koepaperin saa kääntää. Niin kauan on aikaa tehdä asioita oikein ja laadukkaasti. Virheitä saa ja pitääkin tehdä, jotta niistä voi oppia. Mä tein  harkkakokeissa todella paljon tyhmiä virheitä, joista opin ihan super paljon ja varmasti siksikin onnistuin oikeassa pääsykokeessa riittävällä tasolla. Itsekriittisyys ja -kuri on tottakai hyväksi, mutta liialliseksi mennessään niistä tulee taakka ja virheitä alkaa pelkäämään. Kun harkkakoe meni huonosti tarkistin väärin menneet kohdat ja tein ne uudestaan sekä merkkasin ne aiheet ylös, joita haluan kerrata. That's it. Ei heikoista harkkakokeista kannata tehdä sen suurempaa numeroa.

Rentouduin ja uskalsin lomailla. Mä kävin reilun viikon mittaisella lomalla keväällä, ihan ilman tunnon tuskia. Aluksi meinasin stressata, mutta lomaillessani huomasin, että päähän tupsahteli oudoissa paikoissa sellaisia asioita, joita en aiemmin ollut millään oppinut. Huomasin ihan konkreettisesti sen, että levossa kehittyminen ei päde ainoastaan urheiluun. Mulle parin viikon joululoman lisäksi tämä maaliskuun tienoilla vietetty Espanjan loma teki ihan älyttömän hyvää, kuka tietää olisinko päässyt edes kouluun jos en olisi sitä pientä irtiottoa tehnyt.

Viimeisimpänä, mutta todella tärkeänä; ajattelin elämää myös pääsykokeen jälkeen. Mä olin sopinut kavereiden kanssa treffejä ja paljon kivaa tekemistä heti seuraaville päiville. Oltiin sovittu kaverin kanssa mihin mennään syömään heti pääsykokeen jälkeen ja muutenkin olin miettinyt pääsykoepäivänkin jatkuvan normaalisti. Elämä ei lopu pääsykokeeseen, vaikka siltä saattaakin tuntua. Mulla itselläni stressiä ja koetilanteen painetta helpotti tosi paljon kun ajattelin sen olevan ihan normaali tilanne, johon menen tekemään muutamat tehtävät ja sen jälkeen menen kaverin kanssa lounaalle.

Ihan hirveästi tsemppiä kaikille joilla jokin pääsykoe tai tentti odottaa edessä, luottakaa itseenne ja tehkää parhaanne, sillä pääsee pitkälle😊 Ihanan aurinkoista viikonloppua💛

Mistä on mun viikonloppu tehty?

• Heräämisestä hyvin nukutun yön jälkeen, kuitenkin sopivan aikaisin ettei tule saamaton olo. Tuo saamaton fiilis on kyllä yks mun pahimmista vihollisista, josta voisin yrittää vähän päästää otetta irti. Mä oikein kammoksun sitä fiilistä kun mitään ei saa aikaiseksi ja on tekemättä mitään, vaikka sehän on just ihan parasta. Eilen koulun jälkeen muhun iski ilmeisesti joku pieni vatsapöpö, joten koko loppupäivä ja -ilta menikin sängyssä makoillessa. Koska iltapäivä piti olla pyhitetty opiskelulle, niin tuo täysi tekemättömyys oli kamalaa, mutta varmasti täysin aiheellista ja tarpeellista. 

• Hiihtojen katsomisesta telkkarista. Vitsit mä tykkään talvesta ihan vaan tästä syystä. Kesällä yleisurheilukisojen katsominen on tietysti tämän tilalla, mutta talvisin hiihto ja ampumahiihto penkkiurheilijana on lempipuuhaa. Päivällä kun laittaa telkun auki niin voi olla varma, että hiihtoahan sieltä tulee ja aina on suomalaisia mukana! 

• Opiskeluista, onneksi tänä viikonloppuna erittäin pienissä määrin. Joskus rakastan pyhittää viikonlopun opiskeluille ihan täysin, sillä mä tykkään mennä koululle kun siellä on niin hiljaista ja saa todella hyvin aikaiseksi. Tällä hetkellä juurikaan kouluhommia ei ole rästissä vaan päinvastoin, niin voi hyvillä fiiliksillä ottaa rennosti. Jotta se tuttu saamaton olo ei pääse yllättämään, niin haluan joka päivä käydä kääntökortit läpi ja sen jälkeen ansaitusti unohtaa kouluhommat.

• Siivoamisesta kuten jokainen lauantai jonka Kuopiossa vietän. Mä en todellakaan jaksa tuhlata ajatustakaan siivoukselle kesken viikon, vaan mieluummin siivoan sitten viikonloppuna kun aikaa on enemmän. 

• Ruoan laitosta, tottahan toki. Kuten pari postausta sitten mainitsin, mä menen useasti sieltä mistä aita on matalin. Teen erilaisia laatikkoruokia paljon, sillä niitä voi syödä sitten monta päivää. Yleensä viikonloppuna onkin se hetki, kun näitä seuraavan viikon ruokia kokkailen.

• Lenkistä, yleensä ihan vaan kävellen. Jos oon ollut päivän tekemättä mitään sen kummempaa, niin tykkään lähteä ulkoiluttamaan aivojani edes hetkeksi. En niinkään kuntoilumielessä vaan hapen saannin kannalta ajateltuna. Laitan kuulokkeet korviin ja yritän koko kävelylenkin keskittyä podcastiin, äänikirjaan tai muuhun. 

• Saunomisesta. Mä oon siitä onnekas, että mun pienessä asunnossa on oma sauna.❤️ Se ei todellakaan ollut vaadelistalla, vaikka toki sillä listalla ei kesän hieman epätoivoisessa asuntojahdissa muuta ollutkaan kuin keittiö, vessa sekä paikka sängylle. Kaikki mitä sain tuli siis positiivisena yllärinä, sauna etunenässä. Mä oonkin mun pienen pientä saunaa tykännyt lämmittää pari kertaa viikossa, ainakin viikonloppuisin. 

Toki tähän viikonloppuun edellisten lisäksi kuuluu shoppailureissua sekä kandijuhlilla työskentelyä, mahdollisesti myös leffassa käyntiä. Ihanaa viikonloppua sulle myös💛

14 x havaintoja alkuvuodelta

1. Vaikka täällä Kuopiossa ei lunta olekaan kovin paljoa, niin silti pyörällä ajamisen ilman talvirenkaita voi jättää tammikuulta myöhemmälle. Kokeilin ja selvisin kouluun asti kaatumatta, mutta aikaa kului suurin piirtein saman verran kuin kävellessäkin.

2. En tule viherkasvien kanssa toimeen. Suomen talven pimeys, arvalla heitetyt kastelurytmitykset ja mun kasveihin vahingossa kohdistama väkivalta (tätä tapahtuu ihan liian usein, kumma kun kasvit ei säily) ei ole hyvä yhdistelmä. Ainut kasvi joka pystyy mun kotona kasvamaan on äidiltä saatu "missä tahansa kasvava kasvi", sentään vielä toistaiseksi säilynyt hengissä...

3. Pitkät sukat on todella kätevät. Oli kyseessä sitten villasukat tai tennissukat, niin nilkat ei palellu! Miksi niitä ei voinut ihan oikeasti käyttää jo yläasteaikoina, vaan piti pelätä akillesjänteiden puolesta.

4. Oon edellen yhtä huono häviäjä kuin pikkulapsenakin. Perheen kanssa lautapelailut huonolla tuurilla (ei tietenkään taidoissa vikaa) ja pienellä nälällä höystettynä sai lievän kiukun aikaiseksi. Vaikka kuinka ymmärrän että peli on vain peliä, niin joku verenpaineen vaan saa nousemaan ja näen vain punaista. Onneksi tässäkin voi kehittyä, valitettavasti 20 vuodessa ei kovin paljoa olla tultu eteenpäin.

5. Spinning on ihan super rankka ja hauska laji. Mä oon tän vuoden puolella käynyt ainakin kerran viikossa spinnitunnilla ja joka kerta fiilis on sen jälkeen hyvä. Mä helposti tuskastun muilla ryhmäliikuntatunneilla ja esim. lihaskunnon ähertäminen ei oo lempipuuhaa, mutta spinnissä hiki virtaa helposti ja mukavasti.

6. Aurinko ihan oikeasti on edelleen olemassa ja se jopa lämmittää. Sitä helposti unohtaa miltä auringon lämpö tuntuu iholla, näin keväällä se yllättää joka kerta yhtä paljon.

7. "Ei mainoksia" -tarra ei kata ilmaisjakeluita. Tarran väkerryksen jälkeen ensimmäisen ilmaisjakelulehden saatuani kerkesin kaksi sekuntia ärsyyntyä postinjakajan osaamattomuudesta, kunnes myönsin virheeni. Tälläkin hetkellä vastaanotan ilmaisjakelut kiltisti, sillä uusi tarra edelleen odottaa tekemistään.

8. Sopivasti postiteemaan päästyä: posti voi tulla ihan minä tahansa vuorokauden aikana, nimimerkillä säikähdin kuollakseni postin kolahdusta klo 02.30, kun lasku tipahti postiluukusta.

9. Kasvojen kuorintavoide on pelastus kylmillä keleillä. Oon aikaisempina talvina yrittänyt pelastaa mun kuivan ihon lisäämällä siihen toinen toistaan tujumpia rasvoja, mutta tänä talvena löysin kuorintavoiteet. Tähän ihan puolustukseksi sanottava, että en ole koskaan sen kummemmin voiteita sun muita käyttänyt, eli olen todella mukavuusalueen ulkopuolella kun puhutaan kosmetiikasta ja kauneustuotteista.

10. Kahviin tarkoitettu kauramaito on rasvaisempaa kuin "normaali" kauramaito. Ostin vahingossa kahvikauramaitoa, johon tein ihan normaalisti chiapuuroni. Kyllähän eron huomasi heti ensimmäisellä lusikallisella, mutta olipahan hyvää! Saa nähdä tuleeko tästä chiapuurosta mun uusi vakkariherkku.

11. Matkakohteen valinta on mahdotonta. Näin pitkän syksyn jälkeen talven edelleen painaessa päälle krooninen matkakuume on pahimmillaan ja kaikki matkakohteet näyttää houkuttavilta. Niistä yhden tai vaikka kahdenkin kohteen valitseminen on vaan silti liian vaikeaa. Sadekausi päällä, poutapäiviä liian vähän, liian kuuma, ei kivoja rantoja, liikaa turisteja ja mitä vielä. On tää maapallo vaan liian pieni sopivan kohteen löytämiseksi, vaikka kaikki mitä matkalta haluaisin on rentoutuminen.

12. Laatikkoruuat on pelastus. Vaikka vuotta mennäänkin jo helmikuussa, niin oon päässyt todella helpolla ruoanlaiton suhteen tänä vuonna. Teen jonkin laatikon kun edellinen loppuu ja syön sitä taas viikon verran. Helppoa, halpaa ja nopeaa, mitäs sitä muuta ruoalta haluaisikaan, heh.

13. Ilmajooga ei sovi mulle. Oon jo pitkään halunnut kokeilla erilaisia joogalajeja, joista testiin pääsi ensimmäisenä ilmajooga. Alku sujui ihan hyvin, vaikkakaan pienestä venyttelykuurista ennen tätä ei olisi ollut mitään haittaa. Joogakankaassa makoilu laukaisi kuitenkin jonkun matkapahoinvoinnin tyyppisen, jota selvitellessä loppuilta menikin.

14. Unirytmin kääntäminen ei oo mikään myytti, vaan ihan mahdollinen toteuttaa. Yksin asuessa on se hyvä puoli, että tulee helposti mentyä nukkumaan jo ysiltä jos siltä tuntuu, eikä kukaan luule että oot kipeä tai muuten allapäin. Täytyy kyllä myöntää, että myös valvominen onnistuu vähän helpommin yksin asuessa, mutta tasapaino kaikessa eikös näin.

Ihanaa viikonloppua kaikille❤️

Ensi viikolla alkaa lääkis!

Nyt se sitten tapahtuu, huomenna musta tulee Kuopiolainen. Niin outoa edes ajatella, etten asu enää Jyväskylässä, missä oon käytännössä koko elämäni asunut. En tiedä kuinka kauan tuun sanomaan että asun Jyväskylässä Kuopion sijaan, mutta toisaalta ei Jyväskyläläisyyden musta tarviikaan lähteä.

Tää kesä on ollut ehdottomasti yks elämäni parhaista, ellei se paras. Lomailin alkukesästä hyvillä mielin pääsykokeen jälkeen, vaikkakaan iloinen mieli ei niinkään johtunut pääsykokeesta (koska harvalla kokeen jälkeen on varma olo), vaan ihan vaan siitä, että keväästä ja hakuvuodesta oli selvitty.

Kun tieto koulupaikasta tuli, alkokin varsinainen hullunmylly. Harva sitä edes tajuaa miten monta liikkuvaa asiaa on hoidettavana kun pääsee kouluun, mutta en tietenkään valita. Mielellään niitä asioita hoiti, mutta tämmöiselle ''kaikki pitää hoitaa tänään'' -ihmiselle oli vaikea jättää joitain juttuja to do -listalle odottamaan ensi viikkoa tai kuukautta. Nyt aletaan olemaan jo voiton puolella, sillä mm. tuet on haettu, asunto on löytynyt, sähkösopimus tehty, kotivakuutus otettu, opiskelija- ja kirjastokortti tilattu jnejne.

Meillä tosiaan Kuopiossa alkaa koulu aika myöhään, vasta 2.9. Toisaalta tää oli mulle vaan  hyvä juttu, niin kerkesin olla viime viikkoon asti töissä ja toki kaikki ylimääräinen raha otetaan opiskelijana vastaan heh. Sanoin heipat mun työpaikalle sunnuntaina ja nyt oonkin pari päivää lomaillut ennen huomista muuttoa. Loppuviikko meneekin sitten uuteen kaupunkiin tutustuessa, saa nähdä josko sitä uskaltaisi ihan opiskelijaravintolaa käydä testaamassa.

Mulla on ollut koko kesän tosi hyvät ja innostuneet fiilikset muutosta ja koulun alottamisesta. Tähän mä oon tähdännyt viimeset kaksi vuotta aivan sata lasissa enkä voi vieläkään uskoa, että ihan oikeasti mä alotan lääketieteen opiskelun. Ensimmäiset viikot tulee olemaan varmastui tosi rankkoja henkisesti ja fyysisesti, ja niitä jännitänkin eniten koko koulun alotuksessa. Liikkuvia osasia on ihan kauheesti ja uutta juttua tulee jatkuvasti. Mä luotan kuitenkin siihen, että meillä tulee olemaan tosi kiva fuksivuosi ja muistelen sitä sitten vuoden päästä haikeudella kun ootellaan uusia fukseja!

Mä ehdottomasti yritän pitää tän blogin elossa, lähinnä lääkisjuttuihin painottuen. Ihan liikaa ei netissä ole lääkisläisten blogeja, mikä mua itseäni vähän harmitti viime vuosina kun lueskelin pääsykokeeseen. Olisi ollut tosi kiva lukea aktiivisesti jonkun blogista että mitä kursseja siellä on, millaisia koulukirjoja, mitä käytännön harjoituksia jne. Tiedän että mun lukijoissa on hirveesti ensi vuonna lääkikseen hakevia, joten kiinnostusta varmaankin tällasille postauksille olisi?😊

Nyt mä laitan koneen kiinni ja alan nauttimaan mun vikasta illasta täällä Jyväskylässä. Ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa kaikille❤️

Mun tie lääkikseen

Mä en oo koskaan ollut mikään erityinen koulussa. Ala-asteella ei ollut sen kummempia vaikeuksia, mutta muistan etten koskaan saanut sitä täyttä kymppiä kokeesta. Muistan sen siitä, että äiti maksoi pientä taskurahaa kokeista ja koskaan sitä suurinta summaa en saanut haha. Muistan myös sen, että biologia oli ihan lemppari aine liikunnan ohessa. Olin kuitenkin pienenä niin urheilun pauloissa, että kun kysyttiin mikä musta tulee isona, vastasin aina urheilijan.

Huippu-urheilijan ammatti kyti vielä pitkään mun takaraivossa. Menestyin ihan hyvin kansallisella tasolla, SM-mitaleja tuli joka vuosi ja kehityskäyrä oli hyvinkin ylöspäin. Kouluun panostaminen ei ollut ykkösprioriteetti ja kävinkin yläasteen urheiluluokalla, eli liikuntaa saattoi olla viikossa normaalin parin tunnin sijasta jopa kymmenen. Urheilu oli mulle se suurin henkireikä ja elin sitä. Mikään ei oo parempaa kun se, että on joku asia elämässä johon motivaatio on suurin mahdollinen. Yläasteella koulu sujui edelleen ihan hyvin. Tykkäsin biologiasta, mutta tykkäsin myös kuvaamataidosta sekä kielistä. Mulla hautui ala- ja yläasteen aikana haaveita mm. kirjailijan, toimittajan ja arkkitehdin ammateista. Mulle koulu oli edelleen niin toissijainen asia, että lukioon mennessäkään mulla ei ollut sen suurempaa haisua mihin suuntaan mä lähden kulkemaan.

Pääsin urheilulukioon, joka tarkoitti käytännössä aamutreenejä joista saa suoritettuja kursseja, sekä pakollisten kurssien pois jättämistä. Itse jätin pois mm. pari historian kurssia, uskontoa, yhteiskuntaoppia, ruotsia (... tätä olis voinut  miettiä uudestaan) ja liikuntaa (kyllä vaan, urheilulukiossa haha). Päätin jo lukion alussa meneväni lukion neljään vuoteen, sillä se mahdollistaisi sopivan hitaan tahdin, jotta urheilulle jää aikaa. Lukio oli mullle nimenomaan urheilun kulta-aikaa. Saatoin treenata 10-15 kertaa viikossa jos mukaan lasketaan myös kevyet treenit. Olin pari vuotta nuorten maajoukkueessa ja muutenkin elin täysin urheilun ehdoilla. Kävin koulussa sen mitä kerkesin, useasti jätin tunteja väliin esim. lääkäreiden, fyssareiden ja jopa hierontojen takia. Sanomattakin selvää, ettei koulujutut ihan satasella sujuneet. Mä kuitenkin päätin ekana vuonna kahlaavani läpi pitkän matikan, bilsan, kemian ja fysiikan. Myös sen takia neljä vuotta lukiota oli hyvä valinta, sillä urheiluvalmennusten tullessa kaiken muun päälle kursseja oli tulossa kasaan mukava määrä.

Lukion alkuvaiheessa luettavia aineita päätettäessä mulla kävi ihan ekan kerran mielessä lääkärin ura. Ei todellakaan sen suuremmin, enemmänkin vain tyylillä "Kai mä nää kaikki aineet luen, jos vaikka haluaisinkin lääkikseen". Keskiarvo matikassa taisi olla 6-7 paikkeilla, kuten myös kemiassa ja fysiikassa. Voin sanoa olleeni aivan kujalla enkä tiedä miten pääsin kurssit läpi. Ajatusmalli oli kuitenkin läpi lukion sama: kunhan kirjoituksista pääsee läpi. En stressannut koulua sen enempää, koska tiesin oppivani asiat kunhan vähän panostaisin. Kerrat, jolloin tein läksyt oikeasti kotona on varmasti laskettavissa yhden käden sormilla. Luin kokeisiin aina edellisenä iltana, jos silloinkaan. Tunneilla yritin panostaa sen verran että pääsisin kurssin läpi.

Lukion kolmantena vuonna kun mun kaverit alkoi miettimään mihin hakisivat, alkoi mullekin konkretisoitumaan se, että jonnekin sitä on lähdettävä vuoden päästä hakemaan. Tässä vaiheessa lääkis oli mulle kaikista mielenkiintoisin vaihtoehto, mutta miten mä muka pääsisin sisään? Muistan katselleeni meidän koulussa muutamaa oppilasta ihaillen, jotka tiesivät tasan tarkkaan haluavansa lääkikseen ja panostivat kursseihin satasella ja muutenkin menivät lukion läpi pitkälti pääsykoe mielessä. Ja sitten olin mä, noin 7 keskiarvolla ilman mitään hajua kemiasta tai fysiikasta.

Nelosvuonna mietin vaihtoehtoja lääkikselle. Biolääketiede, biologia, bioteknologia, farmasia, insinööri, fyssari...  Mikään näistä ei kuitenkaan kolahtanut ihan täysillä. Lukion loppuvaiheessa myös mun huippu-urheilijan ammattihaaveet alkoi rakoilla jatkuvien vammojen takia. Ravasin mun lääkärillä joka kuukausi milloin minkäkin vamman takia. Mun lääkäri oli mulle yksi tärkeimmistä tukipilareista. Kerrankin itkin vastaanotolla pitkälti toista tuntia, mutta hän ei silti häätänyt mua pois vaikka sauraavien potilaiden vastaanottoajat myöhästyi vaikka kuinka. Kuulostaa kauhealta mun korvaan tällä hetkellä, apua.. Väitän, että mun hyvät kokemukset lääkärissä sai myös mut haluamaan sinne pöydän toiselle puolelle auttamaan muita. Ehkä juuri mun tilanteessa olevia urheilijoita olemalla yhtä suuri apu kuin mitä mun lääkäri oli mulle. Tiesin, että ammattia en urheilusta saa, enkä ollut valmis urheilemaan ''huvin vuoksi'' ja pitämään useita välivuosia. Halusin päästä kouluun, jotta saisin ''oikean'' ammatin.

Kirjoitin lukiosta neljään vuoteen paperit: äidinkieli E, englanti M, kemia M, terveystieto M, biologia C, pitkä matikka B. Kun yhteishaku koitti, taisin hakea vain lääkikseen ja rakennusinsinööriksi insinööri-iskän kannustamana. Insinöörin pääsykokeissa en edes käynyt, koska lääkiksen pääsykokeessa käytyäni tiesin, että se on se mitä haluan. Tämä eka haku mulla oli siis vuonna 2017 valmistumisen jälkeen. Menin kokeeseen täysin lukematta ja osasin vastata vain pariin bilsan tehtävään. Koe oli muutenkin täysin utopistinen mulle, mutta silti se antoi sen tarvittavan potkun. Heti pääsykoetta seuraavalla viikolla tilasin pääsykoemateriaaleja, ostin multa puuttuvat kemian ja fysiikan kirjat ja aloitin lukemisen aikaisin kesällä.

Tämä ensimmäinen varsinainen hakukerta meni mulla pitkälti lukutuntien keräämiseen. Olin niin huonolla tasolla, että ainut tapa keretä opiskelemaan kaikki oli pitää kovaa tahtia. Jälkikäteen ajateltuna se oli fiksua syksyllä kun nautin lukemisesta niin paljon, mutta keväällä tunteja olisi pitänyt laskea huomattavasti ennen koetta. Mä opin onneksi asioita nopeasti, joten jo jouluna olin käynyt kaikki asiat kertaalleen ja perusosaaminen oli hyvällä tasolla. Keväällä mulla alkoi Valmennuskeskuksen kurssi, joten aikataulu oli hyvä. Tunteja kertyi kuitenkin koko kevään liian paljon töiden ohessa. Kun mulla ei ollu töitä menin aamulla lukemaan klo 9 kirjastolle, luin kurssin alkuun asti eli noin klo 17, josta menin suoraan kurssipaikalle. Illalla olin kotona noin klo 21. Seuraavana päivänä sama rumba uudestaan. Jollekin saattaa toimia, mutta itselleni noin tiukka aikataulu aiheutti vaan ihan järjetöntä stressiä ja epävarmuutta omasta osaamisesta. Koenkin olleeni jopa parhaassa ''kunnossa'' jo heti joulun jälkeen, josta alamäki ja väsymys alkoi.

Pääsykoe meni vuonna 2018 penkin alle ja nimenomaan siksi, että tehtävät olisi olleet täysin tehtävissä. Mulla meni pasmat tosi pahasti sekaisin eikä ajatus millään kulkenut. Vilkuilin jatkuvasti kelloa ja stressasin ajan loppumista. Kokeen jälkeen olin täysin varma etten tuu pääsemään sisään. Harmittelin asiaa muutaman päivän, jonka jälkeen aloinkin jo suuntaamaan katseita seuraavaan vuoteen.

Tänä vuonna aloitin siis yhteistyön Mafy-Valmennuksen kanssa ja koko lukuprosessi oli koko vuoden hallinnassa. Koin jatkuvasti varmuutta siitä mitä teen ja olin itsevarma. Tiesin osaavani asiat, vaikka tottakai epävarmuuksiakin oli. Niihin ei pidä silti takertua liiaksi, sillä pääsykokeessa myös itsevarmuudella on tosi suuri merkitys. Positiivinen mieli koko prosessin ajan ja myös pääsykokeessa oli mun avain onnistumiseen. Tänä vuonna en myöskään vertaillut itseäni muihin tai rypenyt itsesäälissä huonosti menneiden harjoituskokeiden jälkeen. Kokeessa olin omassa flow -tilassa tietäen koko ajan mitä teen.

Oon ihan järjettömän ylpeä itsestäni ja siitä mitä oon saanut aikaan viimeisen kahden vuoden aikana. Oon oppinut ihan hirveästi lisää itsestäni ja kasvanut tosi paljon. Lukion parina viimeisenä vuonna en olisi ikimaailmassa uskonut, jos joku olisi sanonut mun pääsevän lääkikseen sisään toisella ''oikealla'' yrityksellä. Ei todellakaan, en mä. Oon tosi iloinen siitä, että sain sen motivaatioboostin valmistumisen jälkeen ja jaksoin tehdä kaksi vuotta töitä orjallisesti. Oon iloinen, etten ottanut sellaista koulupaikkaa vastaan jota en olisi ihan satasella halunnut, vaan luotin itseeni ja siihen, että pääsen kyllä lääkikseen kun teen tarpeeksi töitä.

Jos en olisi tänä vuonna päässyt sisään, olisin hakenut varmasti vielä ainakin kerran tai kaksi. Olin ilmottautunut jo syksyn bilsan kirjoituksiin varmuuden vuoksi, nyt pitää katsoa kerkeänkö käydä tekemässä koetta huvin vuoksi.

Sellainen hakutarina löytyy multa. Jos sä oot hakemassa johonkin kouluun ja susta tuntuu siltä, että muut on paljon fiksumpia eikä sulla riitä millään, niin oot väärässä. Kovalla työllä saa ihmeitä aikaan, sen oon oppinut ensin urheillessa ja nyt kouluun pääsemisessä.

Mun luku-urakka lääkiksen pääsykokeeseen

Yhdeksän päivän työputki on nyt takanapäin ja vihdoin saan huilahtaa päivän verran. Viime viikon keskiviikkona tuli koulujen tulokset, jonka jälkeen oonkin torstaista eteenpäin ollut töissä. Ainakaan aamuisin ei oo ollut vaikeuksia nousta ylös kun tietää, ettei tätä kovin montaa viikkoa ole jäljellä ennen syksyllä alkavia opiskeluita. Ajattelin nyt tässä postauksessa vähän avata mun luku-urakkaa tältä hakukerralta.

SYKSY:

Aloitin syksyllä varsinaisen lukemisen elokuun tienoilla, jolloin sain myös yhteistyönä Mafy Valmennuksen etäkurssin. Kurssiin kuului Mafynetin käyttöoikeudet, 7 harjoituskoetta koesalissa sekä henkilökohtainen opiskeluvalmentaja. Mulle tää kurssi oli äärettömän tärkeä, koska yhden vuoden lukemisten jälkeen en ollut todellakaan varma siitä, miten kannattaisi aloittaa uudestaan.

Etenin Mafyssa järjestelmällisesti, mutta sopivan rivakkaan tahtiin. Luin vain kemiaa ja fysiikkaa, fysiikkaa taisin lukea sen 10 tuntia ja kemiaa 5 tuntia viikossa. Määriä välillä hieman muutettiin opiskeluvalmentajan kanssa, mutta syksyllä fysiikkaa kertyi huomattavasti kemiaa enemmän. Ilman mun opoa olisin varmasti lukenut paljon suurempia määriä, josta ei todennäköisesti olisi ollut ainakaan hyötyä.

Muutenkin syksy meni opiskeluiden osalta hyvin. Etenin Mafyssa todella hyvää tahtia ja mulla oli itsevarma olo. Opin asiat nopeasti ja palasia alkoi loksahtelemaan paikoilleen pikkuhiljaa kun viime vuoden epäselvät asiat sai lisää selkeyttä. Aika meni ihan älyttömän nopeasti kun joka päivä oli selkeä suunnitelma mitä lukee ja kuinka paljon. Mafyn kanssa ei tarvinnut kertaakaan stressata sitä, että lukeeko oikeita asioita tai mitä laskuja kannattaa laskea.

KEVÄT:

Keväällä mulla alkoi Mafyn harkkakokeet, joita oli siis kevään mittaan 7 kappaletta. Mun mielestä Mafyn harkkakokeet simuloi todella hyvin varsinaista pääsykoetta, varsinkin tänä vuonna. Kuulin tosi paljon puhetta Mafyn kokeiden työläydestä, ettei oikeaan pääsykokeeseen tule yhtä työläitä tai pitkiä tehtäviä, mutta tänä vuonna pääsykoe olikin yllättävän työläs ja pitkä. Mafyn tiimi tekee jokaisen kokeen jälkeen analyysin kokeesta sekä kuvitteelliset sisäänpääsyrajat, joilla oltaisiin kouluun päästy. Mulla tämä raja ylittyi viisi kertaa seitsemästä. Mulle oli myös ihan äärettömän tärkeä tehdä kokeet oikeassa koesalissa, sillä pystyin rutinoimaan koko suorituksen vessassa käyntejä myöden. Koin, että mun kannattaa syödä ensin viinirypäleitä jotka pitää verensokerin ylhäällä, sitten parin tunnin jälkeen syödä leipä sekä pitää vessatauko 3 tunnin jälkeen. Opin myös muutaman kokeen jälkeen mulle parhaan koetaktiikan, josta voin kertoa lisää siinä postauksessa jossa kerron fiiliksiä itse kokeesta. Mulle rutiinit oli ihan A ja O, koska kun astuin oikeaan koesaliin, tiesin tasan tarkkaan kuinka seuraavat 5 tuntia tulee menemään.

Keväällä aloitin kunnolla biologiaa, vaikka sitä hieman luinkin jo joulukuun puolella. Biologiassa on sen verran vähemmän hommaa kuin fysiikassa ja kemiassa, että oli mulle oikein aloittaa sitä vasta kevään puolella. Kerkesin silti lukea kaiken tosi hyvin, eikä sellaisia aiheita juurikaan jäänyt joita olisin halunnut vielä kertailla.

Aloitin syksyisin päivän aina fysiikalla, mutta keväällä koin parhaaksi lukea ensin biologian ''alta pois''. Monille biologia on sitä mieluisinta luettavaa, mutta mulla keskittyminen pitkän päivän jälkeen ei enää riittänyt siihen tasapaksuun lukemiseen.

Kevät ei kuitenkaan mennyt ihan kuten olin aluksi kuvitellut. Olin käsileikkauksessa tammikuun puolella, josta sain sairaslomaa muutaman viikon. Helmikuussa lähdettiin Espanjaan, jonka jälkeen mulla alkoi ihmeellinen pyörryttäminen. Kävin lääkärissä ja pääsin jatkotutkimuksiin. Pyörrytyksen lisäksi kävin tutkituttamassa mun suoliston sekä mahalaukun, koska mulla oli huonoa oloa sekä vatsaongelmia. Varsinkin pyörrytys haittasi lukemisia enemmän kuin uskalsin blogissa paljastaa. Jouduin useasti lähtemään aiemmin kotiin kuin oli tarkoitus ja tottakai se häiritsi henkisesti tosi paljon. Pelkäsin että saan oikeassa kokeessa uuden ''kohtauksen'' jolloin ainut asia mitä voin tehdä on pitää silmät kiinni. Se, että kaikki työ ulosmitataan siinä viidessä tunnissa ahdisti ihan järjettömästi. Ahdisti, että joku musta täysin riippumaton asia pilaisi koko kokeen. Onneks niin ei sitten kuitenkaan käynyt ja sain tehtyä kokeen täysin ilman ongelmia.

Tein koko vuoden lukemisten ohessa töitä. Oon Subwayssa vuoropäällikkönä, eli vastuuta on jonkun verran eikä töihin voi mennä ihan päättömänä palloilemaan. Mulla oli kuitenkin molempina hakuvuosina mahdollisuus vähentää tunteja silloin kun siltä tuntui, mikä oli tottakai ihan mahtava juttu. En usko, että monessa muussa työpaikassa pomo olisi yhtä ymmärtäväinen lukemisten suhteen kun mulla. Tein siis syksyn lähes normaalisti 25-30h/viikkoon töitä, mutta joulun jälkeen vähensin n. 15-20h/vko. Toki keväälläkin töitä oli suhteellisen paljon, pari kolme vuoroa joka viikko. Montaa vapaapäivää mulle ei jäänyt.

Kokonaisuudessaan lukutunteja kertyi tänä vuonna noin 700 ja viime vuonna hieman enemmän. Laitan tähän vielä mun Mafyn käyrät, mutta nehän ei kerro juuri mistään. Fysiikassa mun käyrä huiteli korkealla, mutta voin näin jälkikäteen todeta, että joissain kohdissa tahtia olisi voinut hieman hidastaa ja tehdä tehtäviä laadukkaammin. Bilsassa kerkesin just ja just käydä kaikki asiat, mutta se olikin ihan tarpeeksi kun otin alusta asti ideaksi opiskella asiat niin hyvin kuin pystyn, tehdä kääntökortteja ja lukea joka päivä vaikeiden asioiden muistiinpanot. Kerkesin kuitenkin kerrata ne tehtävät toiseen kertaan joita en ekalla ollut saanut oikein. Kemiasta tuli ihan mun lemppariaine kevään mittaan ja pääsykokeessakin se sujui hyvin. Siinä tahti oli tasaisen tappava koko vuoden ja  keväällä kun tehtävät alkoi loppumaan kesken, tein listaa asioista jotka vielä vaati uusintakierroksen, kuten atomiorbitaalit ja keskityin lopun ajasta näihin juttuihin.

Nyt ihanaa perjantai-illan jatkoa ja viikonloppua❤️

TULOKSET #lääkikseen2019

Niin se vaan kuulkaa kävi, että musta tulee lääkäri! Oon pitänyt pääsykokeen jälkeen hiljaisempaa eloa täällä blogin puolella, koska oon halunnut unohtaa kokeen täysin. Mun Mafyn opon kanssa sovittiin, että mallivastauksia ei kannata mennä katsomaan, koska niistä tulee kuitenkin vaan paha mieli. En oo koskaan vielä kuullut yhtäkään joka olis ollut helpottunut vastausanalyysin katsomisen jälkeen ja itseni tuntien olisin vaan alkanut panikoimaan kahta kauheammin. Vastausanalyysia en ole vielä tähänkään päivään asti uskaltanut katsoa, tuskin katsonkaan haha.

Ihan yllärinä tulokset tulikin jo pari päivää ennen deadlineä jolloin ne on luvattu viimeistään tulevaksi. Mä oon stressannut tätä kuluvaa viikkoa jo kesän alusta alkaen, sillä tiesin tän pitävän sisällään kaikkea ei niin kivaa. Mun kesäloma loppui ja palasin töihin, joudun muuttamaan takaisin porukoille sekä tottakai tiesin koulujen tulosten tulevan. Oli jo valmiiksi pari inhottavaa stressin aihetta ja pelkäsin siihen päälle tulevan vielä kielteisen päätöksen kouluun pääsystä. Toisin kuitenkin kävi enkä voi vieläkään uskoa, että oikeasti mun opintopolussa mun nimen alla oli iso peukku ja ilmoitus hyväksytystä kokeesta.

Vähän on hämärän peitossa mitä sen jälkeen tapahtui kun sen tekstin ekan kerran luin, ainakin siitä seurasi paljon itkua ja soitin lähimmät sukulaiset lävitse. Siskon kanssa kumpikaan ei pystynyt edes puhumaan, itkettiin vaan. Tuun muistamaan ton päivän ihan varmasti lopun elämäni. Sitä ei pysty edes sanoin kuvaamaan kuinka hyvältä tuntuu saada palkinto siitä kaikesta työstä mitä on jaksanut tehdä monen vuoden ajan pitkäjänteisesti. Kaikki se kulminoitui tietysti siihen koepäivään mutta henkisesti vielä tuolloin tulospäivänä. Voin käsi sydämellä sanoa, että IHAN kaikki ne tunnit oli todellakin sen päivän arvoisia. Harmittaa jopa vähän se, että tuskin tuun koskaan enää kokemaan samanlaista prosessia ja sen huipennusta. Oon niin kiitollinen, että kaikki meni kuten olin unelmoinut ja se tuntuu tällä hetkellä ihan pakahduttavan onnelliselta asialta. Mä voin nyt ihan oikeasti sanoa, että musta tulee lääkäri.

Oon tottakai aivan super innoissani opiskeluiden aloittamisesta syksyllä enkä malta odottaa, että pääsen jatkamaan tätä vuotta täydellisesti lääkiksen penkiltä. Tarkoitus olisi pitää blogi elossa, sillä tää koko luku-urakka on kiinnostanut aivan tajuttoman suurta ihmismäärää, joten uskon myös lääkisjuttujen kiinnostavan.

Mä ajattelin tehdä vielä erilliset postaukset siitä miten mun lukuprosessi kokonaisuudessaan meni, vaikka täällä oonkin tosi paljon sitä avannut. On kuitenkin paljon asioita joita en halunnut blogiin kertoa, koska onhan pääsykoe kilpailu ja tietenkään omia heikkoja hetkiä ei mielellään täällä jaa varsinkaan ennen h-hetkeä. Lisäksi voisin kertoa siitä miten itse koe tuntui menevän, mitkä fiilikset kokeessa oli ja millaiset fiilikset siitä jäi. Jos sulla on jotain kysyttävää hakuprosessiin (tai miksei mihin tahansa) liittyen, voit kysyä tässä blogin kommenttiboksissa tai sitten Instagramissa viestillä, @hetaemiliaa löydyn instasta. Vastailen kysymyksiin sitten postausten merkeissä, kun tiedän mitkä asiat kiinnostaa. :)

Haluan vielä tähän loppuun sanoa onnittelut kaikille kouluun päässeille, oli ala mikä tahansa. Teitte kovan työn ja onnistuitte niissä kokeissa missä oli tärkeä onnistua. Ihan super paljon onnea ja tsemppiä opiskeluihin!

Joka vuosi vain noin kolmannes hakijoista saa paikan korkeakouluista, mikä kuulostaa toisaalta suurelta määrältä, mutta toisaalta hyvinkin pieneltä. Lääkikseen ovet aukeaa joka kymmenennelle suurin piirtein. Jos et saanut opiskelupaikkaa VIELÄ tänä vuonna, älä ruoski siitä itseäs. Saat olla pettynyt ja surullinen, mutta muista, että elämä jatkuu. Uusia hakuja tulee, eikä muutamallakaan vuodella ole mitään merkitystä sun lopun elämän kannalta. Mä ite uskon siihen, että asiat menee just niinkun niiden kuuluu mennä.

Pääsit kouluun tai et, muista rentoutua kesällä. Tee just niitä kivoja juttuja, ota etäisyyttä normaaliin arkeen ja nauti siitä mitä teet. Jatkui syksyllä luku-urakka tai opiskelut koulussa, on kesä nimenomaan sitä aikaa jolloin pitää muistaa irtautua siitä kaikesta. Ihanaa viikonlopun jatkoa just sulle♥