sunnuntai 12. elokuuta 2018

SCREENSHOTS LATELY

Nyt pakko varottaa, että tää saattaa olla huonoin postaus ikinä, mutta koska tää idea vaan iski mun tajuntaan sen verran kovaa, niin ihan pakko tätä oli kokeilla. Eli joo, mä näytän teille nyt 12 screenshottia joita oon viime aikoina ottanut. Täytyy myöntää, että niitä oli paljon vähemmän mitä luulin. Musta tuntuu, että otan päivittäin monia näyttökuvia, mutta enpä näköjään. Kertokaa ihmeessä mitä mieltä te olitte tästä postauksesta, haha!

BeFunky-collage2
Ensimmäinen screenshot on otettu silloin, kun tästä lähipäivinä hypetetystä Muumin päivästä tuli ensimmäinen tieto julki. Otin siis itselleni muistutuksena näyttökuvan tuosta, jottei päivä unohtuisi. Mä keräilen muumimukeja tosi hillitysti, mutta haluan omaksi kaikki yhtään erikoisemmat sesonkimukit. Vaikka en kerennyt netissä niiden onnekkaiden joukkoot jotka mukin saivat, niin mulle onneksi riitti seuraavana aamuna Iittalan kaupassa. Ja onhan toi ihan älyttömän kaunis muki. // Toisena kuvana on screenshot kirjaston lounasmenusta, koska siellä tuli muutamat kerrat käytyä syömässä lukemisten välissä jos en itse jaksanut tehdä eväitä. Lounaan syönti kaverin kanssa oli myös mukava hengähdystauko raskaaseen päivään, eikä tarvinnut lähteä mihinkään kauemmas kun kirjaston alakertaan!

BeFunky-collage3
No hei, Koti Pizzan kupongit, kukapa ei ottais talteen? // Jos haluat tehdä maailman parasta pastasalaattia, niin suosittelen tätä. Me tehtiin tätä Sannin kanssa uudestaan melkein heti ekan satsin perään, vaikka itse en mikään pastasalaatin fani suoranaisesti olekaan. Noi pinjansiemenet oli mulle ihan uus juttu ja ne teki tosta salaatista kyllä ihan sairaan hyvän. Tämä ohje löytyy Kotikokin nettisivuilta haulla "kana-pesto-pastasalaatti".

BeFunky-collage1
Koska minä tai Jiri ei kumpikaan olla asuttu aiemmin omillamme, ei meillä ollut mitään valmiina omaan kotiin. Jouduttiin ostamaan lähes kaikki paitsi astiat, joita mä olin muutamat viime vuodet keräillyt suht aktiivisesti. Ennen Ikean reissua mun kännykkä täytty näistä verkkokaupan näyttökuvista, vaikka kumpikaan näistä ei edes tarttunut meidän mukaan.

BeFunky-collage4
Joka kesän screenshot, eli Timanttiliigan aikataulu. Timanttiliiga on siis kansainvälinen ja kovatasoinen yleisurheilukilpailusarja. Itse tykkään seurata Timanttiliigaa ihan yhtä kovasti kun kotimaisia kisojakin. // Tämä kuva onkin jo Nizzasta, kun me yritettiin löytää keskustasta kauppoja, näköjään tällä kertaa ollut Hollister hakusessa. Sieltä ei kylläkään mitään tarttunut mukaan..

BeFunky-collage6
Mun kännykkä on IHAN täynnä kuvia ja screenshotteja erilaisista tehtävistä, muistiinpanoista ja muuten vaan joistain tärkeistä jutuista mitkä liitty pääsykokeeseen. Myöhemmin onkin hauska katsella näitä ja huomata, että silloin vaikeat asiat onkin jo selvää pässinlihaa tällä hetkellä! // Mulle tarjottiin opiskelupaikkaa bioteknologialta, mutta en ottanut sitä vastaan. Onhan se tietysti aina mukava kuulla, että olisi hyväksytty kouluun, oli ala mikä tahansa.

BeFunky-collage5
Ja toinen asia joista mun kännykän muisti täyttyy on nämä Instagramin feedin kokeilukuvat. Mä oon sitä mieltä, että feedi näyttää paljon paremmalta jos ei liikaa mieti minkä kuvan seuraavaksi laittaa, mutta mä en voi sille mitään että aina on pakko testata... // Mä tunnistin itseni niin pahasti tästä vikasta kuvasta, että oli pakko ottaa talteen :-)

1 kommentti:

  1. Hauska postausidea! Oli yllättävän mielenkiintoista nähädä, mistä joku toinen ottaa screenshotteja :D Itsekin kun niitä tulee otettua varmaan päivittäin milloin mistäkin.

    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista