IKÄLUOKKANA VÄLIINPUTOAJA

En oo montaa syvällisempää postausta tehnyt, mutta tässä mun ajatuksia pääsykokeiden poistumisesta (tai kiintiön pienentämisestä) ja muutenkin siitä, miten koen olevani väliinputoajien ikäluokassa koko koulutussysteemissä.

Mä oon itse syntynyt vuonna 1997 ja valmistuin neljään vuoteen lukiosta noin vuosi sitten. Oon siis valmistunut -98 syntyneiden kanssa samaan aikaan. Mä urheilin (kuten moni varmasti tietää) nuorten maajoukkuetasolla vielä koko lukioajan. Mä pääsin kurssit läpi enemmän tai vähemmän hyvillä arvosanoilla panostamatta juuri yhtään. Mun valinta oli, että kun koulusta pääsen niin meen tekemään reenit, meen kotiin syömään ja sitten pesulle ja nukkumaan. Montaa tuntia ei ylimäärästä aikaa jäänyt, enkä ajatellut sitä vähää käyttää läksyjen tekemiseen kun kerran kurssit meni läpi.

Mä valmistuin n. M:n papereilla. Pitkä matikka oli huonoin, äikkä oli paras. Keskiarvo lukiotodistuksessa oli kasin paikkeilla, eli very well done mulle sillä lukemisella. Noh, miksi mä enää tuijottelen mun arvosanoja ja kirjoitan postausta niistä?

Hyvin todennäköisesti vuonna 2020 vähintään puolet jatkokoulutuksien opiskelupaikoista täytetään kirjoitusten, eli yo-todistuksen perusteella. Mitä tää tarkottaa mun kohdalla? Lääkikseen on erittäin vaikea päästä vuodesta 2020 eteenpäin munlaisten, joilla ei ole ollut harmainta aavistusta lukioaikana, että kirjoituksilla on näin suuri arvo. Aiemmin (ja luultavasti vielä ensi vuonna) lääkiksen pääsykoe koostu fysiikan, kemian ja bilsan lukion oppimäärästä. Lukiotodistuksella pystyy helpottamaan omaa sisäänpääsyään, mikä tarkoittaa käytännössä ällän riviä jossa saa se yksi E olla (näistä löytää lisää tietoa helposti netistä). Silti pääsykoe oli osattava todella hyvin, eli tietysti osattava lukioasiat. 

Harva lääkikseen ekalla pääsee tai edes tokalla. Kolmas haku on jo realistinen, neljäs alkaa olemaan jo toiveikas. Mulla tää oli eka kunnon haku, koska kävin lähes kaikki lukioasiat (fy, ke) vasta viime vuonna ekaa kertaa. Joo ymmärrän, että koko vaihdos pääsykoekiintiöön yritetään tehdä hitaasti, eli onhan tästä vuoden verran puhuttu ja vuosi vielä odotellaan. Riittääkö se mulle tai muille useaan kertaan hakeville? Tuskinpa. Mietitäänpä tilanne, jossa mä haen vielä 2020 pääsykoekiintiössä, eli siinä 49% kaikkien niiden tuhansien kanssa jotka ei vielä aiempina vuosina pääsykokeella ole päässyt. Parempi vaan olla perkuleen hyvä, eihän siinä muuta. Mutta hyvä on moni muukin. Mitä jos en pääse vielä vuonna 2025? Menikö mulla 8 vuotta hukkaan ja joudun tyytymään johonkin alaan, joka mua ei kiinnosta ihan vaan sen takia, että mulla on huonot yo-paperit? 

Luultavasti yo-kokeiden uusimiskerrat (tällä hetkellä max2) poistetaan, eli minäkin sitten vuonna 2025 saan mennä uusimaan sitä pitkää matikkaa kymmenettä kertaa jos se ei ole tarpeeksi korkealle vielä noussut. Mitä hyvää tästä sitten seuraa? Musta tuntuu ihan huvittavalta ajatukselta, että minä saatan istua vuonna 2020 keväällä samassa YO-koesalissa missä mun pikkusisko kirjottaa ensimmäistä kertaa ja määrittää tulevaisuuttaan. Onko se sitten reilu peli, että vanhemmat pääsykokeisiin lukijat, jotka on lukenut lääkikseen (tai DI kokeeseen tai mihin ikinä) jo monta vuotta, istuu samaan saliin kilpailemaan siitä ällästä. Tämäkin luo ihan jäätäviä paineita tän hetken lukiolaisille. YO-kokeista ei tuu enää mikään lukiolaisten kisa, vaan sinne tulee paljon ylimääräsiä, kehittyneempiä aikuisia heidän sekaan ja uskon, että vaan aniharva niistä pienistä abeista pääsee siihen 5% joka ällän saa. Tällä hetkellä todella moni lääkikseen lukija on harkinnut menevänsä uusimaan aineita kun varma tieto todistusvalinnasta tulee. Se, että aikuiset alkaa uusimaan kokeitaan, ei ole edes kaukaa haettu. Mites alan vaihtajat? Paras väylä on lähteä uusimaan YO-kokeita. EDIT: Tästä on tullut lisää tietoa/oon itse ottanut selvää, niin YO-kokeella saa hakea ainoastaan ensikertalaiset. Nämä alan vaihtaja joutuvat siis joka tapauksessa hakemaan pääsykokeella. Tällöin koulun vaihtamisesta tehdään erittäin hankalaa ja ensikertalaisuutta täytyy vaalia niin pitkään kuin suinkin. Toisaalta tämä on hyvä ensikertalaisille, mutta molemmissa on puolensa.

Mitä mä sitten olisin tehnyt toisin? Sitä on tässä vaiheessa paha jossitella, mutta todennäköisesti olisin lopettanut urheilun jo monta vuotta aiemmin, lukion alussa. Jos olisin tiennyt, että todistuksella on jopa helpompi päästä sisään mitä pääsykokeella, totta helkkarissa mä olisin lukenut kirjotuksiin hiki hatussa. Mä luulen, että tällä hetkellä lukion alottavissa on monta opiskelijaa, joilla pyörii tämä sama päässä. Mihin asiaan panostaa? Panostaakko harrastuksiin vai opiskeluun, kun kerran opiskelu lukiossa määrää käytännössä sun tulevaisuuden. Montako lahjakasta (enemmän tai vähemmän, kaikki urheilijan alut suomessa on älyttömän tärkeitä) urheilijaa lopettaa ihan vaan siksi, ettei pysty panostamaan täysillä urheiluun sekä kouluun? Mä itse en ollut niin suuri lahjakkuus koulussa, että ilman lukemista olisin ällän paperit kirjottanut ja silti urheillut samalla tasolla. Ja mun kaltaisia on monia. Mun mielestä tää todistusvalinta ei pelkästään vähennä välivuosia lukionsa päättävillä, vaan enemmänkin lisää lukiolaisten stressiä joka elämän osa-alueella.

Mä ymmärrän, että välivuosi maksaa valtiolle rahaa kun porukka valmistuu ammatteihin myöhemmin jnejne. En ala sen enempää nyt käsittelemään poliittisia asioita, koska niistä mä en ymmärrä. Joku voisi sanoa, että älä sitten valita kerta et oo ottanut selvää, niin valitanpas. Mä oon väliinputoaja. Jos olisin valmistunut kolmeen vuoteen, saattaisin olla jo koulussa. Mulla olis ollut jo kaks ''kunnon'' hakukertaa takana. Mä tein tietoisen valinnan urheilla lukioajan (koska tästä todistusvalinnasta ei puhuttu hölkäsen pöläystä) enkä panostaa kouluun. Mä menin neljään vuoteen, jottei urheilu kärsi opiskeluista. Ja vielä, miten nää nykyiset nuoret? Tuleeko meille tätäkään vähää urheilijoita Suomeen jatkossa? Sitä mä ehkä lähtisin miettimään myöskin päättäjänä. Jos nuoren on pakko panostaa kouluun hyvän tulevaisuuden toivossa (urheilulla elää suomessa vain ihan yksi valittu yksilöurheilija, se on fakta), niin se syö jostain muualta, eli urheilusta tai muuten henkisestä hyvinvoinnista. Välivuonna olisi sentään mahdollisuus urheilla ja lukea pääsykokeisiin ilman kummankaan kärsimistä. Tällä hetkellä huippu-urheilun ja ällän papereiden kirjottaminen on käytännössä mahdottomuus ellei ole luonnonlahjakkuus. Pakko tietysti muistaa, ettei kaikkiin kouluihin vaadita ällän riviä. Kuitenkin ne suosituimmat eli lääkis, oikis, kauppis ja DI vaatii, ja näihin suurin osa haluaakin.

Jos palataan tähän väliinputoamiseen josta mä ja moni muu mun ikänen kärsii. Sanotaan nyt vaikka 1996-1999 syntyneet. Ainoastaan tää pääsykoeasia ei ole se, josta me on jouduttu kärsimään. Jos mun ikäluokka lähtee nyt uusimaan YO-kokeitaan, ne on sähköset. Mä en oo koskaan tehnyt ainuttakaan YO-koetta sähköisesti. Mulla ei oo mitään hajua miten kemiassa tehdään rakennekaavoja tai fysiikassa saadaan potenssit kikkailtua. Mun pitäis tässä kaiken itse asian opiskelun ohessa alkaa opettelemaan uusien ohjelmien käyttöä, jotta mun koe ei kaadu siihen, etten osaa piirtää molekyyliä. Tää on suht pieni juttu kuitenkin ja korjattavissa aikuislukiolla (joka muuten maksaa sekin).

Mä en kauheesti itse jaksa näistä asioista jauhaa, koska tiiän, etten pysty vaikuttamaan. Välillä on silti ihan hyvä näitä miettiä ja pohtia, jotta sais myös muita näkökulmia asiaan. Mä tyydyn siihen mitä eteen tulee ja luotan siihen, että mun tilanteessa on muitakin. Tottakai mua harmittaa, että vuonna 2020 sisään lääkikseen pääsee suoraan 2001 syntyneitä hyvillä todistuksilla tekemättä lääkiksen vaikeaa ja hyvinkin soveltavaa pääsykoetta kun itse oon tässä rumbassa (mahdollisesti) pyörinyt 3 vuotta. Näille 2001 syntyneille on kuitenkin kerrottu jo heti ekoina lukioviikkoina, että ''kannattaa muuten panostaa kirjotuksiin, sä haet niillä kouluun''. Tottakai nää ällän oppilaat on tehnyt töitä niitten arvosanojen eteen ja varmasti ansaitsee paikkansa koulussa, en mä sillä. Tää vaan ei mun mielestä oo mun ikäluokille mitenkään reilu peli, sillä me saatetaan hävitä vielä monta monta vuotta lisää työelämästä, koska vaan puolet tän hetkisestä määrästä pääsee sisään pääsykokeella.

Osa näistä hyvin kirjottaneista oppilaista tietysti on niitä, jotka olis päässyt kouluun pääsykokeellakin. Silti puhutaan kuitenkin n. 50-80 ihmisestä joka ei mun kanssa samasta paikasta enää ole kisaamassa, niin se on aika vähän. Hyvin kirjottaneita ja aiempina vuosina koulupaikatta jääneitä on kuitenkin paljon enemmän suhteessa koulupaikkoihin. Lääkiksen pääsykokeessa testataan niin hyvin päättelykykyä, soveltamiskykyä ja stressinhallintaa, että jos sen handlaa, niin on paikkansa ansainnut. Se, että kirjottaa hyvät paperit, ei näistä kerron yhtä laajalla skaalalla. Pääsykoe on kuitenkin tilanteena niin uniikki.

Tää on varmasti ajatuksia herättävä aihe, joten jos sulla on jotain kommentoitavaa, niin kommentoi ihmeessä.

Haluan korostaa, että tää oli vaan mun mielipide ja ajatuksenvirtaa ilman sen suurempia faktatietoja. Tässä ei oikein muu auta kun lukea ja toivoa parasta, jos ei niin ei. Sen jälkeen mä luen mun pikkusiskon kanssa kirjotuksiin ja lähden pistämään todistuksen uuteen uskoon (ja viemään niiltä nuorilta hyvät arvosanat, joiden välivuosia tässä pyritään vähentämään).

Hyvää loppuviikkoa kaikille! :)

SCREENSHOTS LATELY

Nyt pakko varottaa, että tää saattaa olla huonoin postaus ikinä, mutta koska tää idea vaan iski mun tajuntaan sen verran kovaa, niin ihan pakko tätä oli kokeilla. Eli joo, mä näytän teille nyt 12 screenshottia joita oon viime aikoina ottanut. Täytyy myöntää, että niitä oli paljon vähemmän mitä luulin. Musta tuntuu, että otan päivittäin monia näyttökuvia, mutta enpä näköjään. Kertokaa ihmeessä mitä mieltä te olitte tästä postauksesta, haha!

Ensimmäinen screenshot on otettu silloin, kun tästä lähipäivinä hypetetystä Muumin päivästä tuli ensimmäinen tieto julki. Otin siis itselleni muistutuksena näyttökuvan tuosta, jottei päivä unohtuisi. Mä keräilen muumimukeja tosi hillitysti, mutta haluan omaksi kaikki yhtään erikoisemmat sesonkimukit. Vaikka en kerennyt netissä niiden onnekkaiden joukkoot jotka mukin saivat, niin mulle onneksi riitti seuraavana aamuna Iittalan kaupassa. Ja onhan toi ihan älyttömän kaunis muki. // Toisena kuvana on screenshot kirjaston lounasmenusta, koska siellä tuli muutamat kerrat käytyä syömässä lukemisten välissä jos en itse jaksanut tehdä eväitä. Lounaan syönti kaverin kanssa oli myös mukava hengähdystauko raskaaseen päivään, eikä tarvinnut lähteä mihinkään kauemmas kun kirjaston alakertaan!

No hei, Koti Pizzan kupongit, kukapa ei ottais talteen? // Jos haluat tehdä maailman parasta pastasalaattia, niin suosittelen tätä. Me tehtiin tätä Sannin kanssa uudestaan melkein heti ekan satsin perään, vaikka itse en mikään pastasalaatin fani suoranaisesti olekaan. Noi pinjansiemenet oli mulle ihan uus juttu ja ne teki tosta salaatista kyllä ihan sairaan hyvän. Tämä ohje löytyy Kotikokin nettisivuilta haulla "kana-pesto-pastasalaatti".

Koska minä tai Jiri ei kumpikaan olla asuttu aiemmin omillamme, ei meillä ollut mitään valmiina omaan kotiin. Jouduttiin ostamaan lähes kaikki paitsi astiat, joita mä olin muutamat viime vuodet keräillyt suht aktiivisesti. Ennen Ikean reissua mun kännykkä täytty näistä verkkokaupan näyttökuvista, vaikka kumpikaan näistä ei edes tarttunut meidän mukaan.

Joka kesän screenshot, eli Timanttiliigan aikataulu. Timanttiliiga on siis kansainvälinen ja kovatasoinen yleisurheilukilpailusarja. Itse tykkään seurata Timanttiliigaa ihan yhtä kovasti kun kotimaisia kisojakin. // Tämä kuva onkin jo Nizzasta, kun me yritettiin löytää keskustasta kauppoja, näköjään tällä kertaa ollut Hollister hakusessa. Sieltä ei kylläkään mitään tarttunut mukaan..

Mun kännykkä on IHAN täynnä kuvia ja screenshotteja erilaisista tehtävistä, muistiinpanoista ja muuten vaan joistain tärkeistä jutuista mitkä liitty pääsykokeeseen. Myöhemmin onkin hauska katsella näitä ja huomata, että silloin vaikeat asiat onkin jo selvää pässinlihaa tällä hetkellä! // Mulle tarjottiin opiskelupaikkaa bioteknologialta, mutta en ottanut sitä vastaan. Onhan se tietysti aina mukava kuulla, että olisi hyväksytty kouluun, oli ala mikä tahansa.

Ja toinen asia joista mun kännykän muisti täyttyy on nämä Instagramin feedin kokeilukuvat. Mä oon sitä mieltä, että feedi näyttää paljon paremmalta jos ei liikaa mieti minkä kuvan seuraavaksi laittaa, mutta mä en voi sille mitään että aina on pakko testata... // Mä tunnistin itseni niin pahasti tästä vikasta kuvasta, että oli pakko ottaa talteen :-)

Mitä 13 vuotta koulun penkillä opetti?

Koska se aika alkaa olla käsillä kun koulut taas alkavat, päätin mäkin koota yhteen asioita joita oon oppinut, huomannut tai jotka on muuten vaan jäänyt mieleen mun kouluajoista. Itse oon tähän mennessä 13 vuotta koulun penkillä istunut, mutta toivottavasti niitä tulee vielä lisää yliopistossa lähivuosina.

Opin arvostamaan vapaa-aikaa ja viikonloppuja.

Opin, että ei kaikkea tässä elämässä kannata ottaa liian vakavasti. Mä muistan mun ala-asteajoilta kun itkien yritin lukea johonkin bilsan kokeeseen viimesenä iltana (tietysti tästäkin olisi voinut oppia heti jotain). Iskä tulikin rauhottelemaan mua ja kertoi, että haluaa mun joskus saavan kokeesta 4, eli hylätyn. Sen jälkeen mä oon ottanut paljon rennommin, eikä muuten oo koskaan tarvinnut mennä kotiin hylätyn kokeen kanssa.

Tästä opin myös sen, että kun mulla joskus omia lapsia on, en ikinä halua painostaa niitä kokeiden tai opiskeluiden suhteen. Se ei ainakaan mun kohdalla olis auttanut mitään vaan päin vastoin pahentanut tilannetta.

Huomasin, että tieto lisää tuskaa. 

Opin olemaan itsenäisempi ja selviämään tilanteista yksin. Mulle mun pikkusisko on aina ollut tukipilari (ja on edelleen), mutta etenkin kun oltiin pieniä, ei osattu olla toisistamme erossa. Myös tämän takia pari ekaa vuotta koulussa ja iltapäiväkerhossa oleminen oli mulle tosi rankkaa, koska olin siellä yksin. Onneksi sain hyviä kavereita ja pikkuhiljaa mun henkinen kasvu alkoi heh.

Opin lukemaan kelloa, mikä mullisti mun maailman! Muistan sen päivän kun eilisen kun hokasin miten kellosta katsotaan aika. Näin ollen opin myös noudattamaan aikatauluja ja olemaan ajoissa.

Opin, kuinka paljon erilaisia ihmisiä ympärilläni onkaan. Kaikki ei todellakaan ole mun tai  oman perheenjäsenen kaltaisia ihmisiä, vaan meistä on moneksi.

Opin, ettei kaikkeen kannata lähteä päättömänä mukaan ja opin käyttämään omaa järkeä.

Huomasin, kuinka omatunto alkoi kolkuttaa jos läksyt jäi tekemättä tai avasin telkkarin kotona ennen kun tein läksyt. Pikkuhiljaa opin siis myös vastuullisuutta.

Opin paljon eri kulttuureista ja tää onkin mun mielestä yks tärkeimmistä asioista, joita koulussa opetetaan. Taitaa jopa olla uskonnon kurssi mikä mun heikkous on aina ollut, mutta kulttuurien ja erilaisten käyttäytymisten tunteminen on vaan ihan äärettömän tärkeää, jotta tää maailma pyörii ees näin miten tällä hetkellä.

Huomasin, että opettajat ei vanhene. Siis nyt kun oon päässyt käymään mun ala-asteella uudestaan ja nähnyt kuvia opettajista jotka mä muistan, niin he ei ole muuttunut yhtään haha.

Opin häviämään ja hyväksymään sen, etten oo kaikessa hyvä tai paras, eikä tarviikkaan olla.

Sitten tää legendaarinen ilmainen kouluruoka. Kyllä mä kouluaikoinakin, etenkin lukiossa vikana vuonna kouluruokaa arvostin, mutta nyt sen huomaa aika radikaalisti miten iso asia tän hetkiseen elämäntilanteeseen olis, jos sais joka päivä ilmasen lounaan. Noh, ainakin mä hyödynsin kouluruokailua varmaan joka päivä syömällä hyvin, joten mitään kaduttavaa ei ole. Opin siis loppujen lopuksi myös kovasti arvostamaan kouluruokaa.

Opin heräämään aikaisin ja muutenkin tekemään asioita, jotka ei olekaan niin mukavia mutta on vaan tehtävä.

Opin sujuvan englannin kielen taidon.

Opin selviämään noloista tilanteista, tai edes suhtautumaan niihin rennommin.

Huomasin, kuinka rankkaa opettajan työ on. Varsinkin yläasteella. Meidän luokka yläasteella ei ollut todellakaan mikään helpoin opetettava ja mä olinkin niiden joukossa, joita se ärsytti. Meidän luokalla oli liikaa häiriköitä, jonka takia ainakaan mun opiskelusta ei tullut mitään. Myös opettajat varmaan vihas meidän luokkaa.

Opin, ettei kaikista ihmisistä voi tykätä, mutta kaikkien kanssa voi tulla toimeen.

Opin, että mitä enemmän töitä tekee, sitä paremmin se maksaa itsensä takaisin.

Löysin omat kiinnostuksen kohteeni jo ala-asteella, mikä tuo tietysti elämään iloa. Ilman niitä kiinnostavia aineita ei koulussa käynti tai opiskelukaan voi olla kiinnostavaa.

Mulle koulu teki just sen mikä on tavoitekin jokaisen lapsen kohdalla. Kun mä menin ensimmäiselle luokalle, itkin koko ensimmäisen päivän ja aikalailla ekoina viikkoina lähes joka päivä jostain syystä. Se henkinen kasvu on ollut mun kohdalla ihan järjettömän suuri. Vasta lukioaikoina mä aloin olla rohkea ja itsevarma. Vaikka montaa kirjasta opittua asiaa en suorilta osaa sanoa, on mun mielestä paljon tärkeempi, että oon kasvanut nuoreksi aikuiseksi, jolla on haaveita ja tavotteita sekä vahva pohja elämään. Ei kouluissa ihan turhaan käydä, vaikkei siltä paljon päähän tietoa tarttuiskaan haha!

Ihana Edinburgh!

Viime kesänä sain Jiriltä valmistujaislahjaksi matkan Skotlantiin, Edinburghiin. Mulla ei ollut ennakkoluuloja suuntaan eikä toiseen, mikä olikin hyvä. Yllätyttiin molemmat tosi positiivisesti miten ihana kaupunki Edinburgh oli ja kuinka paljon siellä oli nähtävää ja tehtävää! Vaikka matkasta onkin jo melkein vuosi, mä päätin jakaa teille mun tärpit mitä tehdä ja nähdä Edinburghissa.

Me vuokrattiin kämppä Airbnb:n kautta (tai jostain vastaavasta). Jiri hoiti meille lennot, kämpän ja muut viralliset asiat, joten sen enempää en vuokrausasioista tiedä. Tiedän kuitenkin, että Edinburghissa on suht vähän hotelleja ja siksi me (tai Jiri) päädyttiinkin omaan kämppään. Mun eka reaktio talosta oli että jaiks. Koska Edinburh on tosi vanha kaupunki eikä taloja ole paljon rempattu, oli siis myös meidän talo tosi vanha. Onneks kämppä oli ihanasti sisustettu ja muutenkin käytetty hyödyks talon vanhuutta, niin tuli kotoisampi olo. Jirille kuitenkin tuli ongelmia sen sisäilman kanssa jossa oli varmasti hometta. Onneks olo ei kerennyt pahentua kovin paljoa kun otiin vaan muutama yö.

Yksi aamu me päätettiin lähteä kävelemään Arthur's Seatille, joka on siis korkea vuori Edinburgissa. Sen näkee lähes joka puolelta ja koko kaupunki on rakentunut sen juurelle. Kun syyskuussa Briteissä alkaa olla jo viileä, niin sitä se olikin edenkin vuoren huipulla. Mutta oli ehdottomasti yksi parhaista jutuista reissussa.

Lähes joka päivä me suunnattiin Edinburghin keskustaan. Mä rakastin kävellä niillä kaduilla korkeiden ja vanhojen talojen keskellä. Shoppailtua tuli ja käytiin kahvilla varmaan joka päivä. Kahviloita oli paljon lähes joka nurkalla, joten shoppailujen ja käpsyttelyn välissä oli hyvä käydä huilaamassa. Oman käsityksen mukaani yllä olevassa kuvassa on katu, jolla on kuvattu Harry Potterin Viistokujan tapahtumat. En laita päätäni pantiksi että se olisi juuri tuo katu, mutta ainakin kartan mukaan oltiin tosi lähellä, ja sehän riitti mulle haha.

Pari isompaakin reissua me tehtiin, nimittäin Jiri halus päästä katsomaan Edinburghin jalkapallojoukkueen peliä. Me mentiin stadionille junalla, jota oli muuten ihan super helppo käyttää. Meidän harmiksi peli päätty 0-0 eikä yhtäkään maalia nähty, mutta oli kyllä kiva päästä kokemaan isolle stadionille se tunnelma, sillä Briteissähän sitä on! Toinen suurempi reissu oli Edinburghin eläintarhaan. Mun oli ihan pakko päästä katsomaan sinne Penguin Paradea, joka on Edinburgh Zoon yksi tunnusmerkki. Pingviinit sai halutessaan tulla alueeltaan ulos käpsyttelemään yleisön eteen. Meille kerrottiin, että joskus yksikään pingviini ei halua tulla, jolloin paraatia ei nähdä. Meidän onneksi pingviinejä oli tulossa ulos jonoksi asti ja ne pääsivät kävelemään pienen reitin. Niin suloisia!

Jos päiviä olis ollut enemmänkin, oltais ehkä haluttu lähteä junalla vierailemaan joko Glasgowssa tai sitten Lontossa. Mä yllätyin, kuinka n. kolmen tunnin junareissulla olis päässyt Lontooseen! Haaveena olis, että joskus päästäis tekemään reissu Lontooseen jonka jälkeen käytäis vielä uudestaan Edinburghissa pari yötä ja sieltä lennettäis kotiin. Mä itse kävin Lontoossa keväällä 2017, mutta se oli niin ihana paikka että mielelläni menisin uudestaan. Oltaisiin myös ehkä haluttu käydä Edinburghin linnassa (jonka virallista nimeä en nyt tiedä), mutta ensinnäkin aika loppui ja toistaiseksi sinne liput maksoivat jonkun verran. Mutta toivottavasti seuraavalla kerralla sitten!

Eli näin pähkinänkuoressa; lähde Edinburghiin jos mahdollisuus tulee. Jos mä olisin itse päättänyt mihin kaupunkiin me lomalle lähdetään, täytyy myöntää, ettei Edinburgh olisi ollut mielessäkään. Onneksi Jiri päätti mihin me lähdetään, jolloin ei päädytty niihin isoimpiin turistirysiin mihin mä olisin kuitenkin mennyt haha. 

Mitä kuuluu?

No heippa taas! En edes viitsi sanoa pitkästä aikaa, koska tää on jo liian pitkän aika sille. Mun elämässä on viimesen vuoden aikana tapahtunut niin paljon isoja juttuja ja muutoksia, että mun blogiin kirjoitus on valitettavasti ollut niistä se viimeinen johon energiaani käytän. Nyt viime kuukausina mulla on oikeesti ollut ikävä kirjottaa ja jakaa kuulumisia, joten why not? 

Tää postaus tulee pitämään sisällään mun kuluneen vuoden pääpiirteittäin. Mä tuun kertomaan teille vielä lisää joistain kohokohdista, jota odotan innolla!

Ihan ekana voisin mainita, että mä valmistuin lukiosta keväällä 2017. Neljä vuotta siihen kului kun urheilin pääasiassa koko lukioajan. Kirjotin semmoset perus hyvät paperit, mutta eipä mun lukumäärillä tai lahjakkuuksilla mitään ällän riviä haalita. Eli suoriuduin ehdottomasti omalle tasolleni ja oon ylpeä mun papereista. 

Kävin istumassa samana vuonna lääkiksen pääsykokeet Helsingissä. Ja nimenomaan istumassa, koska ainut mihin kynää kulutin oli oma nimi ja yks bilsan tehtävä. Lähdin salista heti kun kehtasin yhden pojan perässä joka meni ilmeisestikin samalla taktiikalla mun kanssa. Mä hain siks Helsinkiin, että mun oli sieltä mahdollista löytää ilmanen yösija edelliseks yöks, en sen kummempia pohtinut sen suhteen. Mihinkään muualle en hakenut, koska tiesin viettäväni välivuoden.

Mä sain töitä heti kirjotusten jälkeen Subwaylta ja syksyllä ylennyin vuoropäälliköksi. Tää on ollut mulle ihan unelmatyö tähän asti etenkin kun meidän työporukka on mahtava. En mä loppuikääni tätä tekis, mutta tähän elämän vaiheeseen ihan tosi loistava.

Mä päätin heti 2017 pääsykoepäivänä, että haluan lääkikseen. Se on ollut mun haave jo lukioaikoina, mutta en ikinä uskaltanut sitä sen enempää miettiä, koska en mikään luonnonlahjakkuus ollut kuitenkaan ja vapaa-aikani kulutin urheillessa. Mä siis luin koko syksyn ja kevään pääsykokeeseen ja tein kokoaikaisena töitä. Keväällä tosin vähän vähemmän.

Syksyllä pääsin lomalle Espanjaan perheen ja poikaystävän Jirin kanssa. Se oli niin ihana reissu ja loma. Varsinkin viime kesän jälkeen oli ihana nähdä aurinkoa ja tuntea lämpöä. Tästä pääsettekin lukemaan vielä lisää vähän myöhemmin.

Pääsykoepäivä tänä keväänä tuli ja koe meni huonosti, mainittakoon se heti tähän väliin. Tiesin heti poistuessani salista että ei ollut mun koe eikä päivä. Tiesin myös, että mun lähtötasolla ja vuoden lukemisella saa osua kysymykset nappiin ja mun vahvuuksiin että pääsisin sisään. Suurin osa kysymyksistä koski nimenomaan mun heikkouksia, eikä mun vahvuuksista ollut yhtäkään isoa tehtävää. Harmitti, mutta ei niin paljon kun se, että olis ollu just mulle tehty koe enkä silti olis päässyt. Eli siis en päässyt sisään. Eipä se ihan hirveesti jäänyt ja yllätyinkin kuinka paljon mä pisteitä sain vaikka jätin useemman tehtävän tyhjäksi. Eli todella hyvillä fiiliksillä ens vuoteen. Mä olisin päässyt bioteknologialle Tampereelle vaikka en pääsykoekirjaa lukenutkaan, mutta koska tiedän haluavani lääkikseen, niin en sitä paikkaa ottanut vastaan. Hyvää harjotusta oli silti käydä sekin koe tekemässä! 

Palasin Nizzan lomalta pari viikkoa sitten, jossa oltiin siskon ja äidin kanssa. Oli ihanaa päästä tuulettumaan edes hetkeksi, kun pääsykokeen jälkeen oonkin tehnyt töitä tosi paljon. Nizzan reissustakin tulossa omaa postausta vielä!

Ainiin ja se isoin juttu vielä! Me muutettiin Jirin kanssa omillemme viime kuun alussa. Muutettiin ihan Jyväskylän sisällä, eli asuinkaupunki ja näin ollen esim kaveripiirit ei pääse muuttumaan. Se on mulle tosi ihana juttu, koska omilleen muutto on kuitenkin niin iso asia. Kaikki on sujunut hyvin nyt ekan kuukauden ajan ja koti alkaa tuntua jo kodilta :)

Mites urheilu? Se kiinnostaa varmasti tosi monia mun blogin lukijoita. Mä jätin valitettavasti urheilut viime kesänä. Edelleen mä haaveilen, että pääsisin joskus takasin. Mun oli pakko (ja on edelleen) yrittää priorisoida asioita ja sen perusteella tehdä päätöksiä. Syksyllä kun lopullisen päätöksen tein, mä olin töissä n. 35h/vko ja luin vapaapäivinä 6-8h sekä työpäivinä 3-5h riippuen työvuoroista. Siitä kun laskee, ei treeneille jäänyt paljon aikaa. Etenkin kun en halunnut ''vaan harrastella'', vaan mulle oli tosi tärkeää, että panostan 100% jos kerran urheilen. Vaihtoehto oli, että jättäisin työt (koska lukemisten jättäminen ei ollut vaihtoehto), mutta mulle oli niin tärkeä saada itse omaa rahaa ja mä vielä tykkään mun työstä niin paljon. Siksi mä valitsin työt ja lukemisen. Tässä mä punnitsen harva se päivä että olisko mulla aikaa ottaa kolmas pala tähän palapeliin, mutta se jää nähtäväksi!

Tiivistettynä näin vietin mun viime vuoden. Sinällään mulle ei oo väliä, että millon pääsen kouluun tai millon mä valmistun ammattiin. Mä en stressaa siitä, että minkä ikänen oon kun mun ''elämä alkaa aikuisena'' ja pääsen työelämään. Mulle tärkeempää on, että mä kasvan ihmisenä ja pääsen elämässä eteenpäin joka vuosi. Se, että luin käytännössä koko lukion kemian, bilsan ja fysiikan vajaassa vuodessa lähes nollatasolta ja silti pääsin tosissani yrittämään kokeeseen, on jo tosi iso juttu mulle ja mun pitää olla ylpee itestäni. Se, että me muutettiin omillemme tuo taas uutta tälle vuodelle. Kunhan elämässä tapahtuu jotain isoja tai pieniä juttuja, mä oon sillon mun elämään tyytyväinen. Sillon mä pääsen eteenpäin enkä junnaa paikallani. Ja se on oikeesti tärkein ja pitää elämän mielekkäänä.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!