Mä en oo koskaan ollut kovin stressaavaa tyyppiä. Mä jännitin tosi paljon urheilukisoja aikanaan enkä saanut syötyä aamuisin aamupalaa. Myöskään pääsykoeaamuna mikään jugurttia kiinteämpi ei mennyt alas. Silti stressaamaan en oo koskaan oppinut. Vai mikä itseasiassa lasketaan stressiksi?
Mä tottakai aloin lukion jälkeen miettimään, että mitähän sitä elämällä tekis. Haaveena oli lääkis, urheilu-ura sekä välivuodella tehdyt työt. Aloin tekemään lukion ja urheilun ohessa töitä, koska mä halusin kokemusta työelämästä ja tottakai rahaa, vaikka porukat sponssasikin kaiken mitä tarvitsin. Muistan sen, kun lähdin mun viimeiseltä maajoukkueleiriltä hirveellä kiireellä, jotta ehdin töihin. Ajaessa Pajulahdesta Jyväskylään mun sydän muljui ja olin ihan sairaan hengästynyt, vaikka istuin rauhassa paikallani. Tottakai terveystiedon ja biologian tunnilla olleena tiesin, että kroppa käy ylikierroksilla. Kovan kolmen päivän treenirupeaman jälkeen ois tietty ollut ihan järkevä mennä kotiin lepäämään, mutta mä halusin sunnuntaina töihin, olihan tuplapalkkapäivä.
Huomasin tottakai, että kroppa kaipaa lepoa ja himmasin sen verran, että jaksoin. Mulla oli lukiossa tapana himmata koulujuttuja sen verran, että stressitasot laskee. Olin siinä tosi taitava, enkä stressannut juurikaan. Toki se näkyi arvosanoissa, koska en stressannut koulujuttuja enkä lukenut kokeisiin. Mutta mä koin, että se oli välttämätöntä, jotta pää pysyi kasassa.
Kun aloin vuosi sitten kesällä lukemaan pääsykokeisiin, oli pakko tehdä päätös. En millään pystyisi handlaamaan kolmea isoa palikkaa, lukemista, huippu-urheilua ja kokoaikaisen töitä ja samalla olla henkisesti terve. Urheilu siis jäi. Noh, mitä mulle ja stressille kuuluu nyt, vuosi myöhemmin näiden kahden palikan pyörittämisen jälkeen?
Mä ajattelen edelleen, että urheilun pois jättäminen oli oikea ratkaisu. Töitä en olis suostunut jättämään, koska viihdyn töissä ja sieltä saa rahaa, jolla mä maksan vuokrani. Toki mun porukat olis edelleen maksanut mun elämän, mutta sitten ei olis ollut mahdollista muuttaa omilleen. Lukemisen pois jättäminen ei tietenkään ollut vaihtoehto, koska mikään muu ala ei kiinnostanut. Mä oon tosi onnekas, että mun työpaikalla ymmärretään mun lukemiset ja kuinka paljon se vie aikaa, kuinka paljon se stressaa ja kuinka mä priorisoin sen keväällä ykköseksi. Tulevanakin keväänä mun on mahdollista jättää työt ihan yhteen-kahteen vuoroon viikossa, mikä on ihan mahtavaa.
Sitten siihen stressiin. Suoraan sanottuna, mä en edes tiedä stressaanko vai en. Oon ehkä semmosessa siirtymävaiheessa, että tuun joskus myöhemmin huomaamaan, että joko stressasin tai en. Mulla on ollut nyt terveyden kanssa pieniä ongelmia, jotka olis periaatteessa yhdistettävissä stressiin. Mulla on ollut vatsaongelmia sekä nukkumisvaikeuksia sen seurauksena. Oon ollut tosi väsynyt, mun yleiskunto on heikentynyt ja välillä sydän hakkaa ja muljuu kummallisesti. En kuitenkaan koe potevani stressiä, koska en ole fyysisesti yhtä kuormittunut mitä vaikka edellämainitsemani maajoukkueleirin jälkeen.
Tuntuisi turhalta himmata, koska kuitenkin tykkään lukea ja käydä töissä. Tottakai kuormittaa, että en ole montaa tuntia kotona viikossa jos nukkumista ei laske, mutta huomaan olevani puhki vasta sitten, kun tulen illalla töiden ja lukemisten jälkeen kotiin. Oon oppinut heräämään aikaisin puoliväkisin, eikä mua edes tee mieli jäädä nukkumaan, koska tekemistä on sen verran paljon. Oon myös onnellinen ja nautin elämästä tosi paljon tällä hetkellä. Onko siis edes mahdollista, että terveysongelmat liittyisivät stressiin, jos en kuitenkaan ole sängyn pohjalla elämän halun menettäneenä?
Tässä elämäntilanteessa en siis ole ihan varma podenko stressiä vai en. Siksi oonkin alkanut miettimään koko stressiä ja henkistä hyvinvointia tosi paljon. Pidän huolen, että näen perhettä tasaisin väliajoin, näen kavereita ja katson rauhassa Netflixiä kun siltä tuntuu. Odotan innolla sitä, että keväällä saan keskittyä täysillä vain lukemiseen, ja kaikki muu aika jää kehon ja mielen huoltoon. Vaikka tällä hetkellä painan eteenpäin kovalla tahdilla, on hyvä pysähtyä viimeistään vuoden vaihteessa vaikkei siltä tuntuisikaan. Ehkä mä sillon viimeistään tiedän, oliko tää syksy stressaava vai ei.
Mukavaa ja erityisesti stressitöntä syksyä jokaiselle♥
