Tänään 22-v, haaveita ja tavoitteita

Oon tosi järjestelmällinen ihminen ja haluan, että kaikki on suunniteltua mahdollisimman pitkälle. Tiedän, ettei elämää ole hyvä liiaksi suunnitella, mutta toisaalta jos se rauhoittaa mua, niin miksi ei? Mulle ennen kouluun pääsyä pahin stressin aihe oli se, etten tiennyt yhtään, mitä mun elämä tulee pitämään sisällään esimerkiksi näin syksyllä. Se, etten pystynyt suunnittelemaan elämääni kesää pidemmälle ahdisti aikalailla. Toki teki varmasti hyvää kerrankin elää "katsotaan mitä tapahtuu" -asenteella, mutta myönnän sen kyllä olleen hieman ahdistavaa. 

Mä oon pikkuhiljaa oppinut pois siitä ajatusmallista, että jokainen päivä, viikko ja kuukausi pitäisi olla suunniteltuna. On silti paljon asioita, joita suunnittelen etukäteen ja haaveilen siitä, että ne tapahtuu juuri kuten oon suunnitellut. Oon jo nyt alkanut miettimään aihetta syväreille, jotka lääkiksessä kirjotetaan ennen valmistumista, siitä miten pystyn tekemään kontakteja työelämän suhteen, mihin menen töihin kun valmistun, missä asun ja milloin haluan lapsia. Mua tällaisten asioiden miettiminen rauhoittaa kummasti eikä ahdista yhtään. Tiedän kuitenkin, ettei kaikki mitenkään tule menemään sillä tavalla kuten olen ne nyt ajatellut. Oon oppinut ajattelemaan, että kaikki tapahtuu syystä ja jos jokin ei mene niin kuin olen suunnitellut, sekin on ihan ok. Suunnittelu ja haaveilu on mulle vaan hyväksi, mutta elämän suorittaminen ei koskaan. Siinä on vissi ero, jonka oonkin havainnut ja yrittänyt keskittää tulevaisuuden suunnitteluni enemmän sinne haaveiden puolelle.

Jos mä ajattelen pientä Hetaa, niin en ollut ihan yhtä järjestelmällinen tai suunnitelmallinen tulevaisuuteni suhteen silloin. Varsinkaan koulutus ei ollut se mitä mietin, se oli urheilu. Toki silloinkin suunnittelin omistavani aikuisena valkoisen Audin (jep, se oli must😂), työn josta tykkään, perheen ja omakotitalon. Mä oon aina olettanut, että sellaisen perheidyllin tavoittelu on se "normi", mutta oon tässä pikkuhiljaa alkanut huomata, että ei todellakaan. Entistä enemmän lähipiirissä on tarinoita, että esimerkiksi matkustelu vie mukanaan ennemmin kuin opiskelu tai perhe-elämä. Jokainen tie on varmasti se oikea, kunhan tekee just sellasia asioita mitkä saa onnelliseksi. Mulle se on elämäni suunnittelu tietyllä aikajänteellä opiskelun, työn ja perheen suhteen. En halua, että mun elämä on vaan etapilta toiselle juoksemista, mutta tottakai omien haaveiden ja tavoitteiden saavuttaminen on yks hienoimmista asioista. En siis yritä jatkossakaan päästä eroon tästä tavastani suunnitella asioita, vaan enemmänkin keskittyä siihen, että ihan varmasti elän ja nautin myös siitä ajasta etappien välissä. 

Nyt 22-vuotiaana suunnittelen mm. elämääni valmistumisen jälkeen, mutta ne suunnitelmat tulee varmasti muuttumaan vielä monta kertaa. Onkin mielenkiintoista miettiä elämää vaikka 10 vuoden päähän, että kuinka monta nyt suunnittelemistani asioista on toteutunut, tai onko yksikään. Uskon kuitenkin, että jos elän oma onnellisuus edellä, oon 32-vuotiaana just sellaisessa elämäntilanteessa kun silloin haluankin olevani. 

Ihanaa loppuviikkoa kaikille❤️

Kuukausi lääkistä takana

Noniin, vihdoin täällä taas! Ensimmäinen kuukausi (tai oikeastaan 5 viikkoa) on nyt koulunkäyntiä takana. Voin sanoa, että nää 5 viikkoa on ollu elämäni tapahtumarikkaimmat. Vaikka kaikki perinteiset lääkiksen tapahtumat onkin olleet ihan älyttömän kivoja, oon silti tosi iloinen, että nyt ne kaikki rankimmat humputukset alkaa olla takana päin ja saa keskittyä oikeasti opiskeluun.

Mä oon huomannut nyt yliopistossa, että oon kehittynyt ihan hirveesti opiskelijana. Opin asioita todella paljon nopeammin mitä lukiossa ja ne jää helposti päähän. Ihan kauheasti ei oo vielä tarvinnut tehdä töitä ymmärtääkseen asioita, toki tästä eteenpäin asia vaikeutuu ja sitä tulee kovemmalla tahdilla. On kuitenkin lohduttavaa, että vielä ei ole tullut mitään paniikkia sen suhteen, että ei oppisi. Nimenomaan pääsykoe on opettanut mulle mitä opiskelu on ja mitkä opiskelutekniikat on just mulle sopivia. Vähän mietin, että miten ensi keväänä todistuksella suoraan lukiosta tulevat pärjäävät näin suuren tietotulvan alla, kun sitä pääsykoerumbaa ei ole tarvinnut käydä läpi eikä se ole opettanut opiskelemaan suuremmalla intensiteetillä kun verrataan lukiokursseihin. Toki senkin taidon oppii varmasti nopeasti, mutta se on aina inhottava tunne kun opiskelut stressaa.

Mä oon nauttinut opiskeluista ihan hirveästi. Meillä on tällä hetkellä menossa Fysiikkaa lääketiedettä opiskeleville -kurssi, Lääketieteellinen tieto ja viestintä -kurssi, Solun ja kudoksen rakenne ja toiminta -kurssi (SORATO) sekä Johdatus lääketieteeseen -kurssi. Näistä SORATO on ainut, johon saa panostaa enemmän, koska siitä saadaan ihan numero arvioinniksi. Vaikka muut kurssit ei sinällään liity ihmisen biologiaan mikä eniten kiinnostaa, on niissäkin ollut tosi mielenkiintoisia luentoja ja aiheita, mitä mielellään käy läpi. Ensi viikolla meillä alkaa tuki- ja liikuntaelimistön kurssi, jolloin saakin alkaa pänttäämään luiden ja lihasten latinankielisiä nimiä ihan huolella.

Tapahtumia meillä on ollut aika paljon, parina ekana viikkona huomattavasti enemmän. Mä en oo koskaan ollut kovinkaan paljoa juhlijatyyppiä, eikä yliopistoelämä ole sitä muuttanut. Oon silti nauttinut tosi paljon siitä, että ollaan käyty porukalla katselemassa menoa lähes joka tapahtumassa ja osallistuttu. Kyllä opiskella kerkiää ja ehdottomasti lähden bailuihin mukaan, vaikka alkoholi esimerkiksi ei mua määräänsä enempää kiinnosta. Kaikista eniten mä yliopistoelämässä nautin rutiineista ja opiskelemisesta, vaikka juurikin juhlimista saa olla sopivassa määrin. Ensi viikolla onkin yksi mulle uusi tapahtuma, fuksisitsit, jotka on sopivasti mun synttäripäivänä. Muutenkin alkoholi ja korkeakoulu kuullaan aika hyvin samassa lauseessa, johon liittyen oon ajatellut tehdä ihan erillistä postausta omista näkemyksistä.

Tää kuluva kouluviikko loppui terveyskeskuspäiviin. Itse pääsin onneksi juuri sille terveysasemalle jolle halusinkin, eli Jyväskylään ja nimenomaan siihen kuntaan, jossa itsekin pienenä potilaana kävin. En todellakaan osannut odottaa, että noi kaksi päivää tk:ssa olisi näin mielenkiintoiset, opettavaiset ja motivoivat. Olin kokoajan ihan into piukeana ja kyselin kaikennäköistä sitä mukaan kun kysymyksiä heräsi. Vielä ei mitään suurempaa päästy tekemään kuin kuuntelemaan sydäntä ja keuhkoja stetoskoopilla, mutta jo pelkästään sivusta seuraaminen opettaa tosi paljon. Oli todella mielenkiintoista päästä seuraamaan, että mitä kaikkea oikeasti kuuluu tk-lääkärin työhön, vaikkakin mun odotukset sen suhteen osui aikalailla oikeaan. Olisi ollut ikävää huomata noiden parin päivän aikana, että ala ei olisikaan ollut yhtään itselle sopiva eikä tuntisi olevansa oikeassa koulussa. Mun kohdalla halu toimia lääkärinä vaan kasvoi. Vasta nyt alkoi kunnolla konkretisoitumaan se, että ihan oikeasti muutaman vuoden päästä mäkin oon lääkäri.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille❤️

Ensi viikolla alkaa lääkis!

Nyt se sitten tapahtuu, huomenna musta tulee Kuopiolainen. Niin outoa edes ajatella, etten asu enää Jyväskylässä, missä oon käytännössä koko elämäni asunut. En tiedä kuinka kauan tuun sanomaan että asun Jyväskylässä Kuopion sijaan, mutta toisaalta ei Jyväskyläläisyyden musta tarviikaan lähteä.

Tää kesä on ollut ehdottomasti yks elämäni parhaista, ellei se paras. Lomailin alkukesästä hyvillä mielin pääsykokeen jälkeen, vaikkakaan iloinen mieli ei niinkään johtunut pääsykokeesta (koska harvalla kokeen jälkeen on varma olo), vaan ihan vaan siitä, että keväästä ja hakuvuodesta oli selvitty.

Kun tieto koulupaikasta tuli, alkokin varsinainen hullunmylly. Harva sitä edes tajuaa miten monta liikkuvaa asiaa on hoidettavana kun pääsee kouluun, mutta en tietenkään valita. Mielellään niitä asioita hoiti, mutta tämmöiselle ''kaikki pitää hoitaa tänään'' -ihmiselle oli vaikea jättää joitain juttuja to do -listalle odottamaan ensi viikkoa tai kuukautta. Nyt aletaan olemaan jo voiton puolella, sillä mm. tuet on haettu, asunto on löytynyt, sähkösopimus tehty, kotivakuutus otettu, opiskelija- ja kirjastokortti tilattu jnejne.

Meillä tosiaan Kuopiossa alkaa koulu aika myöhään, vasta 2.9. Toisaalta tää oli mulle vaan  hyvä juttu, niin kerkesin olla viime viikkoon asti töissä ja toki kaikki ylimääräinen raha otetaan opiskelijana vastaan heh. Sanoin heipat mun työpaikalle sunnuntaina ja nyt oonkin pari päivää lomaillut ennen huomista muuttoa. Loppuviikko meneekin sitten uuteen kaupunkiin tutustuessa, saa nähdä josko sitä uskaltaisi ihan opiskelijaravintolaa käydä testaamassa.

Mulla on ollut koko kesän tosi hyvät ja innostuneet fiilikset muutosta ja koulun alottamisesta. Tähän mä oon tähdännyt viimeset kaksi vuotta aivan sata lasissa enkä voi vieläkään uskoa, että ihan oikeasti mä alotan lääketieteen opiskelun. Ensimmäiset viikot tulee olemaan varmastui tosi rankkoja henkisesti ja fyysisesti, ja niitä jännitänkin eniten koko koulun alotuksessa. Liikkuvia osasia on ihan kauheesti ja uutta juttua tulee jatkuvasti. Mä luotan kuitenkin siihen, että meillä tulee olemaan tosi kiva fuksivuosi ja muistelen sitä sitten vuoden päästä haikeudella kun ootellaan uusia fukseja!

Mä ehdottomasti yritän pitää tän blogin elossa, lähinnä lääkisjuttuihin painottuen. Ihan liikaa ei netissä ole lääkisläisten blogeja, mikä mua itseäni vähän harmitti viime vuosina kun lueskelin pääsykokeeseen. Olisi ollut tosi kiva lukea aktiivisesti jonkun blogista että mitä kursseja siellä on, millaisia koulukirjoja, mitä käytännön harjoituksia jne. Tiedän että mun lukijoissa on hirveesti ensi vuonna lääkikseen hakevia, joten kiinnostusta varmaankin tällasille postauksille olisi?😊

Nyt mä laitan koneen kiinni ja alan nauttimaan mun vikasta illasta täällä Jyväskylässä. Ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa kaikille❤️

Mun tie lääkikseen

Mä en oo koskaan ollut mikään erityinen koulussa. Ala-asteella ei ollut sen kummempia vaikeuksia, mutta muistan etten koskaan saanut sitä täyttä kymppiä kokeesta. Muistan sen siitä, että äiti maksoi pientä taskurahaa kokeista ja koskaan sitä suurinta summaa en saanut haha. Muistan myös sen, että biologia oli ihan lemppari aine liikunnan ohessa. Olin kuitenkin pienenä niin urheilun pauloissa, että kun kysyttiin mikä musta tulee isona, vastasin aina urheilijan.

Huippu-urheilijan ammatti kyti vielä pitkään mun takaraivossa. Menestyin ihan hyvin kansallisella tasolla, SM-mitaleja tuli joka vuosi ja kehityskäyrä oli hyvinkin ylöspäin. Kouluun panostaminen ei ollut ykkösprioriteetti ja kävinkin yläasteen urheiluluokalla, eli liikuntaa saattoi olla viikossa normaalin parin tunnin sijasta jopa kymmenen. Urheilu oli mulle se suurin henkireikä ja elin sitä. Mikään ei oo parempaa kun se, että on joku asia elämässä johon motivaatio on suurin mahdollinen. Yläasteella koulu sujui edelleen ihan hyvin. Tykkäsin biologiasta, mutta tykkäsin myös kuvaamataidosta sekä kielistä. Mulla hautui ala- ja yläasteen aikana haaveita mm. kirjailijan, toimittajan ja arkkitehdin ammateista. Mulle koulu oli edelleen niin toissijainen asia, että lukioon mennessäkään mulla ei ollut sen suurempaa haisua mihin suuntaan mä lähden kulkemaan.

Pääsin urheilulukioon, joka tarkoitti käytännössä aamutreenejä joista saa suoritettuja kursseja, sekä pakollisten kurssien pois jättämistä. Itse jätin pois mm. pari historian kurssia, uskontoa, yhteiskuntaoppia, ruotsia (... tätä olis voinut  miettiä uudestaan) ja liikuntaa (kyllä vaan, urheilulukiossa haha). Päätin jo lukion alussa meneväni lukion neljään vuoteen, sillä se mahdollistaisi sopivan hitaan tahdin, jotta urheilulle jää aikaa. Lukio oli mullle nimenomaan urheilun kulta-aikaa. Saatoin treenata 10-15 kertaa viikossa jos mukaan lasketaan myös kevyet treenit. Olin pari vuotta nuorten maajoukkueessa ja muutenkin elin täysin urheilun ehdoilla. Kävin koulussa sen mitä kerkesin, useasti jätin tunteja väliin esim. lääkäreiden, fyssareiden ja jopa hierontojen takia. Sanomattakin selvää, ettei koulujutut ihan satasella sujuneet. Mä kuitenkin päätin ekana vuonna kahlaavani läpi pitkän matikan, bilsan, kemian ja fysiikan. Myös sen takia neljä vuotta lukiota oli hyvä valinta, sillä urheiluvalmennusten tullessa kaiken muun päälle kursseja oli tulossa kasaan mukava määrä.

Lukion alkuvaiheessa luettavia aineita päätettäessä mulla kävi ihan ekan kerran mielessä lääkärin ura. Ei todellakaan sen suuremmin, enemmänkin vain tyylillä "Kai mä nää kaikki aineet luen, jos vaikka haluaisinkin lääkikseen". Keskiarvo matikassa taisi olla 6-7 paikkeilla, kuten myös kemiassa ja fysiikassa. Voin sanoa olleeni aivan kujalla enkä tiedä miten pääsin kurssit läpi. Ajatusmalli oli kuitenkin läpi lukion sama: kunhan kirjoituksista pääsee läpi. En stressannut koulua sen enempää, koska tiesin oppivani asiat kunhan vähän panostaisin. Kerrat, jolloin tein läksyt oikeasti kotona on varmasti laskettavissa yhden käden sormilla. Luin kokeisiin aina edellisenä iltana, jos silloinkaan. Tunneilla yritin panostaa sen verran että pääsisin kurssin läpi.

Lukion kolmantena vuonna kun mun kaverit alkoi miettimään mihin hakisivat, alkoi mullekin konkretisoitumaan se, että jonnekin sitä on lähdettävä vuoden päästä hakemaan. Tässä vaiheessa lääkis oli mulle kaikista mielenkiintoisin vaihtoehto, mutta miten mä muka pääsisin sisään? Muistan katselleeni meidän koulussa muutamaa oppilasta ihaillen, jotka tiesivät tasan tarkkaan haluavansa lääkikseen ja panostivat kursseihin satasella ja muutenkin menivät lukion läpi pitkälti pääsykoe mielessä. Ja sitten olin mä, noin 7 keskiarvolla ilman mitään hajua kemiasta tai fysiikasta.

Nelosvuonna mietin vaihtoehtoja lääkikselle. Biolääketiede, biologia, bioteknologia, farmasia, insinööri, fyssari...  Mikään näistä ei kuitenkaan kolahtanut ihan täysillä. Lukion loppuvaiheessa myös mun huippu-urheilijan ammattihaaveet alkoi rakoilla jatkuvien vammojen takia. Ravasin mun lääkärillä joka kuukausi milloin minkäkin vamman takia. Mun lääkäri oli mulle yksi tärkeimmistä tukipilareista. Kerrankin itkin vastaanotolla pitkälti toista tuntia, mutta hän ei silti häätänyt mua pois vaikka sauraavien potilaiden vastaanottoajat myöhästyi vaikka kuinka. Kuulostaa kauhealta mun korvaan tällä hetkellä, apua.. Väitän, että mun hyvät kokemukset lääkärissä sai myös mut haluamaan sinne pöydän toiselle puolelle auttamaan muita. Ehkä juuri mun tilanteessa olevia urheilijoita olemalla yhtä suuri apu kuin mitä mun lääkäri oli mulle. Tiesin, että ammattia en urheilusta saa, enkä ollut valmis urheilemaan ''huvin vuoksi'' ja pitämään useita välivuosia. Halusin päästä kouluun, jotta saisin ''oikean'' ammatin.

Kirjoitin lukiosta neljään vuoteen paperit: äidinkieli E, englanti M, kemia M, terveystieto M, biologia C, pitkä matikka B. Kun yhteishaku koitti, taisin hakea vain lääkikseen ja rakennusinsinööriksi insinööri-iskän kannustamana. Insinöörin pääsykokeissa en edes käynyt, koska lääkiksen pääsykokeessa käytyäni tiesin, että se on se mitä haluan. Tämä eka haku mulla oli siis vuonna 2017 valmistumisen jälkeen. Menin kokeeseen täysin lukematta ja osasin vastata vain pariin bilsan tehtävään. Koe oli muutenkin täysin utopistinen mulle, mutta silti se antoi sen tarvittavan potkun. Heti pääsykoetta seuraavalla viikolla tilasin pääsykoemateriaaleja, ostin multa puuttuvat kemian ja fysiikan kirjat ja aloitin lukemisen aikaisin kesällä.

Tämä ensimmäinen varsinainen hakukerta meni mulla pitkälti lukutuntien keräämiseen. Olin niin huonolla tasolla, että ainut tapa keretä opiskelemaan kaikki oli pitää kovaa tahtia. Jälkikäteen ajateltuna se oli fiksua syksyllä kun nautin lukemisesta niin paljon, mutta keväällä tunteja olisi pitänyt laskea huomattavasti ennen koetta. Mä opin onneksi asioita nopeasti, joten jo jouluna olin käynyt kaikki asiat kertaalleen ja perusosaaminen oli hyvällä tasolla. Keväällä mulla alkoi Valmennuskeskuksen kurssi, joten aikataulu oli hyvä. Tunteja kertyi kuitenkin koko kevään liian paljon töiden ohessa. Kun mulla ei ollu töitä menin aamulla lukemaan klo 9 kirjastolle, luin kurssin alkuun asti eli noin klo 17, josta menin suoraan kurssipaikalle. Illalla olin kotona noin klo 21. Seuraavana päivänä sama rumba uudestaan. Jollekin saattaa toimia, mutta itselleni noin tiukka aikataulu aiheutti vaan ihan järjetöntä stressiä ja epävarmuutta omasta osaamisesta. Koenkin olleeni jopa parhaassa ''kunnossa'' jo heti joulun jälkeen, josta alamäki ja väsymys alkoi.

Pääsykoe meni vuonna 2018 penkin alle ja nimenomaan siksi, että tehtävät olisi olleet täysin tehtävissä. Mulla meni pasmat tosi pahasti sekaisin eikä ajatus millään kulkenut. Vilkuilin jatkuvasti kelloa ja stressasin ajan loppumista. Kokeen jälkeen olin täysin varma etten tuu pääsemään sisään. Harmittelin asiaa muutaman päivän, jonka jälkeen aloinkin jo suuntaamaan katseita seuraavaan vuoteen.

Tänä vuonna aloitin siis yhteistyön Mafy-Valmennuksen kanssa ja koko lukuprosessi oli koko vuoden hallinnassa. Koin jatkuvasti varmuutta siitä mitä teen ja olin itsevarma. Tiesin osaavani asiat, vaikka tottakai epävarmuuksiakin oli. Niihin ei pidä silti takertua liiaksi, sillä pääsykokeessa myös itsevarmuudella on tosi suuri merkitys. Positiivinen mieli koko prosessin ajan ja myös pääsykokeessa oli mun avain onnistumiseen. Tänä vuonna en myöskään vertaillut itseäni muihin tai rypenyt itsesäälissä huonosti menneiden harjoituskokeiden jälkeen. Kokeessa olin omassa flow -tilassa tietäen koko ajan mitä teen.

Oon ihan järjettömän ylpeä itsestäni ja siitä mitä oon saanut aikaan viimeisen kahden vuoden aikana. Oon oppinut ihan hirveästi lisää itsestäni ja kasvanut tosi paljon. Lukion parina viimeisenä vuonna en olisi ikimaailmassa uskonut, jos joku olisi sanonut mun pääsevän lääkikseen sisään toisella ''oikealla'' yrityksellä. Ei todellakaan, en mä. Oon tosi iloinen siitä, että sain sen motivaatioboostin valmistumisen jälkeen ja jaksoin tehdä kaksi vuotta töitä orjallisesti. Oon iloinen, etten ottanut sellaista koulupaikkaa vastaan jota en olisi ihan satasella halunnut, vaan luotin itseeni ja siihen, että pääsen kyllä lääkikseen kun teen tarpeeksi töitä.

Jos en olisi tänä vuonna päässyt sisään, olisin hakenut varmasti vielä ainakin kerran tai kaksi. Olin ilmottautunut jo syksyn bilsan kirjoituksiin varmuuden vuoksi, nyt pitää katsoa kerkeänkö käydä tekemässä koetta huvin vuoksi.

Sellainen hakutarina löytyy multa. Jos sä oot hakemassa johonkin kouluun ja susta tuntuu siltä, että muut on paljon fiksumpia eikä sulla riitä millään, niin oot väärässä. Kovalla työllä saa ihmeitä aikaan, sen oon oppinut ensin urheillessa ja nyt kouluun pääsemisessä.

Mun luku-urakka lääkiksen pääsykokeeseen

Yhdeksän päivän työputki on nyt takanapäin ja vihdoin saan huilahtaa päivän verran. Viime viikon keskiviikkona tuli koulujen tulokset, jonka jälkeen oonkin torstaista eteenpäin ollut töissä. Ainakaan aamuisin ei oo ollut vaikeuksia nousta ylös kun tietää, ettei tätä kovin montaa viikkoa ole jäljellä ennen syksyllä alkavia opiskeluita. Ajattelin nyt tässä postauksessa vähän avata mun luku-urakkaa tältä hakukerralta.

SYKSY:

Aloitin syksyllä varsinaisen lukemisen elokuun tienoilla, jolloin sain myös yhteistyönä Mafy Valmennuksen etäkurssin. Kurssiin kuului Mafynetin käyttöoikeudet, 7 harjoituskoetta koesalissa sekä henkilökohtainen opiskeluvalmentaja. Mulle tää kurssi oli äärettömän tärkeä, koska yhden vuoden lukemisten jälkeen en ollut todellakaan varma siitä, miten kannattaisi aloittaa uudestaan.

Etenin Mafyssa järjestelmällisesti, mutta sopivan rivakkaan tahtiin. Luin vain kemiaa ja fysiikkaa, fysiikkaa taisin lukea sen 10 tuntia ja kemiaa 5 tuntia viikossa. Määriä välillä hieman muutettiin opiskeluvalmentajan kanssa, mutta syksyllä fysiikkaa kertyi huomattavasti kemiaa enemmän. Ilman mun opoa olisin varmasti lukenut paljon suurempia määriä, josta ei todennäköisesti olisi ollut ainakaan hyötyä.

Muutenkin syksy meni opiskeluiden osalta hyvin. Etenin Mafyssa todella hyvää tahtia ja mulla oli itsevarma olo. Opin asiat nopeasti ja palasia alkoi loksahtelemaan paikoilleen pikkuhiljaa kun viime vuoden epäselvät asiat sai lisää selkeyttä. Aika meni ihan älyttömän nopeasti kun joka päivä oli selkeä suunnitelma mitä lukee ja kuinka paljon. Mafyn kanssa ei tarvinnut kertaakaan stressata sitä, että lukeeko oikeita asioita tai mitä laskuja kannattaa laskea.

KEVÄT:

Keväällä mulla alkoi Mafyn harkkakokeet, joita oli siis kevään mittaan 7 kappaletta. Mun mielestä Mafyn harkkakokeet simuloi todella hyvin varsinaista pääsykoetta, varsinkin tänä vuonna. Kuulin tosi paljon puhetta Mafyn kokeiden työläydestä, ettei oikeaan pääsykokeeseen tule yhtä työläitä tai pitkiä tehtäviä, mutta tänä vuonna pääsykoe olikin yllättävän työläs ja pitkä. Mafyn tiimi tekee jokaisen kokeen jälkeen analyysin kokeesta sekä kuvitteelliset sisäänpääsyrajat, joilla oltaisiin kouluun päästy. Mulla tämä raja ylittyi viisi kertaa seitsemästä. Mulle oli myös ihan äärettömän tärkeä tehdä kokeet oikeassa koesalissa, sillä pystyin rutinoimaan koko suorituksen vessassa käyntejä myöden. Koin, että mun kannattaa syödä ensin viinirypäleitä jotka pitää verensokerin ylhäällä, sitten parin tunnin jälkeen syödä leipä sekä pitää vessatauko 3 tunnin jälkeen. Opin myös muutaman kokeen jälkeen mulle parhaan koetaktiikan, josta voin kertoa lisää siinä postauksessa jossa kerron fiiliksiä itse kokeesta. Mulle rutiinit oli ihan A ja O, koska kun astuin oikeaan koesaliin, tiesin tasan tarkkaan kuinka seuraavat 5 tuntia tulee menemään.

Keväällä aloitin kunnolla biologiaa, vaikka sitä hieman luinkin jo joulukuun puolella. Biologiassa on sen verran vähemmän hommaa kuin fysiikassa ja kemiassa, että oli mulle oikein aloittaa sitä vasta kevään puolella. Kerkesin silti lukea kaiken tosi hyvin, eikä sellaisia aiheita juurikaan jäänyt joita olisin halunnut vielä kertailla.

Aloitin syksyisin päivän aina fysiikalla, mutta keväällä koin parhaaksi lukea ensin biologian ''alta pois''. Monille biologia on sitä mieluisinta luettavaa, mutta mulla keskittyminen pitkän päivän jälkeen ei enää riittänyt siihen tasapaksuun lukemiseen.

Kevät ei kuitenkaan mennyt ihan kuten olin aluksi kuvitellut. Olin käsileikkauksessa tammikuun puolella, josta sain sairaslomaa muutaman viikon. Helmikuussa lähdettiin Espanjaan, jonka jälkeen mulla alkoi ihmeellinen pyörryttäminen. Kävin lääkärissä ja pääsin jatkotutkimuksiin. Pyörrytyksen lisäksi kävin tutkituttamassa mun suoliston sekä mahalaukun, koska mulla oli huonoa oloa sekä vatsaongelmia. Varsinkin pyörrytys haittasi lukemisia enemmän kuin uskalsin blogissa paljastaa. Jouduin useasti lähtemään aiemmin kotiin kuin oli tarkoitus ja tottakai se häiritsi henkisesti tosi paljon. Pelkäsin että saan oikeassa kokeessa uuden ''kohtauksen'' jolloin ainut asia mitä voin tehdä on pitää silmät kiinni. Se, että kaikki työ ulosmitataan siinä viidessä tunnissa ahdisti ihan järjettömästi. Ahdisti, että joku musta täysin riippumaton asia pilaisi koko kokeen. Onneks niin ei sitten kuitenkaan käynyt ja sain tehtyä kokeen täysin ilman ongelmia.

Tein koko vuoden lukemisten ohessa töitä. Oon Subwayssa vuoropäällikkönä, eli vastuuta on jonkun verran eikä töihin voi mennä ihan päättömänä palloilemaan. Mulla oli kuitenkin molempina hakuvuosina mahdollisuus vähentää tunteja silloin kun siltä tuntui, mikä oli tottakai ihan mahtava juttu. En usko, että monessa muussa työpaikassa pomo olisi yhtä ymmärtäväinen lukemisten suhteen kun mulla. Tein siis syksyn lähes normaalisti 25-30h/viikkoon töitä, mutta joulun jälkeen vähensin n. 15-20h/vko. Toki keväälläkin töitä oli suhteellisen paljon, pari kolme vuoroa joka viikko. Montaa vapaapäivää mulle ei jäänyt.

Kokonaisuudessaan lukutunteja kertyi tänä vuonna noin 700 ja viime vuonna hieman enemmän. Laitan tähän vielä mun Mafyn käyrät, mutta nehän ei kerro juuri mistään. Fysiikassa mun käyrä huiteli korkealla, mutta voin näin jälkikäteen todeta, että joissain kohdissa tahtia olisi voinut hieman hidastaa ja tehdä tehtäviä laadukkaammin. Bilsassa kerkesin just ja just käydä kaikki asiat, mutta se olikin ihan tarpeeksi kun otin alusta asti ideaksi opiskella asiat niin hyvin kuin pystyn, tehdä kääntökortteja ja lukea joka päivä vaikeiden asioiden muistiinpanot. Kerkesin kuitenkin kerrata ne tehtävät toiseen kertaan joita en ekalla ollut saanut oikein. Kemiasta tuli ihan mun lemppariaine kevään mittaan ja pääsykokeessakin se sujui hyvin. Siinä tahti oli tasaisen tappava koko vuoden ja  keväällä kun tehtävät alkoi loppumaan kesken, tein listaa asioista jotka vielä vaati uusintakierroksen, kuten atomiorbitaalit ja keskityin lopun ajasta näihin juttuihin.

Nyt ihanaa perjantai-illan jatkoa ja viikonloppua❤️