perjantai 23. marraskuuta 2018

MAAILMAN PARAS GRANOLA

Me tehtiin tätä granolaa jo viime vuonna joululahjoiksi ja tottakai itsellemme. Me tykästyttiin tähän ihan älyttömästi ja jokainen, jolle tätä lahjaksi annettiin, pyysi ohjetta itselleen kun granola oli syöty loppuun. Alunperin ohje löytyy täältä, mutta mä ajattelin tulla jakamaan tän teille myös mun blogissani. Pari juttua jätettiin pois, mutta muuten samalla ohjeella mentiin. 
IMG_3174
Tarvitset: 
8 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
3-4 dl pähkinöitä
1 tl suolaa
1 tl jauhettua muskottipähkinää
1,5 tl kardemummaa
3-5 tl kanelia
1,5 dl hunajaa
5 rkl kookosöljyä
4-5 rkl maapähkinävoita
IMG_3181
1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa.

2. Sulata kattilassa hunaja ja kookosöljy, sekä lisää joukkoon maapähkinävoi.

3. Lisää sulatettu massa kuivien aineiden sekaan.

4. Levitä seos pellille tasaiseksi kerrokseksi. Lämmitä uuni 175 asteeseen ja paista uunissa 20-30 minuuttia. Me sekoiteltiin n. 10 minuutin välein niin, että granolalle tuli tasainen ruskea väri.

5. MAISTA!
IMG_3193
Kannattaa miettiä pariin kertaan, että kannattaako tätä tehdä silloin, kun pähkinäallergikko on samassa asunnossa. Uunista nousee sen verran voimakkaat (ja ihanat) tuoksut, että voin vaan kuvitella, että pähkinäallergikon oireet alkaa jo tästä hajusta.

En voi kun suositella. Tää on niin ihana ja käytännöllinen joululahjakin. Hyvää viikonloppua kaikille, muistakaa rentoutua!

tiistai 20. marraskuuta 2018

OPISKELUMOTIVAATIO HAUSSA

Koska syksy alkaa kääntyä talveksi ja päivät on lyhimmillään, ei motivaatio koulun, työn tai minkään muunkaan asian suhteen ole välttämättä ihan parhaalla tolalla. Mä en itse kuulu niihin, jotka potee kaamosmasennusta, vaan mä itseasiassa jopa nautin pimeydestä ja siitä, että rutiinit on saatu kesän jälkeen taas luistamaan. Mä ajattelin silti tulla jakamaan mun vinkit opiskelumotivaation ylläpitämiseksi, koska niitä hetkiä tulee itse kullekin, kun viltin alla makaaminen kuulostaa about tuhat kertaa kivemmalta kun opiskelut ja lukeminen.
IMG_3155
Ekana lääkishakijoille muutama vinkki:

-Katso Greyn Anatomiaa. Lääkärisarja Viaplayssa joka tuskin esittelyjä kaipaa. Meillä on töissä oma porukka joka katsoo Greyn Anatomiaa ja puhuu siitä kun ihmisistä jotka tuntee oikeessa elämässä. Se kertoo jo tv-sarjasta jotain.

-Lue muita lääkisblogeja tai studygrameja instagramissa. Tää voi olla ahdistavaa tai motivoivaa, kannattaa ihan itseään kuunnella ja miettiä, kannattaako lähteä katsomaan miten muilla lukemiset sujuu. Kaikki kuitenkin etenee ihan omaan tahtiin, eikä sinne sisään aina mene ne, jotka on ahkerimmin ja määrällisesti eniten lukeneet.

-Lue tiedelehtiä joissa on lääketieteellistä tietoa. Mä oon itse eksynyt tosi monesti kirjaston lehtilukusaliin lukemaan Tieteen kuvalehteä, ihan vaan mielenkiinnosta. Kun on oppinut paljon lisää lukiokirjoista, alkaa muu, ns. ylimääränen tieto kiinnostaa aiempaa enemmän.

-Mafy-Valmennukselta saa ostettua opiskeluvalmentajan, joka moniin kursseihin myös kuuluu. Myös mulla on oma opiskeluvalmentaja*, joka on auttanut ihan älyttömän paljon luku-urakassa. En todellakaan osannut kuvitella kuinka paljon levollisemmin mielin omasta lukemisesta on, kun joku muu sanoo kuinka paljon lukea ja mitä. Lisäksi, kukapa meistä ei kaipaisi pieniä kehuja ja tsemppejä?  Mä tuun lähiaikoina tekemään teille erillisen postauksen tästä aiheesta, että mitä me oikeestaan keskustellaan ja miksi mä arvostan omaa opiskeluvalmentajaa niin paljon.

*Mafyn valmennuskurssi, johon opiskeluvalmentaja sisältyy, on saatu blogiyhteistyönä.
IMG_3163
Sitten muutamat vinkit ihan jokaiselle mihin tahansa motivaatiopulaan:

-Älä syyllistä itseäsi. Syyllistäminen tekemättömistä töistä ei auta tippaakaan. Tää on tietysti helpommin sanottu kun tehty, mutta kuten urheilussakin, levossa kehittyy. Tää ei tietysti päde kun tiettyyn pisteeseen asti, mutta syyllistäminen ei auta. Jos tuntuu siltä, että tänään opiskelusta ei tuu mitään, on paljon parempi laittaa kirjat hyllyyn ja olla loppupäivä ajattelematta asiaa. Se, että oot lukenut muutaman tunnin puolitehoilla niin, ettei päähän jäänyt mitään on paljon huonompi kuin se, että saat tuulettua yhden ylimääräisen päivän.

-Tee jotain ihan muuta. Elämässä on hyvä olla jotain muutakin aktiviteettia ja ajateltavaa kuin lukeminen. Mä voin omalla kokemuksella kertoa, että viime vuonna homma osittain kaatu nimenomaan siihen, ettei päässä pyörinyt paljoa muuta kuin bilsan nippelitiedot.

-Ajattele lukemista ja oppimista henkisena kasvuna ja kehittymisenä. Mä oon alkanut nähdä opiskelua jo nimenomaan asiana, jota haluan tehdä siksi, että tietäisin asioista enemmän. Varsinkin bilsaa on ihana lukea, kun oikeasti huomaa kehityksen ja oppii lisää. Opiskelusta tulee helposti pakkopullaa, mutta kun oppii nauttimaan uuden tiedon omaksumisesta, niin opiskelusta tulee mielekkäämpää. Ihan samalla tavalla kun urheiluun jää koukkuun sen takia, että huomaa kehittyvänsä, niin sama pätee opiskeluun.

Näillä vinkeillä loppuviikkoa kohti! Mukavaa tiistaita kaikille♥


keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Persoonallisuustestin tulokset

Tein netissä persoonallisuustestin 16Personalities monien muiden innoittamana, ja ajattelin tulla jakamaan mun tuloksen tänne. Vaikka blogia kirjoitankin ja oon suht avoin täällä julkisesti, niin silti monet ei ''tunne tunne'' mua.

Testin mukaan oon Puolustaja. Eniten heti pisti silmään tosi osuvat prosenttiosuudet:
61% Introvertti ja 39 % Ekstrovertti, pitää paikkaansa. Oon just ton verran enemmän introvertti enkä prossaakaan enemmän tai vähemmän.

69% realistinen ja 31% intuitiivinen. Tää osuu kanssa just eikä melkein. Harvoin teen mitään asioita täysin päähänpistosta tai hyppää päätöksiin miettimättä ja harkitsematta.

78% Suunnitteleva ja 22% etsivä. Tää on jopa naurettavan paikkaansa pitävä, koska mä siis suunnittelen päiväni, viikkoni, jopa vuoteni aika tarkkaan. Mun pää räjähtää, ellen oo täysin kartalla mitä huomenna tapahtuu ja mihin kellonaikaan. Mulla on jopa vaikea tulla toimeen ihmisten kanssa, joille suunnitelmallisuus ei oo niin tärkeää. En voi kuvitellakaan, että lähtisin esim. reppureissaamaan ulkomaille tietämättä missä nukun seuraavan yöni. Ajatuskin puistattaa.
IMG_2308m
Kerään tähän alle myös muutamia mielenkiintoisia lauseita, joihin haluan tarttua kiinni.

''Vaikka puolustajat ovat empaattisia, he voivat olla hurjapäisiäkin puolustaessaan perhettään tai ystäviään, ja vaikka he ovat hiljaisia ja pidättyväisiä, heillä on usein hyvät ihmissuhdetaidot ja vakaat sosiaaliset suhteet.''

Tästä erittäin samaa mieltä. Edenkin koen, että mulla on tosi hyvät ihmissuhdetaidot niissä tilanteissa, joissa täytyy olla. Samoissa tilanteissa oon kuitenkin hiljanen siihen asti, kunnes on pakko tsempata ja olla sosiaalinen. Myös lause ''Puolustajat ovat luontaisesti sosiaalisia, mikä on epätyypillinen luonteenpiirre introverteille persoonille.'' tukee mun näkemystä itsestäni sosiaalisissa tilanteissa.


''Puolustajat yhdistävät perinteistä parhaat puolet ja halun tehdä hyvää, ja siksi heitä kohtaa usein lääketieteen ammatinharjoittajissa, akateemikoissa ja hyväntekeväisyystyössä.''

Ai että onpa ihana kuulla, että tän testin ja mun persoonallisuuden perusteella sopisin just siihen ammattiin, johon pyrin. En oo koskaan epäillyt ettenkö lääkäriksi sopisi tai olisi siinä hyvä, mutta tottakai välillä miettii, että onko oikeanlainen ihminen niin rankkaan työhön. Ainakin tämä testi puhui mun puolesta.

''Puolustajapersoonat, erityisesti kiihkeät sellaiset, ovat usein pikkutarkkoja, jopa perfektionisteja, ja vaikka he jahkailevat, heidän voi aina luottaa saavan työnsä valmiiksi ajallaan. Puolustajat ottavat vastuunsa henkilökohtaisesti, ylittävät jatkuvasti omia rajojaan ja pyrkivät tekemään kaikkensa ylittääkseen odotukset ja miellyttääkseen muita, sekä kotona että työpaikalla.''

Mä en oo ihan varma onko miellyttämisen halu hyvä vai huono asia, mutta tunnistan itseni. En oo koskaan myöskään jättänyt tekemättä jotain asiaa jos oon sen luvannut hoitaa, ellei nyt oo tullut terveys tai joku vastaava edelle. Mulle ihan äärettömän inhottava tunne on se, että joutuisin pettämään jonkun luottamuksen ihan vaan vaikka sillä, etten pysty vaihtamaan työvuoroja. Mulla on myös aina ollut joku asia johon haluan satsata kaiken ja menestyä siinä, joten omien rajojen etsiminen on tuttua monella eri elämän osa-alueella.
IMG_2238mTää testi sai mut oikeesti oivaltamaan asioita itsestäni. Oon joskus pitänyt itseäni pessimistisenä, mutta tästä lähtien ajattelen olevani realistinen. Tajusin myös mun aikatauluhulluuden olevan vaan suunnittelevan luonteenpiirre, eli nou hätä, samaa linjaa saa jatkaa. Suunnitelmallisuutta oon jopa pitänyt tosi negatiivisena luonteenpiirteenä.; onkohan mussa joku vikana, että en koe suurta nautintoa matkustelusta varsinkaan uusiin paikkoihin tai siitä, etten tiedä mitä teen huomenna. Tästä lähtien oon vaan ylpee siitä, että osaan aikatauluttaa elämääni ja pitää siitä kiinni. Tottakai välillä täytyy ottaa rennommin ja muistaa pitää päiviä, jolloin ei oikeasti aikatauluta mitään, mutta sopivan harvoin ;)

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

KOKEMUKSET MAFYNETISTÄ

Mä oon lukenut nyt kaksi kuukautta Mafynetin avulla, ja ajattelin tulla kertomaan teille mielipiteitä ja ajatuksia siitä. Jos joku ei vielä siis tiennyt, niin haen lääketieteelliseen keväällä, nyt kolmatta kertaa mutta toista kertaa tosissani. 

Mafynetti on siis tabletissa tai tietokoneella oleva sovellus johon kirjaudutaan sisään omalla käyttäjällä, jonka jälkeen voit valita kurssin, jota haluat opiskella. Mä luen lääkiskursseja, mutta esimerkiksi YO-kirjoituksiin valmentavat abikurssit kuuluu itseopiskelumateriaaliin myös, eli tehtävät ei pääse loppumaan. Kurssi on valmiiksi järjestetty selkeään järjestykseen, eli itse ei tarvitse huolehtia mitä opiskella ja milloin.

Mulle Mafynetti on ollut järjettömän iso apu. Kontrasti viime vuoden opiskeluihin on ihan valtava, koska viime vuonna mä en ollut todellakaan varma omasta tekemisestä. Laskenko ja luenko tarpeeksi, keskitynkö oikeisiin asioihin, teenkö muistiinpanoja vai en, osallistunko harjoituskokeisiin tai valmennuskurssille ja mitä asioita lukea keväällä kertauksena. Siis en pysty sanoin kuvailemaan miten paljon stressittömämpi mun olotila lukemisen suhteen on ollut. Vaikka muuten on ollut kiire, niin kuitenkin lukemiset on ollut asia, joka ei itsessään stressaa. Oon voinut luottaa siihen, että kunhan luen sovitut tunnit ja etenen Mafynetin mukaan, niin se riittää. Ei tarvitse päästä tiettyä sivumäärää eteenpäin tai laskea tietyn kappaleen laskut ennen kun voi olla tyytyväinen päivän panokseen. Nyt joka kerta kun lähden kirjastolta, voin olla varma, että oon edennyt oikeaan suuntaan.
IMG_1207
Mulla oli viime vuonna tosi monesti lukupäivän jälkeen hirveen epävarma olo. Yritin vielä illalla miettiä että mitä virheitä mä tein laskuissa ja että "pakko muistaa tehdä nää tehtävät vielä uudestaan". Nyt Mafynetti kertaa multa ne tehtävät automaattisesti, joita en oo merkannut osatuksi. On tosi helpottavaa tietää, että vaikka en tehtävää osannutkaan, niin saan yrittää sitä muutaman päivän päästä uudestaan eikä mun itse tarvitse huolehtia, että muistanko palata siihen. Taas yksi stressitekijä vähemmän.

Kuten jo aiemmin mainitsin, Mafynetissä on asiat järjestetty selkeyden perusteella, eikä kursseittain. Tää tuntu musta aluks vähän hassulta, mutta nyt kun siihen on tottunut, en todellakaan osaisi mennä vaan kurssi kerrallaan. Oon hoksannut monien aiheiden yhteyksiä ihan vaan opiskelemalla ne peräkkäin Mafynetissä, vaikka aiheet onkin eri lukiokurssien sisällössä. Koko Mafynetin sisällöstä vaan huomaa, että siihen on laitettu paljon vaivaa jotta se palvelee nimenomaan opiskelijaa. Mä oon itse ottanut lukiokirjoja mukaan vaan kerratessa, bilsassa tuun käyttämään myös lukiokirjoja jotta ymmärrys on tarpeeksi laaja. Fysiikassa ja kemiassa laskurutiini on tärkeämpi ja sillä pääsee hyvin perille myös teoriasta.

Mä oon lukenut nyt siis pelkästään fysiikkaa ja kemiaa, fysiikkaa suhteessa enemmän. Mulla on oma opiskeluvalmentaja joka kuuluu etäkurssiin, ja hänen kanssa ollaan yhdessä mietitty sopivat tuntimäärät kemialle ja fysiikalle. Mafynetti laskee nimenomaan aktiivista opiskelua, eli jos sanon lukeneeni viisi tuntia päivässä, niin se tarkoittaa viittä tuntia tehtävien tekoa tai teorian lukemista. Vessa- tai ruokatauot ei siis kuulu tuohon, vaan siksi ajaksi lopetetaan työajan laskenta. Tehtävien teon perusteella Mafynetti myös piirtää kehityskäyrää, jonka avulla voi seurata omaa kehitystä kohti kevättä. 

Noh, onko Mafynetissa sitten jotain huonoa mun mielestä? Mä yllätyin, kuinka haastavia tehtävät on. Tai just sopivan haastavia mulle. Koen kuitenkin, että jos olisin viime vuonna alkanut lukemaan Mafynetin avaulla alusta alkaen, olisin tarvinnut todella paljon lukiokirjojen apua. Mä koen, että mulla on niin hyvä pohja, että mulle riittää Mafynetin teoriaosuudet. Niissä kyllä kerrotaan asia laajasti mutta ytimekkäästi, mutta tottakai lukiokirjoissa vielä sitäkin laajemmin. Eli jos on aloittamassa ihan nollapohjalta, niin mä suosittelen kyllä Mafya, mutta pelkällä Mafynetillä taival voi olla vähän turhan kuoppanen. On Mafynetissä helppoja, lukiokirjojen tasosia tehtäviä, mutta niitä on ihan pari per aihealue. Jos tarvitsee vakaata pohjaa ja teorian läpikäymistä useiden tehtävien avulla uudestaan ja uudestaan (kuten mä viime vuonna), niin lukiokirjat on hyvä ottaa ohelle. Mafy Valmennus tarjoaa tietysti myös läsnäolokursseja, jotka on varmasti todella hyödyllisiä varsinkin sellaiselle, joka tarvitsee enemmän apua ja jos kysymyksiä herää paljon. 
IMG_1210
All in all, mulla lukemiset sujuu tällä hetkellä paremmin kun hyvin, ja toivon, että se jatkoo näin pitkään. Syksy on mennyt todella nopeesti, paljon nopeammin mitä vaikka viime syksy. Tänä syksynä mä oon pyrkinyt pitämään enemmän vapaa aikaa ja tekemään myös muuta kun lukemista. Ehkä se on yks syy siihen, että tää syksy on mennyt niin nopeasti ja huomaamatta. Mä odotan innolla vuoden vaihdetta, että pääsen lukemaan täysipäiväisesti ja että Mafyn harjoituskokeet alkaa. Selkeästi mun lukumäärät ja muutenkin balanssi muun elämän kanssa on ollut sopivaa, koska oon niin motivoitunut ja innoissani tästä koko prosessista. Tää on asia, joka antaa mulle tosi paljon intoa ja puhtia elämään, eikä nujerra maahan. 

Tosi hyvää ja motivoitunutta loppuviikkoa kaikille!♥

Mafy-Valmennuksen etäkurssi saatu yhteistyönä.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

LOPPUVUODEN BUCKET LIST


Lue kirja, ja nimenomaan joku muu kun oppikirja.

Osta uusi kännykkä. 

Käy kuuntelemassa kauneimpia joululauluja.

Hanki joululahjat ajoissa ja pidä paketointi-ilta samalla kuunnellen joululauluja.

Varaa hammaslääkärille aika. Ei oo tullut käytyä hammaslääkärissä enää sen jälkeen kun viimeinen kutsu tuli, joten hyvähän se olisi käydä tsekkaamassa onko kaikki kunnossa.
IMG_2751 2 IMG_2410 2
Tee ulkoilusta rutiini.

Teetä kuvia kesältä.

Polta ahkerasti kynttilöitä.

Pidä päivä, jolloin et tee mitään muuta kuin löhöät. Näitä päiviä mulla ei ookaan montaa ollut, mutta haluan, että ainakin yksi sellainen mahtuu loppuvuodelle. Viimeistään joulun aikaan sitten.

Käy kavereiden kanssa kaakaolla.

Pidä viikon loma lukemisesta äläkä stressaa pääsykokeesta yhtään.

Leivo pipareita ja torttuja. Tää on jo kerran toteutunut, mutta haluan leipoa vielä ainakin kerran uudestaan.

Keitä riisipuuroa.

Juo paljon glögiä. Harmittaa miten äkkiä joulu aina loppujen lopuksi menee ohi ja glögin juonti jää ihan pariin hassuun kertaan. Tänä vuonna yritän muistaa juoda useamman kerran viikossa!

Hanki salikortti.
IMG_2948 2 IMG_2750 2
Käy kampaajalla.

Käy ainakin yksillä joulumarkkinoilla.

Siivoa vaatekaappi ja ota kirppispöytä.

Osta uusia neuleita.

Pidä perinteiset joulukorttitalkoot Sannin ja äidin kanssa.

Käy hieronnassa.

Nauti jokaisesta päivästä, vaikka etukäteen kuulostaisi tylsältä päivältä. Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu, ja ainakaan en koskaan elä enää vuotta 2018!