lauantai 5. joulukuuta 2015

Luukku #5: Joululahjaksi

Näyttökuva 2015-11-15 kello 18.38.15
Naiselle - Naisille onkin helppo miettiä mahdollisia lahjavaihtoehtoja, mutta tietysti se just oikeen lahjan löytäminen on vähän hankalampaa. Kannattaa miettiä onko lahjan saaja puhunut tarvinneensa tai haluavansa jotain, sehän on ihan huikea tilaisuus mikä kannattaa käyttää hyödyksi. Usein näin hyvää saumaa ei tietenkään tule, joten lahjan keksiminen on vähän vaikeampaa. Keräsin tähän kollaasiin vähän ideoita laidasta laitaan, parhaitenhan itse tuntee lahjan saajan, joten mitään sen isompia vinkkejä on vaikea antaa. Inspistä hankintoihin voi hyvin ettiä esim. nettikaupoista.
Näyttökuva 2015-11-18 kello 20.38.59
Miehelle - Tää onkin sitten se kuuluisa vaikeampi rasti. Aina toimivat lahjakortit, suklaa ja bokserit ei välttämättä joulusta toiseen toimi ja haluaisi keksiä jotain muuta. Jos hankinnassa olisi jotain arvokkaampaa, niin esimerkiksi kello tai hyvät kuulokkeet on hyviä mahdollisia lahjoja. Tietysti myös itse tehdyt leivokset tai keksit varmasti miellyttää. Yks hyvä lahjaidea esimerkiksi poikaystävälle vois olla joku viikonloppureissu vaikka Helsinkiin tai muualle kauemmas Suomessa tai Suomen ulkopuolella. Se on tietysti yks niistä lahjoista joka taas vaatii vähän enemmän sitä rahallista panostusta. Myös miehelle lahjaa ostettaessa kannattaa pitää korvat auki jo pidemmältä aikaväliltä että olisko jotain videopelejä tai vaatetarpeita jollon onkin hyvä ottaa mahdollisuus käyttöön.

Toivottavasti tässä nyt edes joku uus idea tuli esille ettei jokaisessa blogissa pyöriteltäisi aina niitä samoja lahjaideoita. Onhan se totta, että ei niitä mahdollisuuksia niin kauheen montaa ole, mutta niinkun sanottu, jokainen tietää kelle lahjaa ostaa ja tuntee tämän parhaiten :)


perjantai 4. joulukuuta 2015

Luukku #4: Joulukorttien askartelua

Itse tehdyt kortit ilahduttaa aina ja Mintun meillä ollessa marraskuun puolella päätettiin askarrella muutamat joulukortit. Olin pienenä aikamoinen askartelija ja senkin takia meidän askarteluvälineet on hyvällä mallilla. Silti näihin kortteihin ei paljon välineitä tarvitse. IMG_0031
Tässä on meidän kaikkien tekemät kortit sekaisin, mutta ajattelin esitellä parit hyvät ideat vielä tarkemmin teille.
IMG_0039
Tän idean sain pyörimällä netissä, ja tää oli musta jotenkin söpö! Pientä vaivaa se vaati että jokaiseen pakettiin sai rusetin pyöräytettyä mutta sillä saa kivan yksityiskohdan ja korttikin näyttää siltä että sen eteen on nähty vaivaa. Meillä on myös erilaisia kuosipapereita, joten niistä oli kiva valita sopivat ''lahjapaperit'' paketeille. Paketit on myös 3d-tarroilla, joka nostaa ne kivasti ylös kortista.
IMG_0033
Yksinkertasuus on välillä valttia! Toi joulupallon kuosi on edellisen kortin lahjapakettien tapaan kuosipaperia. Tää ei oo monimutkanen tehdä, mutta sitäkin nätimpi mun mielestä!
IMG_0036
Porot on niiin söpöjä ja varsinkin jos niillä on punaset helmet neninä. Meillä oli myös sopivasti jäänyt askartelusilmiä yli, jotka saa noi porot heräämään eloon!
IMG_0035
Tääkin on ihan superyksinkertanen kortti, ja ihan vaan rajaamalla kortin reunoja saa kivan pienen yksityiskohdan. Kuusikin on kiinni 3d-tarroilla ja latvassa on läpinäkyvä helmi.
IMG_0026
Korttien tekemisessä vaan mielikuvitus on rajana, ja sehän siinä huippua onkin! Myös pakettikortteja on tosi kiva tehdä jos kaikki joulukortit oliskin jo lähetetty! :)

torstai 3. joulukuuta 2015

Luukku #3: Caseapp giveaway

Nyt olis vuorossa luukku josta mä oon innoissani! CaseApp otti muhun yhteyttä josko haluisin tehdä kampanjan heidän kanssaan ja aattelin että täähän on hyvä idea yhdeksi luukuksi. Eli CaseAppilta saa kännyöille ja tietsikoille kovia- ja tarrakuoria, multa iteltäni löytyy jo Macilta tarrakuori ja yks kova kuori iPhonelle. Parasta tässä on se, että kuoren kuosin saa suunnitella ihan itse! Voit tehdä vaikka kollaasin sulle tärkeistä ihmisistä tai sit valita jonkun mieluisan kuvan koristamaan kännykkää tai konetta. Se on tosi helppoo ja ehottomasti hyvä lahjaideakin mun mielestä kun sekin on nyt ajankohtasta! 
IMG_0656 IMG_0669
Mä sain tehdä yhden uuden kuoren itelleni ja hetken nettisurffailun jälkeen päädyin tähän Lontoo -aiheiseen kuoreen josta tulikin paljon kivempi mitä mä kuvittelin!! Tykkään tykkään tykkään! :)
IMG_0685IMG_0676
Nyt mennään siihen parhaaseen juttuun:
CaseApp arpoo yhden tarrakuoren tai kovan kuoren joko kännykkään tai tietsikkaan, ihan miten voittaja haluaa. Tässä ohjeet arvontaan jotka on tosi yksinkertaset:

Kirjoita toimiva sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään ja olet mukana arvonnassa! 
(Huom! Viime arvonnoissa on tullut sitä ongelmaa että kun laittaa sähköpostinsa tonne niin saattaa tulla jonkinnäköstä roskapostia, joten jos haluut niin kirjoita osotteesi (at) muotoon niin sitä ei kopioimalla saa roskapostilistoille ainakaan mun käsitysten mukaan.) 

Aikaa osallistua on 6.12 asti jolloin arvon voittajan ja oon häneen yhteydessä!
Onnea kaikille arvontaan! :)

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Luukku #2: Jouluvaloilua

IMG_0640IMG_0613IMG_0635 IMG_0627 IMG_0652 IMG_0633
Nyt pääsi munkin huonetta koristamaan jouluvalot, niistä tulee kyllä niin tunnelmallinen fiilis! Aion pitää näitä päällä niin paljon kun mahdollista niin tää pimeysmasennuskin hälvenee ihan varmasti! :)

tiistai 1. joulukuuta 2015

Luukku #1: Joulunavaus

Hyvää joulukuun ekaa päivää kaikille! Vihdoin se koko syksyn odotettu kuukausi on täällä ja niin myös joulukalenterin ekan luukun saa avata. Jyväskylässä, kuten varmasti monessa muussakin kaupungissa on perinteisesti joulunavaus aina marraskuun loppupuolella. Itse harvoin varta vasten meen sitä katsomaan, mutta koska se kestää kuitenkin kolme päivää niin useesti siellä tulee kuitenkin piipahdettua.
IMG_0451 IMG_0441 IMG_0440
Jyväskylän joulunavaukseen kuuluu mm. jouluvalojen laittaminen ympäri kaupunkia, Sokoksen jouluikkuna, jouluaiheista ohjelmaa koko viikonlopun ajan ja tietysti ilotulitus viimeisenä asiana sunnuntai-iltana. Koko kaupunki on kyllä aina niin nättinä, että ihan pelkkä keskustassa kävely on mukavaa!
IMG_0454 IMG_0446 IMG_0433
Kuvat joulunavauksesta alotti myös kivasti koko joulukuun ja joulukalenterin täällä blogin puolella. Sen verran mainitsen jo etukäteen kalenterista, että osa luukuista on tosiaan vähän pienempiä postauksia ja osa isompia että mä pysyin järjissäni tätä tehdessä. Yritin toteutella teidän toiveita mahdollisimman pitkälle, suurin osa näistä postauksista kuitenkin on jouluaiheisia. Jatkan  toivottujen erikoispostauksien tekemistä sitten joulun jälkeen. Toivottavasti te tuutte tykkäämään Fortifyn joulukalenterista! :)