Mä en tiedä. Mä en tiedä missä mun elämä tulee olemaan vuoden päästä tai kymmenen vuoden päästä. En tiedä mitä mä haluan, tai oikeastaan että mikä se oikea ratkasu olisi. Tiedän kuitenkin tasan tarkkaan mihin kouluun mä tuun ens keväänä hakemaan, ja siitä on hyvä lähteä liikkeelle.
Kuva: Tero Siivola
Mä en tiedä miksi mun motivaatio on tällä hetkellä paljon isompi opiskelua kuin urheilua kohtaan, vaikka urheilu on aina ollut niin selkeästi se ykkönen. Oon tehnyt ainakin viimeset 5 vuotta ratkasuja pelkästään urheilu edellä, mutta mitä jos mä en enää halua sitä? Oon laittanut rahat säästöön ulkomaan leirejä varten (mikä nyt on ihan kiva valinta, ei siinä), käynyt lukion neljään vuoteen, jättänyt lukuisat kavereiden tapaamiset treenien takia, käyttänyt kaiken vapaa-ajan omatoimiseen treeniin eli esim. huoltamiseen ja tehnyt joka ikisen reenin mitä mulle on määrätty. Näitä päätöksiä tekee varmasti monet, monet muutkin. Oonko mä panostanut nää viimeset vuodet täysin turhaan, jos musta ei tuukkaan urheilijaa? Pitäiskö mun jatkaa urheilu edellä tehtyjä päätöksiä ja katsoa, mitä musta saattaa tulla, vaikka se ei tällä hetkellä tunnukaan oikealta ratkaisulta?
En tiedä siis tuleeko mun seuraavat, lukion jälkeiset vuodet pitämään sisällään urheilua vaiko ei. Oon kuullut lähipiiristä kommenttia, että lukion jälkeen ei voi enää kehittyä jos ''häiriötekijöinä'' on koulua, töitä, poikaystävää jne. Eli tän mukaan mun täytyis tehdä niin iso päätös urheilun myötä, että mä tuun kokeilemaan täysin mun urheilukortin. Enkä tiedä haluanko sitä, tällä hetkellä vastaus olis ei.
Kuva: Tero Siivola
En tiedä missä kaupungissa haluan viettää mun seuraavat vuodet ja luultavasti ensimmäisenä väivuoden. Tai ''haluta'' on tähän ehkä väärä sana, koska kyllä mä tiedän mitä mä haluan, mutta taas se urheilu kummittelee takaraivossa. Jos mä muutan pois Jyväskylästä, treenaaminen oleellisesti vaikeutuu varsinkin, jos valmentaja on täällä. Ja etävalmennussuhde tai miks lie sitä kutsutaankaan rikkoo kaikkia niitä asioita, jotka on edellytyksenä kehittymiselle lukion jälkeen.
Musta tuntuu, että nykyään tehdään tosi iso juttu urheilussa pärjäämisestä aikuisiässä, ja miten siihen pääsee. Tai niinhän se varmaan onkin, enpä lähde väittämään vastaan. Mutta mitään muuta elämää ei saa olla, jokainen tunti täytyy miettiä urheilun kannalta järkevästi ja kaikki voimavarat jätettävä treeneihin. Se varmasti toimii joillekin, joten en moiti urheilijoita jotka tohon pystyy. Mäkin luulin pystyväni ja etenkin haluavani tota vielä vuos sitten, mutta en tiedä enää.
Kuva: Tero Siivola
Yleisesti ottaen en tiedä mitä mä haluan. Oon halunnut niin kauan elää urheilun ehdoilla, että onko väärin haluta kerrankin jotain muuta? Onko outoa, että näin nopeasti, noin vuodessa mun mieli muuttuu ihan kokonaan? Onhan mun elämäntilannekin muuttunut, mutta musta tuntuu että se on osittain ''pelastanutkin'' mut kun urheilu on ollut mulle kuitenkin niin vaikeeta viimeset vuodet vammojen kanssa painiessa.
Mä treenasin vuos sitten syksyn tosi kovaa, ehkä jopa liian kovaa jos miettii mun henkistä kanttia. En muista niistä viikoista paljoakaan, mutta olin tosi kireellä kun treenasin 14-16 kertaa viikossa ja pyöräilin lisäksi 20km päivässä kouluun. Mulla oli motivaatio ihan huipussaan, joten ei ollut mitään väärää treenatakaan ja mä tykkäsin tosta. Siksi musta tuntuu, että noin korkeelta vaan tipahtaa tosi nopeesti.
Kaikkea tätä vaikeuttaa se, että mä pääsin taas maajoukkueeseen. Tänkin takia oon miettinyt tämmösen tekstin julkaisemista jo pitkään, että kelle kaikille tää kantautuu. Mä haluan ehkä korostaa tässä vaiheessa jo, että nää on ajatuksia joita mun, ja varmasti monen muun, paljon paremmankin urheilijan mielessä pyörii. Jos näistä haluaa johtopäätöksiä tehdä, niin sallitakoon se, mutta niin kun olen monta kertaa jo sanonut, en tiedä itsekään mitä haluan. Puntaroin vaan tällä hetkellä kuumeisesti asioita mun pään sisällä.
En tiedä, tai en usko ainakaan että musta olis pelkästään urheilemaan tulevaisuudessa. Mä haluan opiskella, varsinkin nyt, tai tulevaisuudessa esim. välivuodella kun mulla on siihen motivaatiota. Mä olen nyt löytänyt itselleni oikean tuntuisen alan, ja oon innoissani lukemassa kevään pääsykokeisiin. Tiedän, että se vaatii tosi paljon töitä, mutta realistina mä pystyn odottamaan sisälle pääsyä kärsivällisesti. Mä haluaisin muuttaa omille, tehdä töitä, opiskella ja treenata. Se vaan ei oo semmonen yhdistelmä mikä tähtää isoihin kisoihin ja huippu-urheilu-uraan.
Se on kuitenkin fakta, että urheilulla mä en ikinä tuu rikastumaan. Ehkä elättäisin itseni nää vuodet mitkä urheilen, mutta sen jälkeen saattaisin jäädä ''tyhjän päälle''. Mä en haluaisi heittää hukkaan mun unelma-ammattia sen takia, että lähtisin kokeilemaan pääsisinkö joskus aikuisten arvokisoihin, kun ei sieltä mitään jackpottia ole tulossa ainakaan näillä näkymin. Tiedän, että unelmiin täytyy uskoa että ne voi saavuttaa, mutta tällä hetkellä kun mietin mun tulevaisuutta kokonaisuudessaan, mun täytyy olla realistinen ja miettiä myös muita unelmia ja haaveita.
Kuva: Sami Säisä
Mä en sano, että haluaisin lopettaa urheilun, en todellakaan. Haluaisin vaan nähdä, onko musta muussakin elämässä johonkin ja sitä kautta vaikuttaisin mun tulevaisuuteen ja niihin unelmiin, mitkä ei liity urheiluun. Tällasia unelmia on nimittäin tullut paljon tässä viimesen vuoden aikana. Nimenomaan haluan urheilun pysyvän osana mun elämää vielä pitkään, mutta sitä, että missä mittasuhteessa, en vielä tiedä.Toisaalta, urheilla ehtii vain nyt ja opiskella myöhemminkin. Juurikin se mietityttää, että oonko valmis uhraamaan aikaa ja vaivaa tästä eteenkin päin vielä monta vuotta jos se ei tuotakaan minkäänlaista tulosta. Silloin, kun mä lopettaisin mun urheilu-uran, mulla saattais olla jo hyvä ammatti, ehkä jopa perhe. Eihän näitä sais näin rankasti jakaa kahteen osaan, mutta mulla on vaan semmonen kuva ettei molempiin voi panostaa ainakaan täysillä.
Kuva: Tero Siivola
Ainakin nyt tämä kausi loppuun mennään urheilu edellä, se on varmaa. Mieli kerkeää muuttua monesti vielä tässä matkan varrella, joten innolla odotan kaikkiin näihin kysymyksiin vastauksia. Haluan ehkä lukea tän postauksen joskus kymmenen vuoden päästä ja vastata noihin kysymyksiin itse, haha.
Nyt tuli taas vaihteeksi tosi syvällinen postaus, mutta musta tuntu hyvältä avata vähän ajatuksia mun elämästä kun tämmösiä juttuja mietin kuitenkin ihan päivittäin.
Nyt hyvää ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!♥
