Tänään 22-v, haaveita ja tavoitteita

Oon tosi järjestelmällinen ihminen ja haluan, että kaikki on suunniteltua mahdollisimman pitkälle. Tiedän, ettei elämää ole hyvä liiaksi suunnitella, mutta toisaalta jos se rauhoittaa mua, niin miksi ei? Mulle ennen kouluun pääsyä pahin stressin aihe oli se, etten tiennyt yhtään, mitä mun elämä tulee pitämään sisällään esimerkiksi näin syksyllä. Se, etten pystynyt suunnittelemaan elämääni kesää pidemmälle ahdisti aikalailla. Toki teki varmasti hyvää kerrankin elää "katsotaan mitä tapahtuu" -asenteella, mutta myönnän sen kyllä olleen hieman ahdistavaa. 

Mä oon pikkuhiljaa oppinut pois siitä ajatusmallista, että jokainen päivä, viikko ja kuukausi pitäisi olla suunniteltuna. On silti paljon asioita, joita suunnittelen etukäteen ja haaveilen siitä, että ne tapahtuu juuri kuten oon suunnitellut. Oon jo nyt alkanut miettimään aihetta syväreille, jotka lääkiksessä kirjotetaan ennen valmistumista, siitä miten pystyn tekemään kontakteja työelämän suhteen, mihin menen töihin kun valmistun, missä asun ja milloin haluan lapsia. Mua tällaisten asioiden miettiminen rauhoittaa kummasti eikä ahdista yhtään. Tiedän kuitenkin, ettei kaikki mitenkään tule menemään sillä tavalla kuten olen ne nyt ajatellut. Oon oppinut ajattelemaan, että kaikki tapahtuu syystä ja jos jokin ei mene niin kuin olen suunnitellut, sekin on ihan ok. Suunnittelu ja haaveilu on mulle vaan hyväksi, mutta elämän suorittaminen ei koskaan. Siinä on vissi ero, jonka oonkin havainnut ja yrittänyt keskittää tulevaisuuden suunnitteluni enemmän sinne haaveiden puolelle.

Jos mä ajattelen pientä Hetaa, niin en ollut ihan yhtä järjestelmällinen tai suunnitelmallinen tulevaisuuteni suhteen silloin. Varsinkaan koulutus ei ollut se mitä mietin, se oli urheilu. Toki silloinkin suunnittelin omistavani aikuisena valkoisen Audin (jep, se oli must😂), työn josta tykkään, perheen ja omakotitalon. Mä oon aina olettanut, että sellaisen perheidyllin tavoittelu on se "normi", mutta oon tässä pikkuhiljaa alkanut huomata, että ei todellakaan. Entistä enemmän lähipiirissä on tarinoita, että esimerkiksi matkustelu vie mukanaan ennemmin kuin opiskelu tai perhe-elämä. Jokainen tie on varmasti se oikea, kunhan tekee just sellasia asioita mitkä saa onnelliseksi. Mulle se on elämäni suunnittelu tietyllä aikajänteellä opiskelun, työn ja perheen suhteen. En halua, että mun elämä on vaan etapilta toiselle juoksemista, mutta tottakai omien haaveiden ja tavoitteiden saavuttaminen on yks hienoimmista asioista. En siis yritä jatkossakaan päästä eroon tästä tavastani suunnitella asioita, vaan enemmänkin keskittyä siihen, että ihan varmasti elän ja nautin myös siitä ajasta etappien välissä. 

Nyt 22-vuotiaana suunnittelen mm. elämääni valmistumisen jälkeen, mutta ne suunnitelmat tulee varmasti muuttumaan vielä monta kertaa. Onkin mielenkiintoista miettiä elämää vaikka 10 vuoden päähän, että kuinka monta nyt suunnittelemistani asioista on toteutunut, tai onko yksikään. Uskon kuitenkin, että jos elän oma onnellisuus edellä, oon 32-vuotiaana just sellaisessa elämäntilanteessa kun silloin haluankin olevani. 

Ihanaa loppuviikkoa kaikille❤️

Kuukausi lääkistä takana

Noniin, vihdoin täällä taas! Ensimmäinen kuukausi (tai oikeastaan 5 viikkoa) on nyt koulunkäyntiä takana. Voin sanoa, että nää 5 viikkoa on ollu elämäni tapahtumarikkaimmat. Vaikka kaikki perinteiset lääkiksen tapahtumat onkin olleet ihan älyttömän kivoja, oon silti tosi iloinen, että nyt ne kaikki rankimmat humputukset alkaa olla takana päin ja saa keskittyä oikeasti opiskeluun.

Mä oon huomannut nyt yliopistossa, että oon kehittynyt ihan hirveesti opiskelijana. Opin asioita todella paljon nopeammin mitä lukiossa ja ne jää helposti päähän. Ihan kauheasti ei oo vielä tarvinnut tehdä töitä ymmärtääkseen asioita, toki tästä eteenpäin asia vaikeutuu ja sitä tulee kovemmalla tahdilla. On kuitenkin lohduttavaa, että vielä ei ole tullut mitään paniikkia sen suhteen, että ei oppisi. Nimenomaan pääsykoe on opettanut mulle mitä opiskelu on ja mitkä opiskelutekniikat on just mulle sopivia. Vähän mietin, että miten ensi keväänä todistuksella suoraan lukiosta tulevat pärjäävät näin suuren tietotulvan alla, kun sitä pääsykoerumbaa ei ole tarvinnut käydä läpi eikä se ole opettanut opiskelemaan suuremmalla intensiteetillä kun verrataan lukiokursseihin. Toki senkin taidon oppii varmasti nopeasti, mutta se on aina inhottava tunne kun opiskelut stressaa.

Mä oon nauttinut opiskeluista ihan hirveästi. Meillä on tällä hetkellä menossa Fysiikkaa lääketiedettä opiskeleville -kurssi, Lääketieteellinen tieto ja viestintä -kurssi, Solun ja kudoksen rakenne ja toiminta -kurssi (SORATO) sekä Johdatus lääketieteeseen -kurssi. Näistä SORATO on ainut, johon saa panostaa enemmän, koska siitä saadaan ihan numero arvioinniksi. Vaikka muut kurssit ei sinällään liity ihmisen biologiaan mikä eniten kiinnostaa, on niissäkin ollut tosi mielenkiintoisia luentoja ja aiheita, mitä mielellään käy läpi. Ensi viikolla meillä alkaa tuki- ja liikuntaelimistön kurssi, jolloin saakin alkaa pänttäämään luiden ja lihasten latinankielisiä nimiä ihan huolella.

Tapahtumia meillä on ollut aika paljon, parina ekana viikkona huomattavasti enemmän. Mä en oo koskaan ollut kovinkaan paljoa juhlijatyyppiä, eikä yliopistoelämä ole sitä muuttanut. Oon silti nauttinut tosi paljon siitä, että ollaan käyty porukalla katselemassa menoa lähes joka tapahtumassa ja osallistuttu. Kyllä opiskella kerkiää ja ehdottomasti lähden bailuihin mukaan, vaikka alkoholi esimerkiksi ei mua määräänsä enempää kiinnosta. Kaikista eniten mä yliopistoelämässä nautin rutiineista ja opiskelemisesta, vaikka juurikin juhlimista saa olla sopivassa määrin. Ensi viikolla onkin yksi mulle uusi tapahtuma, fuksisitsit, jotka on sopivasti mun synttäripäivänä. Muutenkin alkoholi ja korkeakoulu kuullaan aika hyvin samassa lauseessa, johon liittyen oon ajatellut tehdä ihan erillistä postausta omista näkemyksistä.

Tää kuluva kouluviikko loppui terveyskeskuspäiviin. Itse pääsin onneksi juuri sille terveysasemalle jolle halusinkin, eli Jyväskylään ja nimenomaan siihen kuntaan, jossa itsekin pienenä potilaana kävin. En todellakaan osannut odottaa, että noi kaksi päivää tk:ssa olisi näin mielenkiintoiset, opettavaiset ja motivoivat. Olin kokoajan ihan into piukeana ja kyselin kaikennäköistä sitä mukaan kun kysymyksiä heräsi. Vielä ei mitään suurempaa päästy tekemään kuin kuuntelemaan sydäntä ja keuhkoja stetoskoopilla, mutta jo pelkästään sivusta seuraaminen opettaa tosi paljon. Oli todella mielenkiintoista päästä seuraamaan, että mitä kaikkea oikeasti kuuluu tk-lääkärin työhön, vaikkakin mun odotukset sen suhteen osui aikalailla oikeaan. Olisi ollut ikävää huomata noiden parin päivän aikana, että ala ei olisikaan ollut yhtään itselle sopiva eikä tuntisi olevansa oikeassa koulussa. Mun kohdalla halu toimia lääkärinä vaan kasvoi. Vasta nyt alkoi kunnolla konkretisoitumaan se, että ihan oikeasti muutaman vuoden päästä mäkin oon lääkäri.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille❤️