tiistai 16. huhtikuuta 2019

Kuukausi pääsykokeeseen #lääkikseen2019

Enää päivällä vajaa kuukausi pääsykokeeseen, jaiks! Mulle kuuluu tällä hetkellä hyvää ja odotan jo innolla, että koe tulisi. Toki on vielä muutama pikkujuttu joita haluan kerrata mutta koen, että tässä vikan kuukauden aikana ei paljoa kerkeä tehdä. Varsinkin kun alla on jo yksi ns. ''kunnon'' hakukerta, niin kahden vuoden lukemisten jälkeen tässä vaiheessa tuntuu jo siltä, että yhdellä kuukaudella ei ole juurikaan merkitystä. Mun tilanteessa ehkä enemmänkin vaan haittaa kun hyötyä heh. Mä odotan vaan innolla että saan koepaperin eteen ja pääsen testamaan oman osaamisen ja näkemään mihin se riittää. Jos se ei riitä niin sitten ei, onneksi aina tulee uusia kokeita.  

Koska biologian osalta mulla alkaa olemaan Mafyn* tehtävät käytynä ja uuden opsin kirjat luettuna, päätin vielä ostaa Koralli -kirjasarjan pari kirjaa tähän kertausvaiheeseen mukaan. Oon kokenut ne hyödylliseksi, vaikka aika pienistä nippelitiedoista puhutaankin jos niitä ei Mafysta löydy. Asioita on kuitenkin selitetty eri tavalla jos vertaa Mafya, vanhan opsin Biosia, uuden opsin Biosia, Lukion biologia -sarjaa ja tätä Korallia. On hassua miten eri kirjoissa painotetaan ihan eri asioita, ja oon halunnut lukea tietoa mahdollisimman monesta eri lähteestä, jotta joka aiheeseen olisi tarpeeksi laaja tietämys. 

Kemiassa oon pyrkinyt vaan pitämään laskurutiinia yllä ja ne mun vihaamat puskurilaskutkin alkaa olemaan hallussa. Oon oppinut muutamia pikkujuttuja vielä vähän paremmin, kuten orbitaaleja. Viime vuonna en todellakaan kerennyt opettelemaan suotyyppien erityispiirteitä tai vaikka näitä orbitaaleja, mutta onneksi tänä vuonna niille on jäänyt aikaa. Fysiikka on toisaalta mun vahvuus, mutta toisaalta myös heikkous. Koen, että omaan hyvän matemaattisen pään ja osaan ajatella fysiikan ilmiöitä selkeästi, mutta aina en saa siitä ajatusmallista kiinni. Onneksi siihen yleensä auttaa ihan vaan tilanteen rauhoittaminen ja maalaisjärjellä miettiminen. Oonkin pyrkinyt nyt viime viikot laskemaan tehtäviä jotka on sitä peruskauraa, jotta varmuus niihin on kohdallaan.

*Mafy-Valmennuksen etäkurssi saatu yhteistyönä
IMG_5799m
Oon lukenut tämän kevään n. 30h/vko, mikä on ollut mulle tosi sopiva määrä. Oon yrittänyt laittaa laadun määrän edelle ja oonkin onnistunut siinä hyvin. Ei ole ollut montaa päivää kun päivän tuntitavoitetta en olisi saanut kasaan, mikä kertookin lukutuntien olleen aika sopivat mulle. Varmasti on niitä jotka on lukenut paljon enemmänkin ja onhan se niin että useasti lukutunnit korreloi suoraan sisäänpääsyyn, mutta mun osalta koen, että jos olisin vähänkin enemmän viettänyt aikaa kirjastolla niin henkinen hyvinvointi olisi huonompi. Kaikki kuitenkin kulminoituu vaan siihen yhteen viisituntiseen ja on aika vaikea saada itsestään puristettua paras suoritus ulos, jos henkisesti ei ole hyvä olo. 

Toisin kuin viime vuonna, tänä vuonna mä odotan että pääsykoe olisi jo ohi. Viime vuonna mulla oli niin kauhea stressi loppukeväästä, että ensimmäiset lehdet puissa sai aikaan vaan inhottavan tunteen :D Haluan odottaa myös elämää pääsykokeen jälkeen, jotta kokeen jälkeen ei olisi tyhjä olo. Helposti sitä vaan miettii koepäivää ja unohtaa, että senkin jälkeen täytyisi keksiä jotain tekemistä. Varsinkin kun tulosten odotteluun menee aikaa, on tosi tärkeää keksiä muuta mietittävää. 

Mä kirjoitankin tätä postausta paahtavan kuumalta parvekkeelta hyvän lukupäivän jälkeen. Kummasti sitä vaan aina ihmettelee tätä lämpöä ja valoa kevät toisensa perään. Nyt ihanaa ja aurinkoista viikon jatkoa ja pääsiäistä jokaiselle♥