sunnuntai 20. marraskuuta 2016

From my iPhone

Havahduin vähän aikaa siihen, miten kauan onkaan aikaa siitä kun viimeks otin kännykän kuvia talteen koneelle ja samoin myös niiden purkamisesta tänne. Nyt siis pääsette mun kännykän gallerian syövereihin ihan viime kesältä alkaen. kollaasi1
Kesällä syömässä Jirin kanssa Karusellissa minigolfin pelailun jälkeen. // Lintsillä niin ikään Jirin kanssa. Tää huvipuistoreissu jäikin sitten kesän ainoaksi. // Tää on yks ihan lempparikuvauspaikoista. // Ihanat Helsingin kadut kesällä!

kollaasi3
Käytiin letuilla mun kummeilla ja vitsi oli hyvää! Muistan edelleen haha. // Adidaksen kengät puhtaina ja iskemättöminä. // Iinan kanssa jätskeillä Helsingissä. // Kalevan Kisoissa lähdössä kentälle päin. Ja tähän väliin sanon heti että aikajärjestys meni jo nyt pieleen.

kollaasi2
Lappeenrannassa päivää ennen kisojen alkua näytti vähän huolestuttavalta. En ees ymmärrä miten oli noin pimeetä vaikka olikin kesäpäivä. // Kisa-aamuna kahvia naamariin ja kisoja kohti. // SM-hopee tarttu mukaan tänä vuonna!

kollaasi6
Sain kunnon älynväläyksen tehdä tommosen ananashedelmäkorin ja oli kyllä hyvää mutta on lautanen vähän helppokäyttösempi kuitenkin heh. // Kesällä kävelyllä Sannin ja Jirin kanssa. Vitsi vaan tykkään kävelylenkeistä, niin terapeuttisia. // Sinin kanssa syömässä.

kollaasi5
SM-hopeen johdosta pääsin pohjoismaiden maaotteluun Islantiin. Siellä oli kyllä ihan super nättiä! / Tästä vikasta kuvasta sen verran että ei ollu helpoimmat olosuhteet kisata tai ees olla katsojana. Tällön mun kisa oli jo ohi ja mulla oli päällä pitkät trikoot ja kahdet tuulihousut päällekkäin ja ton tuulitakin alla pitkähihanen, kaks muuta tuulitakkia ja kevyttoppatakki ja silti oli kylmä. Se tuuli vaan oli ihan jäätävä ja siihen kun lisäs semmosen jäätävän sateen niin kummasti alko kunnioittamaan Suomen kesää.

kollaasi4
Suomitytöt kisapäivien jälkeen. // Suomen joukkue. Suomi voitti koko maaottelun niin naisten kun miestenkin osalta, joten hyvä me!! // Mä lähdössä kouluun. // Syömässä Sinin ja Titan kanssa.

kollaasi8
Ennen syksyn kirjotuksia mun päivät Espoossa näytti pääosin tältä. Oli vielä niin ihanan lämmin että pysty ottaa aurinkoa samalla! // Ihanat syksyn värit jotka kyllä lähti ihan liian nopsasti.. // Mä ihan vähän aikaa sitten. // Syömässä Jirin kanssa. Ei muuten ollu helpoin syötävä kana sen tulisuuden ja olomuodonkin kannalta.

kollaasi7
Löydettiin vähän sattumalta Lammassaari jos nyt oikein muistan ton paikan nimen. Oli kyllä ihana käpsyttelypaikka. // Viikonloppuaamut♥ // Syömässä ihanien tyttöjen kanssa!


2 kommenttia:

  1. Pitäis kyllä itelläkin tyhjentää puhelimen kuvat, sitä turhan harvoin siirtää koneelle! Kiva postaus :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi11/22/2016

    Mitä arvosanoja oot saanu kirjoituksista?:) sulla on hurjan kiva blogi!

    VastaaPoista