lauantai 29. lokakuuta 2016

Ajatuksia

Mä en tiedä. Mä en tiedä missä mun elämä tulee olemaan vuoden päästä tai kymmenen vuoden päästä. En tiedä mitä mä haluan, tai oikeastaan että mikä se oikea ratkasu olisi. Tiedän kuitenkin tasan tarkkaan mihin kouluun mä tuun ens keväänä hakemaan, ja siitä on hyvä lähteä liikkeelle.
2016-08-06 16-02-07 - 1062
Kuva: Tero Siivola
Mä en tiedä miksi mun motivaatio on tällä hetkellä paljon isompi opiskelua kuin urheilua kohtaan, vaikka urheilu on aina ollut niin selkeästi se ykkönen. Oon tehnyt ainakin viimeset 5 vuotta ratkasuja pelkästään urheilu edellä, mutta mitä jos mä en enää halua sitä? Oon laittanut rahat säästöön ulkomaan leirejä varten (mikä nyt on ihan kiva valinta, ei siinä), käynyt lukion neljään vuoteen, jättänyt lukuisat kavereiden tapaamiset treenien takia, käyttänyt kaiken vapaa-ajan omatoimiseen treeniin eli esim. huoltamiseen ja tehnyt joka ikisen reenin mitä mulle on määrätty. Näitä päätöksiä tekee varmasti monet, monet muutkin. Oonko mä panostanut nää viimeset vuodet täysin turhaan, jos musta ei tuukkaan urheilijaa? Pitäiskö mun jatkaa urheilu edellä tehtyjä päätöksiä ja katsoa, mitä musta saattaa tulla, vaikka se ei tällä hetkellä tunnukaan oikealta ratkaisulta?

En tiedä siis tuleeko mun seuraavat, lukion jälkeiset vuodet pitämään sisällään urheilua vaiko ei. Oon kuullut lähipiiristä kommenttia, että lukion jälkeen ei voi enää kehittyä jos ''häiriötekijöinä'' on koulua, töitä, poikaystävää jne. Eli tän mukaan mun täytyis tehdä niin iso päätös urheilun myötä, että mä tuun kokeilemaan täysin mun urheilukortin. Enkä tiedä haluanko sitä, tällä hetkellä vastaus olis ei.
2016-08-05 12-11-19 - 0160
Kuva: Tero Siivola
En tiedä missä kaupungissa haluan viettää mun seuraavat vuodet ja luultavasti ensimmäisenä väivuoden. Tai ''haluta'' on tähän ehkä väärä sana, koska kyllä mä tiedän mitä mä haluan, mutta taas se urheilu kummittelee takaraivossa. Jos mä muutan pois Jyväskylästä, treenaaminen oleellisesti vaikeutuu varsinkin, jos valmentaja on täällä. Ja etävalmennussuhde tai miks lie sitä kutsutaankaan rikkoo kaikkia niitä asioita, jotka on edellytyksenä kehittymiselle lukion jälkeen. 
Musta tuntuu, että nykyään tehdään tosi iso juttu urheilussa pärjäämisestä aikuisiässä, ja miten siihen pääsee. Tai niinhän se varmaan onkin, enpä lähde väittämään vastaan. Mutta mitään muuta elämää ei saa olla, jokainen tunti täytyy miettiä urheilun kannalta järkevästi ja kaikki voimavarat jätettävä treeneihin. Se varmasti toimii joillekin, joten en moiti urheilijoita jotka tohon pystyy. Mäkin luulin pystyväni ja etenkin haluavani tota vielä vuos sitten, mutta en tiedä enää.
2016-08-06 15-48-55 - 0870
Kuva: Tero Siivola
Yleisesti ottaen en tiedä mitä mä haluan. Oon halunnut niin kauan elää urheilun ehdoilla, että onko väärin haluta kerrankin jotain muuta? Onko outoa, että näin nopeasti, noin vuodessa mun mieli muuttuu ihan kokonaan? Onhan mun elämäntilannekin muuttunut, mutta musta tuntuu että se on osittain ''pelastanutkin'' mut kun urheilu on ollut mulle kuitenkin niin vaikeeta viimeset vuodet vammojen kanssa painiessa.
Mä treenasin vuos sitten syksyn tosi kovaa, ehkä jopa liian kovaa jos miettii mun henkistä kanttia. En muista niistä viikoista paljoakaan, mutta olin tosi kireellä kun treenasin 14-16 kertaa viikossa ja pyöräilin lisäksi 20km päivässä kouluun. Mulla oli motivaatio ihan huipussaan, joten ei ollut mitään väärää treenatakaan ja mä tykkäsin tosta. Siksi musta tuntuu, että noin korkeelta vaan tipahtaa tosi nopeesti. 

Kaikkea tätä vaikeuttaa se, että mä pääsin taas maajoukkueeseen. Tänkin takia oon miettinyt tämmösen tekstin julkaisemista jo pitkään, että kelle kaikille tää kantautuu. Mä haluan ehkä korostaa tässä vaiheessa jo, että nää on ajatuksia joita mun, ja varmasti monen muun, paljon paremmankin urheilijan mielessä pyörii. Jos näistä haluaa johtopäätöksiä tehdä, niin sallitakoon se, mutta niin kun olen monta kertaa jo sanonut, en tiedä itsekään mitä haluan. Puntaroin vaan tällä hetkellä kuumeisesti asioita mun pään sisällä. 
28387874613_009428c46c_om

En tiedä, tai en usko ainakaan että musta olis pelkästään urheilemaan tulevaisuudessa. Mä haluan opiskella, varsinkin nyt, tai tulevaisuudessa esim. välivuodella kun mulla on siihen motivaatiota. Mä olen nyt löytänyt itselleni oikean tuntuisen alan, ja oon innoissani lukemassa kevään pääsykokeisiin. Tiedän, että se vaatii tosi paljon töitä, mutta realistina mä pystyn odottamaan sisälle pääsyä kärsivällisesti. Mä haluaisin muuttaa omille, tehdä töitä, opiskella ja treenata. Se vaan ei oo semmonen yhdistelmä mikä tähtää isoihin kisoihin ja huippu-urheilu-uraan.

Se on kuitenkin fakta, että urheilulla mä en ikinä tuu rikastumaan. Ehkä elättäisin itseni nää vuodet mitkä urheilen, mutta sen jälkeen saattaisin jäädä ''tyhjän päälle''. Mä en haluaisi heittää hukkaan mun unelma-ammattia sen takia, että lähtisin kokeilemaan pääsisinkö joskus aikuisten arvokisoihin, kun ei sieltä mitään jackpottia ole tulossa ainakaan näillä näkymin. Tiedän, että unelmiin täytyy uskoa että ne voi saavuttaa, mutta tällä hetkellä kun mietin mun tulevaisuutta kokonaisuudessaan, mun täytyy olla realistinen ja miettiä myös muita unelmia ja haaveita.
IMG_1949
Kuva: Sami Säisä
Mä en sano, että haluaisin lopettaa urheilun, en todellakaan. Haluaisin vaan nähdä, onko musta muussakin elämässä johonkin ja sitä kautta vaikuttaisin mun tulevaisuuteen ja niihin unelmiin, mitkä ei liity urheiluun. Tällasia unelmia on nimittäin tullut paljon tässä viimesen vuoden aikana. Nimenomaan haluan urheilun pysyvän osana mun elämää vielä pitkään, mutta sitä, että missä mittasuhteessa, en vielä tiedä.

Toisaalta, urheilla ehtii vain nyt ja opiskella myöhemminkin. Juurikin se mietityttää, että oonko valmis uhraamaan aikaa ja vaivaa tästä eteenkin päin vielä monta vuotta jos se ei tuotakaan minkäänlaista tulosta. Silloin, kun mä lopettaisin mun urheilu-uran, mulla saattais olla jo hyvä ammatti, ehkä jopa perhe. Eihän näitä sais näin rankasti jakaa kahteen osaan, mutta mulla on vaan semmonen kuva ettei molempiin voi panostaa ainakaan täysillä.
2016-08-06 15-48-56 - 0878
Kuva: Tero Siivola
Ainakin nyt tämä kausi loppuun mennään urheilu edellä, se on varmaa. Mieli kerkeää muuttua monesti vielä tässä matkan varrella, joten innolla odotan kaikkiin näihin kysymyksiin vastauksia. Haluan ehkä lukea tän postauksen joskus kymmenen vuoden päästä ja vastata noihin kysymyksiin itse, haha.

Nyt tuli taas vaihteeksi tosi syvällinen postaus, mutta musta tuntu hyvältä avata vähän ajatuksia mun elämästä kun tämmösiä juttuja mietin kuitenkin ihan päivittäin.

Nyt hyvää ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!♥


21 kommenttia:

  1. Anonyymi10/29/2016

    Itse juuri lopetin yleisurheilun monien vuosien jälkeen juurikin samoista syistä, joita säkin tekstissä pohdit. Lopettamispäätös hieman pelotti aluksi, mutta nyt jälkeenpäin koen, että tein ihan oikean päätöksen :). Urheilu tulee aina olemaan lähellä sydäntäni, mutta kilpaurheilu ja kova treeni ei enää tuntunut siltä omalta jutulta. Kannattaa siis kuunnella itseään ja tehdä just niin kun susta itestä tuntuu! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi sinällään että oot joutunut jättämään kilpaurheilun, mutta jos se tuntuu nyt oikealta päätökseltä niin sittenhän se oli vaan hyvä juttu että uskalsit niin tehdä! Kiva kuulla että oot miettinyt samoja juttuja mun kanssa :) Mun täytyy vaan jatkaa näiden asioiden pohtimista jos vaikka tulisin johonkin tulokseen jossain kohtaa haha. :D

      Poista
  2. Anonyymi10/29/2016

    mihin ajattelit sit oikein hakee ens keväänä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haen lääkikseen mutta kaupunki ei oo vielä varma :)

      Poista
  3. Tää oli tosi mukava postaus, tai näin kun oon itekki pohtinut että mitä lukion jälkeen ( käyn nyt kakkos vuotta kylläkin) mutta välillä vaan tuntuu tosi ahistavalta tavallaan, kun ei tiedä vielä, mutta eiköhän sitä jotain keksi ja löydä sen sopivan alan jota haluaa opiskella. Mutta hyvää viikonloppua sulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep oikeasti tuntuu tosi oudolta ja pelottavalta että nyt tehdään niitä päätöksiä jotka sitten vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen! Elämä vie eteenpäin sehän on varmaa mutta pakostikin joku polku on parempi kun toinen, sitä vaan on vaikea tietää vielä tässä vaiheessa että mikä... Mutta tsemppiä sulle jatkoon ja kiitos ihanasta kommentista! :)

      Poista
  4. Anonyymi10/30/2016

    Asioista luopuminen ei aina ole se huonoin mahdollinen juttu, mutta noinkin suuri päätös tarvitsee varmasti aikaa miettiä. Sulla ei ole kiire, mieti ajan kanssa! On kuitenkin tavallaan hienoa kuulla, että osaat nähdä muitakin vaihtoehtoja. Urheilu ei aina ole niin yksinkertaista: voit omistaa sille koko elämäsi ja NAPS, esimerkiksi jokin vakava loukkaantuminen voi viedä kaikki unelmasi. Vaikka siis jatkaisit urheilua samat tavoitteet lasissa kuin ennenkin, olet kuitenkin "kasvanut" ihmisenä suuresti nähdessäsi muillakin elämä osa-alueilla mahdollisuuksia. Kaikkea hyvää sulle! Blogisi on huippu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli mun mielestä hyvin sanottu, ettei asioista luopuminen oo aina huono juttu. Mutta joo, ei tässä ole mikään kiire tehdä päätöksiä, vaan kunnolla odottaa että se oma kanta asioihin varmistuu. Toikin oli hyvä pointti, että osaan jo ajatella muillakin elämän osa-alueilla mahdollisuuksia, vaikka juurikaan aiemmin en sitä oo osannut tehdä kun urheilu on ollut se ainut ja oikea juttu. Tuskin tää tilanne on mitenkään huono, vaan päin vastoin uusia ovia aukeaa. Ja kiitos sulle aivan ihanasta ja tsemppaavasta kommentista! :)

      Poista
  5. Anonyymi10/31/2016

    Mille alalle oot hakemassa keväällä?:)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi10/31/2016

    Ihana kuulla että en ole ainoa joka pohtii samoja asioita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samat sanat täältä, ihana kommentti! <3

      Poista
  7. Olipa kiva lukea tällainen postaus, samaistun! Tsemppiä jatkoon 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla!! Kiitos, samoin sullekin! :)

      Poista
  8. Anonyymi11/05/2016

    Ihanaa, että joku muu miettii täysin samoja asioita kun mä! Oon tosi epävarma tulevaisuuden suhteen, jatkaako yleiurheilua vai ei... Se rajoittaa mun elämää, mutta on myös antanut mulle enemmän kun mikään muu tässä elämässä! Mulla on vähän samanlaiset fiilikset mitkä sullakin, haluan joko panostaa täysillä urheiluun tai sitten täysillä opintoihin ja jättää kilpaurheilun (lääkis tavoitteena). On hirveetä tehdä tälläsiä päätöksiä, jotka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen ja tietenkin pelkää sitä "väärää" päätöstä, mutta ehkä se riski siitä päätöksestä on joskus otettava... Tosi ajatuksia-herättävä ja samaistuttava postaus, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla täältäkin päin! Tosi harvoin tämmösistä asioista puhutaan, koska tää on osittain aika arka aihe varsinkin jos aiemmin on ollut niin täysillä mukana.. Siis sanot niiiin hyvä pointteja ja oon täysin samaa mieltä noista!! Ois hauska tietää kuka oot ja jutella enemmänkin haha. Täytyy vaan sit tulevaisuudessa luottaa niihin päätöksiin että ne on oikeita.. Mutta kiitos sulle ihanasta kommentista, et tosiaan oo ajatustes kanssa yksin! :)

      Poista
  9. Mulla on pyörinyt aika samanlaisia ajatuksia nyt abi vuotena (en tosin kilpaile läheskään samalla tasolla kuin sää). Varsinkin kun ollut nyt terveyden kanssa ongelmia ja vammoja enemmän. Joka tapauksessa oon aatellu, että lukion loputtua on aika toteuttaa muita unelmia kuten viettää välivuosi ausseissa, hakea mieluisaan kouluun, muuttaa omilleen jne. Tiiän, että musta ei koskaan tuu huippu-urheilijaa joten tuntuu turhalta käyttää kaikki vapaa-aika treenaamiseen tai treeneihin henkisesti valmistautumiseen. Urheilu tulee varmasti olemaan osa mun elämää koko ajan, mutta haluan päästä pois siitä ajattelutavasta, että sen ympärillä pyörii koko muu elämä ja se määrittelis mua jotenkin ihmisenä. Haha sori tästä maraton kommentista, oli pakko avautua. :D Tsemppiä sulle niin urheiluun kuin kouluunkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä ikävää että vammat tulee osittain ''sotkemaan'' suunnitelmia, mutta toisaalta ne voi helpottaakin päätösten tekemistä. Sun suunnitelmat tulevaisuudelle kuulostaa aivan ihanilta, oisinpa itekin yhtä rohkee että osaisin tehdä tollasia päätöksiä! Ehkä vielä joskus :) Kiitos sullekin ihanasta kommentista, ihan mahtava kuulla että muutkin oikeesti miettii näitä asioita ja saa eri näkökulmia asioihin! Ja kiitos tsempeistä, samoin sulle! :)

      Poista
  10. Anonyymi9/26/2017

    Moikka!

    Vuosi sitten luin tämän sinun postauksen ensimmäisen kerran. Olen itekkin harrastanut yleisurheilua 10-vuoden ajan, mutta intohimo lajiin ja kilpailuihin on muuttunut loukkaantumisten ja epäonnisten kausien myötä.
    Olen pitkään punninnut urheilun merkitystä elämässäni ja nyt viimeisen ylimenokauden aikana olen löytänyt itkujen kautta sen oikean vastauksen. On aika jättää hyvästit kilpaurheilulle.
    Urheilu tulee aina olemaan suuri osa elämääni, mutta tässä elämän vaiheessa se ei ole enää ykkös prioriteetti, niinkuin se aikasemmin on ollut.
    Rankin osuus on minulla vielä edessä nimittäin valmentajille ja ystäville kertominen, minkä tahdon tehdä kasvotusten.
    Jos saan kysyä, miten sinun valmentajasi otti päätöksesi vastaan?
    Postauksesi teki minuun vaikutuksen ja olen palannut lukemaan ajatuksiasi viimeisen vuoden aikana uudelleen ja uudelleen. Huippua, että joku uskaltaa ottaa näin vaikean aiheen esille.
    Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
  11. Anonyymi4/26/2018

    Moi!

    Mä oon vasta seiskaluokalla, jonka vuoksi oon vähän eri tilanteessa kun sä. Tän kirjottaminen tuntuu tosi oudolta, mut kuitenkin. Oon monta vuotta sua nuorempi, mut oon elänyt koko elämäni siinä uskossa, että musta tulee huippu-urheilija. Mulla loppu just tänään maajoukkueleiri ja oon tässä pari viikkoo miettinyt näitä ajatuksia. Tosin nautin edelleen urheilusta ja haluaisin uskoo siihen, et musta tulee vielä joku päivä urheilija. On myös tosi ahdistavaa, ettei tiedä mitä haluaa. Tuntuu et kaikki muut tietää. Oon aina ollut ihan varma mitä haluan ja naps yhtäkkiä nää ajatukset tuli mun päähän. Mut joo mulla on vielä koko elämä edessä, samoin sulla. Siistii et puhut tästä julkisesti ja tsemppiä sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Vaikka tää blogi onkin jäänyt hiljaiseloon, on kiva saada kommentteja! :) Mä haluan sanoa sulle, että älä vielä huoli muusta!! Oot niin nuori vielä, sä saat uskoa ihan täysillä vielä et susta tulee huippu-urheilija. Mutta jos omasta kokemuksesta opin jotain, niin oisin ehkä seiskaluokkalaisena, urheilulinjalla olevana voinut kokeilla jotain muutakin kun urheilua, ns. ihan normaalina nuorena olemista. Mut ei mua kiinnostanut se. Eli jos sua vaikka kiinnostais seurustella, (okei oon outo :D) niin kokeile ihmeessä. Älä laita sun päähän semmosta ajatusta ettet voi tehdä jotain kun urheilet. Mulla se takaraivossa oli, ja kun aloin seurustelemaan lukion neljännellä niin urheilu ei kiinnostanut enää samalla tavalla. Olin löytänyt jotain muuta, paljon mukavampaa ja ihminen menee sitä mukavaa kohti. Edenkin kun olin jo joutunut siihen tilanteeseen etten enää nauttinut urheilusta yhtä paljon, seurustelu vaan oli laukaseva tekijä, että haluan jotain muuta, ns. normaalia elämää. Eli nyt kun vielä nautit urheilusta (näin rivien välistä luin), niin älä pelkää tehdä mitään muuta siinä ohessa. Mä en käynyt huvipuistossa kesällä kun kisat oli tulossa tai päässyt mökkireissuille kun piti reenata. Vaikka tykkäsin tosta, niin tätä hetkeä ajatellen ois ollu hyvä pitää päänsä ja ajatella itteensä. Se kun jossain takaraivossa kasaantu niin sitten olin tän postauksen tilanteessa.. Jos susta on aina tuntunut että tiedät mitä haluat, niin varmasti kaikkien päähän joskus tulee ettei ookkaan ihan varma, se on normaalia. Oot kovalla tasolla oleva urheilija, ja porukka arvostaa sitä oikeesti. Sitä mä kaipaan eniten, että kaikki ties mut sinä ”urheilijana”. Nyt mulla ei oo mitään titteliä enää. Oon kuitenkin tyytyväinen mun päätökseen, oon siis nyt koko välivuoden lukenut ahkerasti pääsykokeeseen mihin on enää 3vkoa ja tehnyt töitä ohessa. Pääsen myös kesällä muuttamaan poikaystävän kanssa yhteen, mitä postauksessakin toivoin. :) Eli jos susta jossain kohtaa tuntuu ettet tiedä mitä teet, mee hetki epämukavuusalueella ja kun löydät mukavampaa, niin jätä se epämukava ainakin hetkeks. Älä mee liian pitkään ”pakolla” eteenpäin, hetki pitää mennä että tietää oikeesti mitä ajattelee. Mäkin menin liian pitkään, yli vuoden ja siinä oikeestaan menetin makuni kaikkeen urheiluun. Kyllä elämä vie sua ”oikeeseen” suuntaan ja aina kannattaa tehdä sitä, mistä nauttii!! Jos nautit jostain muusta, tee sitä hetki ja kato kaipaatko urheilua. Luultavasti kaipaat :)

      Poista