lauantai 2. tammikuuta 2016

Vuosikatsaus 2015 no. 3

syyskuu2015v
Syyskuu - Päällimmäisenä syyskuusta mielessä se, että pääsin juoksemaan taas tauon jälkeen ja se oli tottakai huippua. Kävin Turussa Mintulla ja tehtiin aamulla brunssi ja käytiin myös kuvailemassa ahkeraan kun säät oli yllättävänkin hyvät! Pidettiin Jopon kanssa leffailta, pyöräilin kouluun aivan ihanina syksysinä aamuina ja yritin panostaa kouluun.
lokakuu2015v
Lokakuu - Mulla ei yksinkertasesti ollut muita kun Mallorcan reissun kuvia lukuunottamatta yksiä räpsyjä auringonlaskusta... Silti lokakuussa pääsin teoriakokeen läpi, vietin 18v -synttäreitä ja kyllästyin kuha -kuviin heti alkuunsa.
marraskuu2015v
Marraskuu - Aloin tekemään joulukalenteria, varattiin Jopon kanssa Köpiksen reissu, sain ajokortin käteen, yritin miettiä mikä musta tulee isona, kävin jäätelöbuffetissa kavereiden kanssa ja myös joulumessuilla haistelemassa joulufiilistä.
joulukuu2015v
Joulukuu - Toteutin blogin ensimmäisen joulukalenterin, kävin Studia -messuilla Helsingissä kavereiden kanssa, olin maajoukkueleirillä, tutustuin uusiin ihmisiin, pyöräilin kouluun vaikka oli jo joulukuu, koristelin paaaljon pipareita ja nautin tietysti joulusta. 

BeFunky Collage
Nyt on vuosi 2015 paketoitu myöskin täällä blogin puolella. Hyvää uutta vuotta kaikille, tehdään tästä paras vuosi ikinä! :)



12 kommenttia:

  1. Anonyymi1/03/2016

    Noita ulkomaan kuvia on aina niin haikea katsoa, kun en ole ikinä käynyt ulkomailla, ja kovasti haluaisin :( Mutta nää Vuosikatsaus postaukset oli todella kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voii höh.. Mut varmasti tuut joskus vielä pääsemään ja osaat sit arvostaa sitä ihan eri tavalla kun semmoset jotka vähän väliä matkaa! :) Mut onpas kiva kuulla et tykkäsit näistä postauksista!

      Poista
  2. Anonyymi1/03/2016

    Kuinka usein syöt herkkuja esim. viikossa? Sulla on upee kroppa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ooh wau kiitti! :) Syön normaalisti ehkä kerran kaks viikkoon herkkuja enemmän, mut en sillain oo tarkka sen kanssa.. Mulla saattaa olla joku karkkipussi kakskin viikkoo avonaisena huoneen pöydällä ja napsin siitä ehkä kolme karkkii päivässä ja se riittää. Joskus tekee mieli enemmänkin enkä kiellä sitä iteltäni :) Muita herkkuja syön tosi harvoin..

      Poista
  3. Anonyymi1/05/2016

    Sun blogi on tosi kiva ja kuvat laadukkaita. On kiva, et vastailet aina niin hyvin lukijoiden kommentteihin! Nää vuosikatsaukset oli kans kivoja ;)

    Ootko muuten ollu kesätöissä? Mietin, että onkohan urheilijana vaikee saada kesätöitä, jos on aina välillä jotain kisoja ja päiviä, jolloin ei pääse. Onkohan työnantajat yleensä ymmärtäväisiä sen suhteen vai pitääkö jos hakee vaikka kesäkuuksi töitä niin olla käytettävissä jokaisena päivänä kesäkuussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kivasti sanottu! Kiitos paljon! :)

      Oon ollu kerran joskus kolme vuotta sitten kai ainoon semmosen "kunnon" kesätyön prismassa ja sillon onneks reenaaminen ei kauheesti kärsiny mut oli se aika vaikeeta sen kaks viikkoo molempii saaha mahtumaan... Ja se oli kuitenki monta vuotta sitten, nykyään ei tommonen kyl onnistus :/ Et siellä ei varmasti olis saanu mitään vapautuksii urheilun takia, varmaa harvemmassa paikassa saakaan.. "Ne on niitä valintoja", jonka itekin oon kuullu vähä liianki moneen kertaan :d Mut oon sit esim urheilukerhoja vetäny paljon, niissä kyl joustetaan kun oma seura kyseessä :)

      Poista
  4. Niin ihania kuvia! <3

    http://rosalias-inspirations.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Ihania kollaaseja !

    Ja mahtavaa uutta vuotta sulle :)

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Anonyymi1/06/2016

    Moikka! Osaisitko neuvoa, miten pääsisin vatsamakkaroista eroon? :D En siis ole lihava, vaan hieman ehkä alipainoinenkin, mutta olen yrittänyt lenkkeilyä, lihaskuntoa kotona ja terveellisempää ruokavaliota... Olen siis 16v ja niin kovasti haluaisin litteän vatsan. Kuinka paljon sitä voi tulla geeneistä, koska mulla varmaan vatsamakkarat tulee just geeneistä.. Kiitos jos osaat auttaa ja saan uusia vinkkejä. Alkaa mennä motivaatio kun ei muutosta tunnu tapahtuvan :/
    Sulla on kyllä ihana kroppa ja tykkään blogistasi! Millä kameralla & putkella kuvaat sun kuvat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm mä oon aika huono tämmösissä :/ Varsinkin jos noin hyvin liikut kuitenki ja terveelliset elämäntavat! Mulla itellä aika hyvin geeneissä se, et ylimäärästä ei saa oikeestaan vaik haluiski ja välil se on huonokin juttu.. Tietysti jos on tietty tavote niin ihan kuka tahansa pääsee siihen kunhan vaan jaksaa tehä töitä, geeneistä riippumatta! Eli ihan voisin sanoo et oot kyl oikeil jäljillä ehottomasti, sit vaan kun perus keskikroppaliikkeet alkaa olla helppoja ja esim 15 toistoo tulee jotain liikettä jos suht iisisti, niin joku paino siihen mukaan! Jos tarpeeks kauan hinkkaa samoja toistoja nii ei pääse kehittymään, vaan pelkästään ylläpitää kuntoa. Kannattaa myös kokeilla paljon erilaisia liikketä niin saa laajasti kehitettyä lihaksia! Ja sit vielä se, et esim kyykky on jalkojen liike mut se tehtynä "vapailla painoilla" eli just tangolla on hyvä staattinen treeni myös keskikropalle vaikka sitä ei välttämättä huomaakaan :) Monipuolinen treeni (eli just perus lenkit, lisäks intervallitreenit, lihaskunto ja myös muu voimatreeni jne) ja hyvä ruokavalio on mun mielestä ne jutut millä sun kannattaa jatkaa, pääset kyllä tavotteeseen kun vaan haluut! :)

      Kiitos tosi paljon! Kuvaan canonin 600d:llä ja siinä yleensä 50mm putki, lisäks jonkun verran goprolla:)

      Poista