sunnuntai 30. marraskuuta 2014

the last of november

Moi! Vihdoin viimein pääsin valoseen aikaan kuvaamaan! Tästä kuulee vähintään jokatoisessa blogissa mutta pakko itekin mainita, rasittavaa kun valonen aika on niin lyhyt että koulupäivänä ei oo toivookaan yrittää kuvaamaan.. Onneks on viikonloput, ja varsinkin vapaat viikonloput kuten nyt mulla! Tänään aamulla paisto niin ihanasti aurinko että en kahta kertaa miettinyt että lähenkö kuvaamaan vai en haha :P
Olin siis viime viikonlopun yleisurheiluohjaajakoulutuksessa, molempina päivinä 6 tuntia. Se oli mun mielestä tooosi tylsää, varsinkin kun ite jouduin vaa istuskelemaan eikä siellä mitään uutta juuri kerrottu.. Noh, nyt se on kuitenkin käyty :) Viime viikolla ei tainnu mitään ihmeellistä tapahtua, sain kepit pois ja jalka on tuntunut oikeen hyvältä, jos tässä ennen joulua pääsis juoksuaskeleita ottamaan! Eilen kävin aamulla puntilla ja sen jälkeen mentiin treeniporukan kans syömään, ai että kiinalainen ruoka on niiiin hyvää (vaikkakin tää tais olla thaimaalaista mutta en maista eroa)
Tänään koklataan Iinan kanssa mun vanhojen tanssien kampausta ja sit alkaakin taas arki.. Tajusin ihan äskettäin, että meillä on koulua enään kaks viikkoa plus koeviikko!! Tuntuu ihan älyttömän lyhyeltä ajalta, mutta onhan tänään jo eka adventti :)
Ens viikkoon!♥
IMG_6011mIMG_6046IMG_6018mm IMG_5921m IMG_6054IMG_5916
Tilasin pari viikkoa sitten House Of Brandonilta kollegen ja t-paidan, ja tykkään molemmista tosi paljon!! Oon jo jonkun aikaa ettinyt sopivaa kollegea jonka alle sais kauluspaidan kivasti ja nyt sellasen löysin, hyvään hintaan vieläpä :)!
IMG_6074 IMG_6058

12 kommenttia:

  1. ihana postaus & ihania kuvia! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti paljon sulle, ihana kuulla et tykkäsit tästä postauksesta!♥

      Poista
  2. Anonyymi12/01/2014

    hei mikä samsungin puhelin sulla on? :)

    VastaaPoista
  3. Moikkis Heta! Mun edellinen bloggerin blogi ja tunnus ajoi karille syyskuun alussa kun blogger temppuili ja en saanut melkein kenenkään blogiin kommenttia läpi. Se arvatenkin raasti multa bloggausinnon ja en jaksanut siis enää blogata, taikka kommentoida kenenkään blogiin kun en tiennyt menikö kommentti läpi.

    Olen siis Jenni, joka kerran kirjoitti sulle (jäkätys)kommentin jossa valitin siitä kuinka suosittujen bloggareiden pitää olla laihoja ja pitkätukkaisia :D Mä poistuin edellisellä tunnuksella kaikkien lukijoista, koska listalla oli varmaan 50 blogia jotka ovat poistaneet bloginsa/eivät ole kirjoitelleet pitkiin aikoihin (=vuoteen). :D Mä oon kuitenkin käynyt katselemassa blogeja, ja ihastellut kuvia ja lukenut, mutta en kuitenkaan ole viitsinyt kommentoida anonyymina :D

    Sun blogi on siitä ihana kun täällä on just sopivassa tasapainossa valokuvaus + asukuvat (nimim. löytänyt ihan liikaa blogeja joiden omistaja omistaa Canon EOS 6D:n eikä ota muuta kuin asukuvia :D). Tykkään sun blogista, ja bongasin eräs päivä sen videon jossa kerrot piirtämisharrastuksestasi! Mä rakastan katsoa videoita joissa piirretään, vaikka en itse olekkaan kovin hyvä (omasta mielestäni osan piirtää yhtä hyvin kuin 5v, joissain tapauksissa kuin 10v).

    Ja tässäkin postauksessa on ihania kuvia! Tuo toinen kuva, uijui! ♥ Ja tuo viimeinen kynttiläkuva saa mut toivomaan että saisin itsekin kuvattua kynttiööitä, harmi kun en saa polttaa täällä kynttilöitä koska palohälytin huutaa niin herkästi, pöh.

    -Jenni (joka pyytää anteeksi tuhansia kirjoitusvirheitä, mulla on näppäimistö vaihtamispisteessä...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Jenni, muistankin sut! :) Huh kuullostaa kauheelta, hyvä jos nyt sait uuden käyttäjän tehtyä!

      Aivan ihana kuulla että sun mielestä täällä on sopivassa suhteessa asukuvia ja sit ihan valokuvausta! Oon sitä nimittäin useesti itekkin miettinyt että onko jompaakumpaa liikaa..

      Ja kiva kuulla että sä oot nähnyt sen piirtämisvideon ja että tykkäsit katsoa sitä! :) Kehityt varmasti piirtämisessä jos vaan haluut, toisaalta ei se niin tärkee taito oo (;

      Jep ai että kynttilät on ihania! Ostin just noi kaks tuoksukynttilää itelleni ja niitä on ihana polttaa, harmi että sä et pysty :/

      Kiitos vielä Jenni kommentista, piristit kyllä mun päivää! :)

      Poista
  4. ihania kuvia ja sun blogi on muutenkin superkiva, oot jotenki niin energinen ja se välittyy näistä postauksista! :-)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii ihana kommentti, kiitti paljon! :') Tosi huippua kuulla että mun energisyys välittyy sinne, vaikka en tiiä oonko mitenkään erityisen energinen varsinkaan tähän aikaan vuodesta haha :D

      Poista
  5. Anonyymi12/05/2014

    Kiva postaus! Mistä toi ruutupaita on?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva et tykkäsit! :) Toi on pull & bearista!

      Poista